LEHDISTÖTIEDOTE 24.1.2020

LEHDISTÖTIEDOTE 

Julkaisuvapaa 24.1.2020 klo 14.00

Seppo Räty ja Juha Mieto yhdistävät voimansa aikuisurheilussa – tavoitteena 30 kultamitalia heitoissa omissa EM kisoissa Tampereella 2021

Aikuisurheilu elää tällä hetkellä vahvassa kasvussa. Aikuisurheilun tunnettavuus, menestys ja mahdollisuudet ovat kuitenkin jääneet vähäiselle huomiolle.

Väestönrakenne muuttuu entistä ikääntyneemmäksi. Samalla eliniän odote kasvaa entisestään. Hyvä fyysinen kunto ja itseensä satsaaminen nousee entistä tärkeämmäksi arvoksi. Kilpailuvietti säilyy jokaisella iästä riippumatta.

Keihäänheiton maailmanmestari Seppo Räty on jo kahden vuoden ajan panostanut käytännön kautta hankittua näkemystä aikuisurheilun heittolajeihin eri muodoissa yhteistyössä SAUL ry:n kanssa valmennus-, leiritys- ja kilpailutoiminnassa. Käytännön tasolla heittäjien valmentamisesta on vastannut Rädyn ja SUL:n heittolajien entisen päävalmentajan Esa Paasosen yritys SERP Oy.

”Aloin ensimmäisen kerran miettiä näitä asioita siinä vaiheessa, kun aloin itse köpsistyä. Kunto alkoi rapistua ja kroppa jäykistyä. Kun kävin tuuraamassa Turvasen Intoa Tanhuvaarassa aikuisurheilijoiden leirillä, kunnioitus heidän treenaamistaan ja asennettaan kohtaa syttyi saman tien. Mietin samalla, että tässähän voisi olla jotakin annettavaa aikuisurheilijoiden valmennukseen. Siitä se lähti”, Räty sanoo.

SERP Oy:n vetämän projektin tavoitteena on nostaa Suomi Euroopan parhaaksi maaksi heittolajeissa. Siksi tavoitteeksi on asetettu 30 kultamitalin voittaminen Tampereella heinäkuussa 2021 järjestettävissä Masteryleisurheilun EM-kisoissa.

”Onhan se kova tavoite, mutta minä tiedän millaisella asenteella tämä porukka treenaa ja mihin he pystyvät. Junioreiden kuulee joskus sanovan, että tärkeintä on olla jossain hommassa mukana. Meillä on sen verran hurja porukka, ettei sille riitä pelkästään mukanaolo. On oltava kunnon tavoitteet ja tähdättävä niihin tosissaan”, Räty sanoo.

Aikuisurheilijat panostavat ja kustantavat kaiken itse. Uudet tavat ja toimintamallit ovat tervetulleita myös aikuisurheilussa. SERP Oy ja Elmoa ja Oma Aika -lehteä kustantava Lehtimoguli Oy ovat solmineet tänään useampivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka avulla halutaan tukea aikuisurheilua ja siellä tehtävää työtä sekä tietoisuuden lisäämisellä että taloudellisesti mahdollistamalla aikuisurheilijoiden panostuksia kohti arvokisamenestyksiä.

”Haluamme olla tukemassa aikuisurheilua ja lisäämässä osaltamme sen saamaa näkyvyyttä siihen liittyvien tärkeiden arvojen vuoksi. Ihmisten innostaminen liikkumaan ja kiinnittämään huomiota omaan hyvinvointiinsa ja terveyteensä on sellainen tavoite, että sen puolesta meidän jokaisen pitää ja kannattaa tehdä töitä”, Elmo-lehden päätoimittaja Jukka Rönkä sanoo.

