Tie Tampereelle – Aikuisurheilijat ja ikätasoitukset, osa I, miehet

Kuinka hyviä tuloksia aikuisurheilijat tekevät? Eräs vastaus siihen on Kansainvälisen Aikuisurheiluliiton (WMA) ikätasoitusjärjestelmä.

Jyväskylässä kilpailtuihin Suomen Aikuisurheiluliiton mestaruuskilpailuihin osallistui neljän päivän aikana yhteensä 841 urheilijaa ja suuri joukko heistä teki ikäisekseen erinomaisia tuloksia. Tähän on koottu miesten sarjojen kaikkien eri ikäluokkien välinen ranking-lista ikätasoituksien perusteella.

100, 200 ja 400 metrin juoksujen suvereeni ykkönen SM-kilpailuissa oli Mikkelin Kilpa-Veikkojen 56-vuotias Petteri Soini, jonka voittoajat ikätasoituksin yleisen sarjan tuloksiksi muunnettuina olivat 10,45, 21,06 ja 47,69. Soini myös rikkoi 55-vuotiaiden ”oikean” Suomen ennätyksen 200 metrin juoksussa ajallaan 24,57.

Kestävyysjuoksuissa parhainta vauhtia piti Kalajoen Junkkareiden 63-vuotias Jukka Kauppila ja kävelyssä Hollolan Nastan 75-vuotias Eero Heman. Seppo Kykkänen Kunto-Pirkoista oli 10000 metrin kestävin.

74-vuotias Vesa Mäki Länsi-Uudenmaan Urheilijoista hyppäsi pituutta ikätasoitetun tuloksen yli kahdeksan metriä ja 81-vuotias Stig Bäcklund Isnäs Startista kolmiloikkaa ikätasoitetun tuloksen yli 16 metriä.

Heittolajeissa tekivät kansainvälisen huipputason tuloksia varsinkin Kunto-Pirkkojen 68-vuotias Rauno Möttönen kiekonheitossa yli 65 metriä, Lappajärven Veikkojen 83-vuotias Aulis Savola moukarinheitossa yli 75 metriä ja LahtiSportin 81-vuotias Jouni Tenhu keihäänheitossa yli 81 metriä – ikätasoituksien mukaan.

Heittolajien taso oli kokonaisuudessaan varsin laaja, erityisesti kuulantyönnössä, joka hyvin sopiikin kilpailulajiksi kaikenikäisille. Kestävyysjuoksujen tulostasoa jonkin verran heikentää se, että useat parhaat juoksijat urakoivat samana viikonloppuna monessa raskaassa lajissa ja joutuivat hiukan säästelemään.

Mestaruuskilpailut olivat koronan keskellä vakuuttava näyttö Suomen yleisurheilun kilpailujärjestelmän vahvuudesta, urheilijoiden ohella myös kilpailutuomareiden osalta. Tulevissa aikuisurheilijoiden EM-kilpailuissa Tampereella Suomen joukkueella on mahdollisuus kamppailla jopa mitalitilaston voitosta.

Kaikenikäisten parhaat tulokset WMA-ikätasoitusten perusteella:

Miehet,

100 m: 1) Petteri Soini 56 MiKV 10,45, 2) Harri Huotari 65 HKV 10,55, 3) Heimo Elonen 70 VSVU 10,61, 4) Sakari Hallia 80 OIL 10,73, 5) Jorma Manninen 78 MiKV 10,78, 6) Paavo Reilson 54 LUU 10,81, 7) Heikki Pesonen 72 KuopRe 10,82, 8) Esa Salminen 62 HKV 10,86, 9) Sampo Kiviharju 36 HämTa 10,90, 10) Ilpo Liuska 54 VihdUV 11,01, 11) Petri Tauriainen 48 VSVU 11,04, 12-14) Marko Nieminen 44 HeinolIs & Mats Holmberg 47 MIFK & Jarmo Nissilä 53 HKV 11,05, 15) Raimo Koskela 65 VSVU 11,18, 16) Jouko Ylä-Liedenpohja 75 VirtainU 11,22.

