Hae jäseneksi info

Mitä on aikuisurheilu?

Aikuisurheilu on yli 30-vuotiaiden kunto- ja kilpaurheilua. Aikuisurheilun lajit ja säännöt ovat pääpiirteissään samat kuin junioreilla tai yleisessä sarjassa. Urheilijat jaetaan ikänsä mukaan sarjoihin, joita on viiden vuoden välein. Naisille ja miehille on omat sarjansa.

Suomessa ja Pohjoismaissa kilpaillaan ns. kalenteri-ikäsäännön mukaisesti, eli uuteen sarjaan saa osallistua jo vuoden alusta, vaikka täyttäisi kyseisen ikävuoden vasta loppuvuodesta.

EM- ja MM-kilpailuissa noudatetaan tarkkaa syntymäpäivää kilpailusarjojen määrittelyssä. Sarjoja on siis jokaiselle. Kilpailijoita on yleisesti myös iäkkäämmissä sarjoissa.

Aikuisurheilussa järjestetään kilpailuja aivan kuten nuorempienkin sarjojen lajeissa. Oman urheiluseuran kesken kilpaillaan paikallisesti, muista otetaan mittaa kansallisissa kilpailuissa ja Suomen mestaruuksista kilpaillaan vuosittain eri puolilla Suomea. Joka toinen vuosi ratkaistaan Euroopan ja joka toinen vuosi maailman parhaat aikuisurheilijat.

Aikuisurheilussa on selkeästi aistittavissa perinteinen reilun pelin henki ja aito urheilun ilo. Mukana toiminnassa on kaikenlaisilla motiiveilla liikkuvia: yhdelle voitto ja huipputulos on pääasia, toiselle yhdessäolo, liikkuminen ja kunnosta huolehtimenen ovat urheilemisen keskiössä. Joillekin harrastus on kokonainen elämäntapa.

Miten pääsen jäseneksi?

Aikuisurheilijaksi pääset, mikäli olet yli 30-vuotias urheilun harrastaja.
Liity lähimpään Suomen Aikuisurheiluliitton jäsenseuraan ja pääset mukaan Suomen Aikuisurheiluliiton toimintaan ja kilpailuihin. Tarkista sinulle sopivan SAUL:n jäsenseurat.

Osallistuminen aikuisurheilukilpailuihin edellyttää jäsenyyttä jossakin Aikuisurheiluliiton jäsenseurassa.

Jäsenseuraksi liittyminen

Jäsenseuraksi liittyminen on edullista ja vaivatonta:

sekä hakemukseen liitettävä:

  • Yhdistysrekisteriote
  • Ote seuran johtokunnan sen kokouksen pöytäkirjasta, missä päätös jäseneksi liittymisestä tehtiin
  • Lista vähintään 10 seuran aikuisurheilijasta esimerkiksi alla olevalla lomakkeella
jäseniäjäsenmaksuäänimäärä
1 – 50120 e2
51 – 100220 e3
101 – 150320 e4
151 – 200420 e5
201 – 250520 e6
251 – 300620 e7
301 – 350720 e8
351 – 400820 e9
401 – 450920 e10
451 – 5001020 e11
yli 5001120 e12