LehtiMoguli Oy perustaa osana projektia Team Elmon, jonka urheilijat osallistuvat Tampereen EM-kisoihin kesällä 2021. Joukkueen päävalmentaja toimii Seppo Räty ja kapteenina itseoikeutetusti Juha Mieto. Team Elmon jäsen numero 2 on kaikkien aikojen pesäpalloilija Toni Kohonen, joka osallistuu Tampereen EM-kisoissa keihäänheittoon. Joukkueen seuraavat kaksi jäsentä julkistetaan helmikuussa.

”Kun kuulin ensimmäisen kerran Sepon ja Esan meidän ikääntyvien ihmisten liikkumisen ja terveyden eteen tekemästä työstä, innostuin heti kuin sika rukiista. Tämä on niin ikäihmisten kuin kansantaloudenkin kannalta niin merkittävä asia, että lähdin mukaan tähän hankkeeseen saman tien”, Kurikan jätti sanoo.

Mieto osallistuu Tampereella vanhaan lempilajiinsa, moukarinheittoon. Hän voitti nuoruudessaan moukarissa muuan muassa Puolustusvoimain mestaruuden ja yhden aikuisten piirinmestaruuden. Hiihto vei kuitenkin voiton ja moukari jäi nurkkaan.

”Heitin viimeisen kilpailuheittoni kesällä 1969. Siitä on kulunut jo sellainen rupeama, että esimerkiksi Myllylän Mika ei ollut vielä syntynyt, kun minä lopetin jo oman moukariurani. Mutta eihän ne opit minnekään katoa. Mitään metrimääriä en rupea lupaamaan, mutta kyllähän sellaisen neljän kilon moukarin saa lentämään jo parilla pyörähdyksellä”, Mietaa veistelee.

Suomen Aikuisurheiluliiton näkökulmasta SERP Oy:n luotsaama heittolajien kehittämishanke hakee vertaistaan. Järjestön vision mukaan liiton tavoitteena on liikuttaa kansalaisia kansallisesti ja kansainvälisesti. Liiton mission tarkoituksena on edistää terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävää laaja-alaista harrastus- koulutus- ja kilpailutoimintaa jokaiselle omalla tasollaan. SERP yhteistyön alkamisen jälkeen liiton toiminta on kehittynyt kaikilla näillä osa-alueilla. Valmennustoiminnan määrällinen ja laadullinen toiminta on ottanut harppauksen eteenpäin. Kilpailutoiminnassa yhteistyön kautta järjestettiin vuonna 2019 kautta aikain ensimmäinen 30+ sarjojen maaottelu Viron kanssa. Myös kansainvälinen menestys Mastersien MM- ja EM-kilpailuissa on ollut nousujohteista. Heittolajeissa ollaan jo hyvin lähellä kärkimaan asemaa. ”Yhteistyö ja toiminta SERP:n kanssa on ollut esimerkillistä, innostavaa ja kannustavaa”, toteaa Aikuisurheiluliiton toiminnanjohtaja Oki Vuonoranta.

”Tulevat EM-kilpailut ovat mahtava tilaisuus innostaa ihmisiä osallistumaan kansainväliseen toimintaan, liikkumaan tavoitteellisemmin, tavoitella menestystä arvokilpailussa sekä osallistua yhteisölliseen projektiin. Muissa lajiryhmissä EM-kilpailun lajiryhmien avaustilaisuudet ovat keväällä 2020. Pika- ja aitajuoksijoille ajankohdaksi on päätetty pääsiäisviikonloppu 10.-12.4 Pajulahdessa”, sanoo Oki Vuonoranta.

”Haastan mahdollisimman monen entisen kilpaurheilijan, lajihenkilön tai asiasta innostuvan mukaan yhteiseen projektiin, jossa EM-kilpailuista tehdään yhdessä kaikkien aikojen kisat”, lausuu Oki Vuonoranta innokkaasti.

LISÄTIETOJA

Seppo Räty, SERP Oy, 045 139 0544

Juha Mieto, Team Elmo, 040 066 7390

Jukka Rönkä, LehtiMoguli Oy, 040 586 8977

Oki Vuonoranta, Suomen Aikuisurheiluliitto, 050 4411330