200 m: 1) Petteri Soini 56 MiKV 21,06, 2) Paavo Reilson 54 LUU 21,97, 3) Sampo Kiviharju 36 HämTa 22,00, 4) Esa Salminen 62 HKV 22,06, 5) Sakari Hallia 80 OIL 22,11, 6) Heikki Pesonen 72 KuopRe 22,14, 7) Mats Holmberg 47 MIFK 22,23, 8) Harri Huotari 65 HKV 22,42, 9) Jan Särömaa 54 HKV 22,49, 10) Jari Pantzar 63 HKV 22,59, 11) Marko Nieminen 44 HeinolIs 22,65, 12) Jorma Manninen 78 MiKV 22,66, 13) Petri Tauriainen 48 VSVU 22,68, 14) Simo Piispa 45 VehkalVe 22,69.

400 m: 1) Petteri Soini 56 MiKV 47,69, 2) Mats Holmberg 47 MIFK 47,71, 3) Sampo Kiviharju 36 HämTa 47,89, 4) Jan Särömaa 54 HKV 48,52, 5) Jari Pantzar 63 HKV 50,20, 6) Jani Viljola 49 HKV 50,34, 7) Jarmo Nissilä 53 HKV 50,50, 8) Reijo Vauhkonen 69 MuuramYr 50,62, 9) Aku Kallio 42 LempKi 50,75, 10) Harri Alatupa 58 JKU 50,78, 11) Taisto Miettinen 55 HKV 50,86, 12) Tuomo Vanhanen 57 TapanilErä 51,00.

800 m: 1) Markku Kaartinen 57 VSVU 1.55,97, 2) Jari Mäkelä 57 KälvTa 1.56,70, 3) Risto Räty 79 VSVU 1.58,17, 4) Jani Viljola 49 HKV 1.58,64, 5) Reijo Vauhkonen 69 MuuramYr 1.58,75, 6) Kaarlo Maaninka 67 KauhajKa 1.59,63, (SM-kilp. ulkop.) Lieven de Rycke RovanRR (BEL) 1.59,77, 7) Pekka Hälinen 56 HKV 2.00,02, 8) Markus Penttinen 50 TuUL 2.01,48, 9) Jari Kinnunen 56 HeJy 2.01,78, 10) Teemu Ruippo 30 JoKa 2.02,04.

1500 m: 1) Jukka Kauppila 63 KalajJu 3.51,47, 2) Viljo Kirjavainen 63 HämKi 3.56.87, 3) Teppo Syrjälä 45 TP 4.00,90, 4) Esko Heinola 57 KauhajKa 4.01,74, 5) Heino Aalto 62 LA 4.02,97, 6) Jari Mäkelä 57 KälvTa 4.03,40, 7) Jani Strömsholm 44 SibVa 4.04,10, 8) Jouko Rytkönen 70 SpoVe 4.05,20, 9) Ari Ahtiainen 54 HämKi 4.05,82, 10) Pekka Hälinen 56 HKV 4.07,06.

5000 m: 1) Jukka Kauppila 63 KalajJu 14.12,75, 2) Jaakko Kero 48 VSVU 14.19,47, 3) Seppo Kykkänen 62 KuntoPi 14.24,17, 4) Jari Hakola 56 KyyjKy 14.54,69, 5) Kaarlo Maaninka 67 KauhajKa 14.57,81, 6) Markku Kaartinen 57 VSVU 15.30,20, 7) Matti Lehtonen 53 VaajakKu 15.30,91, 8) Juha-Matti Lehtinen 57 KempMK 15.33,71, 9) Harri-Pekka Tikkanen 45 KiuruvU 15.34,03, 10) Harri Hietamäki 36 VasaIS 15.38,14, 11) Hannu Laurila 56 RovanRR 15.38,97, 12) Harri Parkkonen 44 RauhalRR 15.39,53, 13) Harri Hokkanen 52 HippMK 15.41,71.

10000 m: 1) Seppo Kykkänen 62 KuntoPi 30.21,02, 2) Jari Hakola 56 KyyjKy 31.22,84, 3) Markku Tonttila 72 LA 31.35,79, 4) Matti Lehtonen 53 VaajakKu 32.13,11, 5) Harri Parkkonen 44 RauhalRR 32.23,64, 6) Heimo Kärkkäinen 69 LA 32.24,33, 7) Miika Takala 42 JKU 32.24,94, 8) Petteri Kilpinen 56 HKV 32.26,91, 9) Tuomas Lunttila 42 SaarijPu 32.38,40, 10) Hannu Kauppinen 67 RauhalRR 32.48,54, 11) Eki Laitila 66 VSVU 32.51,01, 12) Hannu Laurila 56 RovanRR 33.01,24, 13) Tomi Kanto 47 KU-58 33.09,86.

