EM-kilpailujen 4. kilpailupäivä – Leo Saariselle maailmanennätys

Neljäs kilpailupäivä alkoi mahtavalla suomalaissuorituksella, kun Leo Saarinen työnsi uuden maailmanennätyksen M90 kuulassa tuloksella 9.89.

Mestari totesi kilpailun jälkeen, että ”parannettavaa jäi”. Lisää on siis tvielä tiedossa. Kuulan mestaruus oli Leon jo kolmas kultamitali näissä EM-kilpailuissa.

Mestaruutta juhli myös Markku Ratasalo M65 sarjan 10-ottelussa.

Tämän lisäksi suomalaisonnistujia oli Kirsti Siekkinen N50 7-ottelussa ottelemalla hopeaa. Kilpailu päätettiin poikkeuksellisesti kuuden lajin jälkeen. Näin 800m jäi juoksematta rankkasateen takia. Toinen hopeamitalisti oli keihäänheiton ME-mies Jouni Tenhu, joka kilpaili M80 kuulassa hopeamitalin arvoisesti. Jounin tulos kuulassa oli 12.41.

EM-kisojen neljättä kilpailupäivää jännitettiin jo ennakkoon, koska sunnuntaipäivälle oli luvattu n. 70mm vesisadetta. Sää oli aamupäivän kuitenkin hieno ja kilpailukelpoinen. Arvioiden n. klo 11. aikaan alkoi ensimmäiset kuurot, joka enteili tulevaa. Kahden aikaan alkoikin sitten rankemmat sateet, jotka keskeyttivät kilpailut Caorlen kentällä kokonaan. Osa lajeista jouduttiin siirtämään seuraavalle päivälle mm. kiekonheittoja, painonheittoja ja pituushyppy kilpailuja. Jesolon kentällä pystyttiin viemään läpi juoksulajit, mutta osa seiväshypyistä jouduttiin siirtämään seuraavalle kilpailupäivälle.

Päivän lajeista jäi kesken myös miesten otteluja, joissa suomlaisista Jarmo Lipastilla M70 sarjassa on hyvät asemat. Jarmo on selvässä johdossa.

Kuvassa Kirsti Siekkinen vasemmalla uloimmaisella radalla
Kuvassa keskellä Markku Rautasalo
Mitalitaulukko 4.kilpailupäivän jälkeen