Nieminen: Yleisurheiluarkistolla ainutlaatuinen 1800-luvun tutkimusohjelma

Suomen Yleisurheiluarkisto ry piti syyskokouksensa omissa museotiloissaan, jotka sijaitsevat suojellussa rakennuksessa Littoisten vanhalla verkatehtaalla. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Mikko Nieminen Porvoosta (kuvassa).

– Dokumentoimme yleisurheilun historiaa mahdollisimman kattavasti eri aloilta. 15 vuoden kuluessa kokoelmat ovat kasvaneet vuosi vuodelta, puheenjohtaja Nieminen kertoo.

– Yleisurheiluarkistolla on ainutlaatuinen 1800-luvun tutkimusohjelma, jota vetää Ari Törmä. Sen kuluessa 2010-luvulla on käytännössä kirjoitettu aivan uusiksi yleisurheilun maailmanennätysten kehitys koko tuolta vuosisadalta. Törmä piti vuosikokouksessa esitelmän tutkimustyöstään, jonka uusin vasta ilmestynyt julkaisu kertoo vuosista 1857 – 1864.

Yleisurheiluarkiston hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Juhani Jalava Littoisista, Mirko Jalava Littoisista, Risto Karasmaa Espoosta, Erkki Kiilunen Turusta, Jori Komulainen Espoosta, Jukka Moisio Turusta, Pekka Paakkanen Turusta ja Pekka Ylä-Nikkilä Espoosta.

Suomen Yleisurheiluarkisto ylläpitää museota Liedon kunnassa Littoisten verkatehtaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa miljöössä. Yhdistyksen vuosittain kustantamat NURMI-julkaisut ovat yhdistyksen jäsenille ilmainen jäsenetu. Yhdistys harjoittaa myös vanhan antikvaarisen kirjallisuuden myyntiä, minkä suosio on aivan viime aikoina uudelleen kasvanut eri ikäpolvissa.

Yleisurheiluarkiston omia julkaisuja, sekä lisäksi vanhaa antikvaarista kirjallisuutta voi tiedustella osoitteesta: mikko.nieminen@DLC.fi (puhelin: 019 – 545 188). Toimitamme pyynnöstä kirjaluettelon.
Lisätietoja arkisto- ja museotiloista ja sinne tehtävistä vierailuista antaa arkistonhoitaja Juhani Jalava (juhani@tilastopaja.fi)