3000 m ej: 1) Teppo Syrjälä 45 TP 9.17,84, 2) Väinö Klemola KuopRe 9.51,43, 3) Tuomo Vanhanen 57 TapanilErä 10.18,30, 4) Juha Heininen 57 PorvU 10.19,76, 5) Jukka-Pekka Hassinen 60 HRC 10.30,98, 6) Antti Aaltonen 69 KymUV 10.43,56, 7) Ari Väliniemi 62 VasarIs 10.47,18, 8) Juha Koskenoja 52 KylmäkVe 11.13,42, 9) Teuvo Mettälä 76 IkaalU 11.22,36, 10) Kari Partanen 60 MäntylVe 11.38,27.

110 m aj: 1) Vesa Mäki 74 LUU 14,44, 2) Markku Penttilä 72 EspTa 14,83, 3) Otto Seppälä 35 LamminpKo 14,89, 4) Reijo Häyrinen 63 KangasnKa 15,31, 5) Ilpo Liuska 54 VihdUV 15,91, 6) Oki Vuonoranta 37 EsboIF 15,92, 7) Antti Koskela 62 ToholU 16,41, 8) Ari Aartola 68 HKV 16,72, 9) Niilo Korhonen 86 SuonenjVa 16,81, 10) Simo Piispa 45 VehkalVe 16,84, 11) Tuomo Vanhanen 57 TapanilErä 16,86.

400 m aj: 1) Mats Holmberg 47 MIFK 53,60, 2) Tuomo Vanhanen 57 TapanilErä 54,95, 3) Pär Granbacka 82 JakobstDr 55,76, 4) Tommi Suopuro 56 VSVU 56,87, 5) Mauri Forsberg 73 LSp 57,05, 6) Reijo Häyrinen 63 KangasnKa 58,35, 7) Jouko Ylä-Liedenpohja 75 VirtainU 59,23, 8) Tuomo Nurminen 43 LSp 60,11, 9) Markku Jokinen 47 HyvinkSU 61,44, 10) Kimmo Höijer 50 TuWe 61,94.

5000 m kävely: 1) Eero Heman 75 HollNa 21.58,92, 2) Martti Valonen 80 SpoVe 24.13,02, 3) Ari Väliniemi 62 VasarIs 25.07,95, 4) Jorma Pirinen 79 KuntoPi 25.14,63, 5) Reijo Viianen 74 JalasjJa 25.29,85, 6) Asko Turkki 70 KyröskPo 25.38,31, 7) Raimo Vuorenmaa 81 SaarijPu 25.55,37, 8) Aaro Hautamäki 72 YlivKu 25.57,39, Jouko Rannanpää 66 HyvinkSU 25.59,50, 10) Kari Partanen 60 MäntylVe 26.00,23.

Korkeus: 1) Reijo Sundell 72 VihdUV 217, 2-5) Mika Polku 45 VirtainU & Matti Viitala 54 TP & Ari Aartola 68 HKV & Ari Uotila 75 HKV 214, 6) Niilo Korhonen 86 SuonenjVa 209, 7-8) Antti Koskela 62 ToholU & Veijo Myllyselkä 70 TyrnTe 206, 9-11) Jussi Savolainen 62 IisVi & Tapani Leppälä 70 KuntoPi & Timo Suvanto 81 AlavuU 202, 12) Aarne Haapala 82 LaihLu 200, 13-16) Kari Pohjola 57 LUU & Risto Kemppainen 70 VihdUV & Jukka Järvenpää 70 JKU & Kunto Viiru 78 KajKi 197, 17) Raimo Kandelin 48 TuUL 196, 18-19) Sebastian Widjeskog 39 KronÅs & Kyösti Poutiainen 79 HKV 195, 20-21) Kalevi Partti 75 KangasnKa & Pekka Metsä 75 HPU 193, 22-23) Heikki Pärnä 39 TuUL & Åke Lund 90 SpoVe 192, 24) Osmo Koivisto 67 KuntoPi 190.

Seiväs: 1) Antti Kois 52 AlavVi 480, 2) Risto Järvi 63 EsboIF 464, 3) Jukka Järvenpää 70 JKU 458, 4) Petri Laitinen 54 KangasnKa 430, 5) Olavi Roivainen 62 SaloistSa 427, 6) Kyösti Poutiainen 79 HKV 410, 7) Seppo Taivassalo 70 KuntoPi 407, 8-9) Simo Piispa 45 VehkalVe & Seppo Kivimäki 67 VaasVa 402, 10) Jouko Miihkinen 69 VihdUV 400.

