SAUL SM-maastot ja maantiekävelyt 2020

SAUL SM-maastot ja maantiekävelyt 2020

SAUL SM-maastot ja maantiekävelyt järjestettiin lauantaina 26.9. Molemmat tapahtumat siirtyivät alkuperäisiltä ajankohdilta syyskuun loppuun. Syyskuun onkin ollut varsin ruuhkainen kuukausi. Varsinkin kestävyyslajien urheilijoille on ollut kilpailuja viikoittain. Eikä kilpailut vielä tähänkään lopu, sillä ensi viikolla kilpaillaan SAUL.n SM-puolimaraton Säkylässä 3.10.2020 ja viikkoa myöhemmin 11.10.2020 polkujuoksu Tampereella.

SM-maastot

SAUL:n SM-maastot järjestettiin koko elinkaaren yhdistävänä tapahtumana Kurikassa. Lauantaina ohjelmassa oli 30+ sarjat ja lasten juoksut ja sunnuntaina yleisen sarjat SM-maastot sekä nuorten sarjat.

Tämän vuoden maastoihin oli ilmoittautunut hieman aiempaa vähemmän urheilijoita. Maaliin asti juoksi 194 urheilijaa. Joukkueiden määrä oli tällä kertaa varsin vähäinen – 9 joukkuetta.

Tämän vuoden kilpailussa kansainvälisen kärkitason urheilijoista oli paikalla Jukka Kauppila (Kalajoen Junkkarit) M60 voittajana 4km:llä ajassa 14.09, Arttu Soininen (Espoon Tapiot) M50 voittaja 6km:llä aika 20.30, Hellevi Mankki (Imatran Urheilijat) N65 ykkönen 4km ajalla 18.24, Johanna Lindholm (Lovisa Tur) N45 sarjan ykkösenä ja ensimmäisenä naisena maalissa 6km:llä ajalla 22.11. Myös N50 sarjan kärkikaksikko piti 4km maastoradalla kovaa kyytiä. Voittajana oli Sirpa Riitamäki (Virtain Urheiljat) 15.51 ja toisena Mari Hyyppä (JKU) ajalla 16.01.

M30-45 sarjat juoksivat 6km maastojuoksun tällä kertaa samassa erässä. Tulostaso on erittäin hyvä. Ensimmäisenä maalissa oli Jaakko Leinonen (Ylikiimingin Nuijamiehet) M35 ajassa 19.08. Tässä erässä 9. kilpailijaa alitti 20 minuutin rajan.

Rovaniemen Roadrunners

Tämän vuoden nostoksi otamme Rovaniemen Roadrunnersin urheilijat. Seuran urheilijat ovat osallistuneet aktiivisesti poikkeusvuoden tapahtumiin ja esimerkillään osoittaneet positiivista elämänasennetta ja liikunnan merkitystä vaikeinakin aikoina.

Rovaniemen Roadrunnersin urheilijat tositoimissa

Myös Lapin kansa lehti on tarttunut aiheeseen. Artikkelissa haastatellaan mm. Matti Tennilään, jolle vuosi on ollut erittäin menestyksellinen.

Matti Tennilä ja Kauko Tuisku kul­ta­vauh­dis­sa – neljä mitalia Lappiin SM-maas­to­jen aloi­tus­päi­vä­nä

” Vuosi on menestyksen suhteen ollut Tennilälle paras ikinä. Ennen SM-maastoja kultaa on tullut hallista, maantieltä ja radalta. Lisäksi radalta on myös kaksi pronssia.

– Vaihdoin tälle vuodelle 65-vuotisten sarjaan, ja pääsin hyödyntämään iän tuoman sarjavaihdon. Nälkä tässä kasvaa. Viikon päästä on vielä edessä SM-puolimaraton, Tennilä tuumasi.” (Lapin Kansa 2020).

Tässä on linkki koko artikkeliin.

SM-maastojen tulokset löytyvät, täältä

SM-maantiekävelyt 2020

SAUL:n SM-maantiekävelyt kilpailtiin SUL:n mestaruuskilpailuiden yhteydessä Lapualla. Kilpailu varmistui aivan viime hetkellä vain viikkoa ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

Tämä näkyi luonnollisesti osallistujamäärissä. Kilpailuun osallistui 10 kilpailijaa. Kiitos kuitenkin järjestäjälle Lapuan Virkiällä sekä kilpailijoille!

Kilpailun tulokset löytyvät täältä.