Laura Kolehmainen paransi taas 40-vuotiaiden 100 metrin Pohjoismaiden ennätystä

Laura Kolehmainen

Helsingin Kisa-Veikkojen Laura Kolehmainen paransi viidennen kerran tällä kaudella 40-vuotisten 100 metrin Pohjoismaiden ennätystä. Kolehmainen kellotti Porvoossa keskiviikkona ajan 12,30. Juoksun aikana puhalsi +1,2 tuuli. Aika on uusi PE. Entinenkin on Kolehmaisen nimissä 12,44 Riihimäeltä 17.heinäkuuta. Tuo Riihimäen aika oli jäänyt ennätyskirjurilta huomiotta, vaikka olin kisoissa osan aikaa paikallakin.

Ennätystilastoissa näkyy edelleen ruotsalaisen Pauliina Orel Sahlbergin 12,68 vuodelta 2022. Kolehmainen on parantanut ennätystä viidesti ajoin 12,62-12,55-12,53-12,44-12,30.

Kolehmainen täyttää myöhemmin tänä vuonna 40 vuotta, eikä näin ole ennätyskelpoinen Suomen ennätyksiin. Pohjolan ennätykset hyväksytään kevyemmän säännön mukaan, riittää että täyttää samana vuonna.

Ikäluokan Suomen ennätys on Arja Ruotsalaisen 12,69 vuodelta 2008.

Juha Kylänpää