Pituus: 1) Vesa Mäki 74 LUU 801, 2) Heikki Pesonen 72 KuopRe 759, 3) Tapio Hakakari 67 HyvinkSU 730, 4) Ari Aartola 68 HKV 727, 5) Juha Multanen 53 HKV 708, 6) Ilpo Liuska 54 VihdUV 706, 7-8) Mauri Merikanto 66 HKT & Jouko Nikula 66 KuntoPi 687, 9) Reijo Häyrinen 63 KangasnKa 681, 10) Frans Häggblom 33 PedersFa 678, 11) Timo Suvanto 81 AlavuU 677, 12) Jukka Järvenpää 70 JKU 676, 13) Patrik Sandell 48 PedersFa 668, 14) Marko Jokela 48 KristU 666, 15) Jari Jaatinen 56 KU-58 664, 16) Kalevi Partti 75 KangasnKa 660, 17-18) Harri Yli-Huita 58 LaihLu & Ermo Kalevo 83 VSVU 659, 19) Niilo Korhonen 86 SuonenjVa 657, 20) Antero Markunsalo 78 KuopRe 656, 21) Arto Rautio 57 HimangU 654, 22) Raimo Kandelin 48 TuUL 652, 23) Jukka Hannula 54 HKV 650.

3-loikka: 1) Stig Bäcklund 81 IsnSt 16,15, 2) Ari Aartola 68 HKV 15,94, 3) Tapio Hakakari 67 HyvinkSU 14,95, 4) Vesa Mäki 74 LUU 14,68, 5) Marko Jokela 48 KristU 14,55, 6) Risto Kemppainen 70 VihdUV 14,40, 7) Jussi Savolainen 62 IisVi 14,32, 8) Antero Markunsalo 78 KuopRe 14,29, 9) Jari Taina 52 ValkealKa 14,19, 10) Kari Pohjola 57 LUU 13,56, 11) Kalevi Kytölä 68 KuntoPi 13,52, 12) Atte Lähdekorpi 61 FoSa 13,49, 13) Åke Lund 90 SpoVe 13,35.

Kuula: 1) Mika Parkkali 54 PoUV 17,99, 2) Jouni Tenhu 81 LSp 17,79, 3) Jaakko Tuovila 66 LapLu 17,58, 4) Rauno Möttönen 68 KuntoPi 17,38, 5) Markku Savola 65 SulkavU 16,72, 6) Leo Saarinen 91 HarjU 16,49, 7) Markku Rautasalo 66 KangasnKa 16,26, 8) Mika Järvinen 52 HKV 16,20, 9) Tauno Malmelin 70 VihdUV 16,16, 10) Reijo Pynnönen 72 KangasnKa 16,12, 11) Mika Rekola 55 MynämIs 16,06, 12) Juha Hietala 62 YppärU 15,93, 13) Kalevi Partti 75 KangasnKa 15,92, 14) Urpo Kuronen 57 KuopRe 15,84, 15) Kaarlo Valasjärvi 81 HKV 15,82, 16) Jari Salin 44 ToijVau 15,72, 17) Raimo Majuri 68 SpoVe 15,71, 18) Petri Setälä 56 KokemKV 15,63, 19) Esko Kuutti 77 VihdUV 15,54, 20) Jari Luoto 53 PyhäjoPa 15,49, 21-22) Teemu Jutila 46 VaasVa & Reijo Sundell 72 VihdUV 15,46, 23) Jukka Järvinen 63 KuntoPi 15,29, 24) Esko Ylipahkala 78 TapanilErä 15,25, 25) Juha Kumpulainen 43 IisVi 15,23, 26) Jarmo Matilainen 60 MiKV 15,17, 27) Jussi Tukeva 33 JalasjJa 15,15, 28) Tapani Leppälä 70 KuntoPi 15,09, 29) Jyrki Ilves 60 EPUV 15,08, 30) Hannu Ranta 62 TammRy 14,91, 31) Vesa Merinen 52 HKV 14,84, 32) Timo Keränen 55 LimingNM 14,80, 33) Lauri Laasala 39 ToijVau 14,63, 34) Juha Kaaro 57 VehkalVe 14,56, 35) Jari Lindberg 60 KuntoPi 14,54, 36) Hannu Heino 65 PoUV 14,49, 37) Jari Seppälä 44 EspTa 14,44, 38) Harri Jores 52 MäntsU 14,39, 39) Tomi Nissinen 45 LaukU 14,33, 40) Jouko Jokinen 61 VilpVe 14,28, 41) Usko Jokinen 80 KuntoPi 14,27, 42) Jari Nevalainen 56 JoKa 14,25, 43) Kauko Hakkarainen 70 JKU 14,19, 44) Olavi Mäntylä 55 VähänkVi 14,15, 45) Ahti Honkanen 66 JoKa 14,11, 46-47) Arto Kemppainen 65 ToijVau & Martti Mäkelä 91 LappajVe 14,02.

Kiekko: 1) Rauno Möttönen 68 KuntoPi 65,71, 2) Keijo Aaltonen 67 KiimU 62,96, 3) Heikki Myllykangas 69 EPUV 57,47, 4) Pekka Jaakkola 58 NoormNo 56,76, 5) Raimo Majuri 68 SpoVe 55,48, 6-7)Tom Tommiska 48 MIFK & Heino Heikkilä 69 AlahKi 52,29, 8) Mika Loikkanen 46 KUYU 51,94, 9) Juuso Sillanpää 41 JKU 51,58, 10) Leo Saarinen 91 HarjU 51,02, 11) Markku Savola 65 SulkavU 50,94, 12) Kalevi Karmitsa 74 SaarijPu 50,70, 13) Timo Kopakkala 77 KiimU 50,63, 14) Juha Hietala 62 YppärU 50,41, 15-16) Petri Käräjäoja 37 HaapavU & Hannu Heino 65 PoUV 48,91, 17) Jouni Kultalahti 65 EvijU 48,78, 18) Kaarle Tuovinen 84 KuopRe 48,73, 19) Tauno Tukkinen 82 LohjU 48,59, 20) Into Turvanen 80 HKV 48,58, 21) Hannu Raskinen 63 AnjalLi 48,49, 22) Pentti Montonen 75 MiKV 47,88, 23) Ari Salo 40 ValkeakHa 47,78, 24) Esko Kuutti 77 VihdUV 47,71, 25) Ahti Honkanen 66 JoKa 47,70, 26) Jani Seppälä 44 EspTa 47,66, 27) Topi Laitila 35 TeuvRi 47,63, 28) Teemu Jutila 46 VaasVa 47,61, 29) Jouni Tenhu 81 LSp 46,61, 30) Urpo Kuronen 67 KuopRe 46,41, 31) Niilo Korhonen 86 SuonenjVa 46,01, 32) Timo Korpi-Kokko 75 JalasjJa 45,38, 33) Mika Järvinen 52 HKV 45,36, 34) Mikko Stenström 42 PetäjävPe 45,21.

Paino: 1) Aulis Savola 83 LappajVe 21,14, 2) Keijo Aaltonen 67 KiimU 20,13, 3) Esa Paasonen 62 RistiinU 19,98, 4) Jarmo Myllymäki 64 Merijke 19,44, 5) Juhana Mäkelä 40 YlistarKV 19,18, 6) Esko Kuutti 77 VihdUV 18,43, 7) Timo Kopakkala 77 KiimU 18,31, 8) Aarne Haapala 82 LaihLu 18,26, 9) Petri Satto 51 JanJa 18,23, 10) Reima Mäki-Äijälä 75 KauhajKa 18,20, 11) Leo Saarinen 91 HarjU 17,58, 12-13) Petri Puhakainen 55 InkerTe & Risto Katajamäki 61 TöysVe 17,49, 14-15) Jarkko Karstila 49 LSp & Pekka Sivula 73 EPUV 17,31, 16) Jyrki Mäkelä 40 PudasjU 17,27, 17) Jukka Perälä 57 KauhajKa 17,15, 18) Ole Sundkvist 71 PedersFa 17,13, 19) Esa Kohtala 58 KauhajKa 16,82, 20) Kauko Hakkarainen 70 JKU 16,69, 21) Raimo Jyrkilä 69 KymUV 16,53, 22) Juha Vuori 55 PoUV 16,42, 23) Marko Lahtinen 50 ToivRi 16,15, 24) Martti Mäkelä 91 LappajVe 16,13, 25-26) Vesa Merinen 52 HKV & Sakari Heino 75 TiutPy 16,06, 27) Pauli Mäkelä 70 YlistarKV 16,05.

Moukari: 1) Aulis Savola 83 LappajVe 75,05, 2) Leo Saarinen 91 HarjU 70,91, 3) Antti Örn 74 FoAl 69,75, 4) Heimo Pudas 71 AlavVi 69,17, 5) Simo Ekholm 71 FoAl 68,43, 6) Esa Paasonen 62 RistiinU 67,75, 7) Jarmo Myllymäki 64 MerijKe 66,79, 8) Petri Rautio 38 OP 65,34, 9) Timo Kopakkala 77 KiimU 65,16, 10) Keijo Aaltonen 67 KiimU 65,14, 11) Martti Mäkelä 91 LappajVe 64,57, 12) Risto Katajamäki 61 TöysVe 64,37, 13) Viljo Hyvölä 91 IisVi 64,16, 14) Tauno Tukkinen 82 LohjU 62,54, 15) Kaarlo Valasjärvi 81 HKV 61,37, 16) Jyrki Mäkelä 40 PudasjU 60,25, 17) Reima Mäki-Äijälä 75 KauhajKa 58,97, 18) Esko Kuutti 77 VihdUV 58,59, 19) Aarne Haapala 82 LaihLu 57,78, 20) Veikko Vilén 90 MiKV 56,28, 21) Petri Puhakainen 55 InkerTe 55,50, 22) Tuomas Mikkola 38 AlavVi 54,87, 23) Marko Lahtinen 50 ToivRi 54,62, 24) Pekka Sivula 73 EPUV 54,40, 25) Jarkko Karstila 49 LSp 53,57, 26) Petri Satto 51 JanJa 52,04, 27) Esa Katajainen 57 HKV 51,69, 28) Juha Vuori 55 PoUV 51,49, 29) Kauko Hakkarainen 70 JKU 51,40, 30) Anssi Hirvikoski 40 KU-58 51,39, 31) Jussi Syväniemi 35 LohijKu 50,43, 32) Mika Sirkka 53 JoutsPo 50,40, 33) Vesa Merinen 52 HKV 50,17, 34) Tomi Rantanen 44 HarjavTU 49,95.

Keihäs: 1) Jouni Tenhu 81 LSp 81,83, 2) Timo Tikka 55 EPUV 75,30, 3) Pasi Peura 62 KuntoPi 71,61, 4) Ville Lehtinen 55 KajKi 71,57, 5) Petri Satto 51 JanJa 69,64, 6) Hannu Heino 65 PoUV 69,15, 7) Esko Kuutti 77 VihdUV 69,01, 8) Juha Hietala 62 YppärU 68,43, 9) Jouni Halonen 64 AlatornPi 68,21, 10) Hannu Raskinen 63 AnjalLi 67,94, 11) Markku Rautasalo 66 KangasnKa 67,55, 12) Tommi Huotilainen 53 ParikkU 66,66, 13) Hannu Kortesluoma 69 KuntoPi 66,10, 14) Ari Kela 58 JanJa 64,87, 15) Harri Leivonen 44 ViitasVi 64,78, 16) Raimo Kandelin 48 TuUL 63,35, 17) Tauno Tukkinen 82 LohjU 62,95, 18) Mauri Leppäaho 47 HPV 62,80, 19) Ilpo (Poutiainen-)Hanhisalo 56 HIFK 62,40, 20) Raimo Majuri 68 SpoVe 61,78, 21) Pekka Priuska 56 LapuanVi 61,54, 22-23) Timo Riikonen 54 LUM & Veikko Siltanen 81 KuntoPi 61,21, 24) Sami Salo 46 SäkylU 61,14, 25) Aki Nurminen 39 SiikaistSi 61,07, 26) Kauno Anttila 83 SpoVe 60,26, 27) Harri Jores 52 MäntsU 60,22, 28) Heikki Kuulasmaa 75 VieremKo 60,17, 29) Tauno Malmelin 70 VihdUV 59,71.

WMA-Ikätasoituslaskuri: http://www.howardgrubb.co.uk/athletics/wmatnf14.html

Täydelliset tulokset: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=78957

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

TÄYDELLISET TULOKSET:

JYVÄSKYLÄ 10.-13.9.2020 Suomen Aikuisurheiluliiton mestaruuskilpailut

Miehet,

M95 100 m (11.9.), (1,6):1) Pekka Penttilä PoUV 19.3.24 26,16.

M95 Kiekko (10.9.): 1) Arvo Heininen KuntoPi 1.1.25 6,73.

M90 100 m (11.9.), (1,6):1) Åke Lund SpoVe 8.10.30 24,48.

M90 Korkeus (11.9.): 1) Åke Lund SpoVe 8.10.30 93.

M90 Seiväs (10.9.): 1) Åke Lund SpoVe 8.10.30 130.

M90 Pituus (1 m ponnistusalue), (12.9.): 1) Åke Lund SpoVe 8.10.30 188.

M90 3-loikka (1 m ponnistusalue), (10.9.): 1) Åke Lund SpoVe 8.10.30 4,32.

M90 Kuula (11.9.), (3 kg): 1) Leo Saarinen HarjU 27.6.29 8,07, 2) Martti Mäkelä LappajVe 15.7.29 6,86.

M90 Kiekko (10.9.), (1 kg): 1) Leo Saarinen HarjU 27.6.29 19,46, 2) Martti Mäkelä LappajVe 15.7.29 13,92.

M90 Paino (12.9.), (5,44 kg): 1) Leo Saarinen HarjU 27.6.29 9,79, 2) Martti Mäkelä LappajVe 15.7.29 8,98.

M90 Moukari (11.9.), (3 kg): 1) Leo Saarinen HarjU 27.6.29 24,06, 2) Martti Mäkelä LappajVe 15.7.29 21,91, 3) Viljo Hyvölä IisVi 3.1.29 21,77, 4) Veikko Vilen MiKV 17.5.30 20,38.

M90 Keihäs (10.9.), (400 g): 1) Viljo Hyvölä IisVi 3.1.29 18,49, 2) Martti Mäkelä LappajVe 15.7.29 10,28.

M85 100 m (11.9.), (1,6):1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 18,93, 2) Juhani Haurunen LSp 25.10.34 21,29.

M85 200 m (10.9.), (2,3):1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 41,96, 2) Eino Manninen SaarijPu 2.9.35 46,04.

M85 400 m (13.9.): 1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 96,26, 2) Eino Manninen SaarijPu 2.9.35 108,95.

M85 800 m (12.9.): 1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 4.05,65, 2) Eino Manninen SaarijPu 2.9.35 4.08,77.

M85 1500 m (13.9.): 1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 9.17,04.

M85 80 m aj (10.9.), (68,6 cm, 3,4 m/s):1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 20,57.

M85 5000 m kävely (11.9.): 1) Heikki Linna KangasnKa 25.5.34 56.11,72, Martti Soulanto SavJy 31.12.34 hylättiin.

M85 Korkeus (11.9.): 1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 109, 2) Juhani Haurunen LSp 25.10.34 91.

M85 Seiväs (10.9.): 1) Raimo Lehmusvainio SpoVe 27.9.34 110.

M85 Pituus (12.9.): 1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 289, 2) Martti Soulanto SavJy 31.12.34 266.

M85 3-loikka (10.9.): 1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 5,87.

M85 Kuula (11.9.), (3 kg): 1) Reino Kinnunen SpoVe 26.8.35 7,92.

M85 Kiekko (10.9.), (1 kg): 1) Niilo Korhonen SuonenjVa 24.8.34 22,46, 2) Reino Kinnunen SpoVe 26.8.35 21,56.

M85 Paino (12.9.), (5,44 kg): 1) Reino Kinnunen SpoVe 26.8.35 8,58.

M85 Moukari (11.9.), (3 kg): 1) Reino Kinnunen SpoVe 26.8.35 21,20.

M85 Keihäs (10.9.), (400 g): 1) Martti Soulanto SavJy 31.12.34 21,60, 2) Erkki Jokela MäntU 9.6.33 12,25, 3) Raimo Lehmusvainio SpoVe 27.9.34 10,22.

M80 100 m (11.9.), (1,6):1) Sakari Hallia OIL 1.2.40 15,40, 2) Jarmo Peltokangas OIL 3.7.40 17,36, 3) Timo Suvanto AlavuU 19.2.39 17,45.

M80 200 m (10.9.), (2,3):1) Sakari Hallia OIL 1.2.40 33,02, 2) Paavo Kinnunen OIL 14.10.38 36,66.

M80 400 m (13.9.): 1) Paavo Kinnunen OIL 14.10.38 87,32, 2) Seppo Ollinen LSp 15.6.40 94,65, 3) Pär Granbacka JakobstDr 30.6.38 110,81, 4) Unto Aaltonen HarjU 5.7.38 143,37.

M80 800 m (12.9.): 1) Seppo Ollinen LSp 15.6.40 3.43,06.

M80 80 m aj (10.9.), (68,6 cm, 3,4 m/s):1) Aarne Haapala LaihLu 10.8.38 25,00.

M80 200 m aj (12.9.), (68,6 cm, -0,3 m/s): 1) Pär Granbacka JakobstDr 30.6.38 58,77.

M80 5000 m kävely (11.9.): 1) Martti Valonen SpoVe 3.9.40 37.04,80, 2) Raimo Vuorenmaa SaarijPu 4.4.39 40.21,94.

M80 Korkeus (11.9.): 1) Timo Suvanto AlavuU 19.2.39 115, 2) Aarne Haapala LaihLu 10.8.38 112.

M80 Seiväs (10.9.): 1) Aarne Haapala LaihLu 10.8.38 180.

M80 Pituus (12.9.): 1) Timo Suvanto AlavuU 19.2.39 333, 2) Ermo Kalevo VSVU 7.12.37 310.

M80 3-loikka (10.9.): 1) Stig Bäcklund IsnSt 27.10.39 8,10 (2,1 m/s), 2) Ermo Kalevo VSVU 7.12.37 6,07.

M80 Kuula (11.9.), (3 kg): 1) Jouni Tenhu LSp 30.4.39 11,54, 2) Kaarlo Valasjärvi HKV 2.12.39 10,06, 3) Usko Jokinen KuntoPi 14.11.40 9,48.

M80 Kiekko (10.9.), (1 kg): 1) Into Turvanen HKV 17.1.40 29,55, 2) Tauno Tukkinen LohjU 12.3.38 27,50, 3) Jouni Tenhu LSp 30.4.39 27,33, 4) Kaarle Tuovinen KuopRe 19.6.36 25,79.

M80 Paino (12.9.), (5,44 kg): 1) Aulis Savola LappajVe 7.12.37 15,22, 2) Aarne Haapala LaihLu 10.8.38 13,42.

M80 Moukari (11.9.), (3 kg): 1) Aulis Savola LappajVe 7.12.37 36,10, 2) Kaarlo Valasjärvi HKV 2.12.39 31,69, 3) Tauno Tukkinen LohjU 12.3.38 31,15, 4) Aarne Haapala LaihLu 10.8.38 28,78.

M80 Keihäs (10.9.), (400 g): 1) Jouni Tenhu LSp 30.4.39 37,82, 2) Veikko Siltanen KuntoPi 16.10.39 28,29, 3) Tauno Tukkinen LohjU 12.3.38 28,20, 4) Kauno Anttila SpoVe 15.4.37 26,19, 5) Eino Halme LSp 1.9.36 18,61.

M75 100 m (11.9.), (0,9):1) Jorma Manninen MiKV 6.7.42 15,09, 2) Jouko Ylä-Liedenpohja VirtainU 17.2.45 15,15, 3) Georg Dunkel HKV 28.5.45 15,41, 4) Arvi Kangastie LappajVe 16.8.45 16,16, 5) Pertti Härkönen MuuramYr 3.8.44 16,20, 6) Eero Penttilä VSVU 19.9.41 16,92, 7) Jouko Teinilä VSVU 12.12.44 17,25.

M75 200 m (10.9.), (1,4):1) Jouko Ylä-Liedenpohja VirtainU 17.2.45 32,25, 2) Jorma Manninen MiKV 6.7.42 32,82, 3) Pertti Härkönen MuuramYr 3.8.44 34,00, 4) Markku Juopperi SpoVe 25.6.44 35,08, 5) Jouko Teinilä VSVU 12.12.44 37,37, 6) Matti Pohjosenperä OIL 28.11.45 37,78.

M75 400 m (13.9.): 1) Jouko Ylä-Liedenpohja VirtainU 17.2.45 77,80, 2) Markku Juopperi SpoVe 25.6.44 78,07, 3) Pertti Härkönen MuuramYr 3.8.44 78,12, 4) Reijo Kauppila KuntoPi 3.12.42 96,41.

M75 800 m (12.9.): 1) Markku Juopperi SpoVe 25.6.44 3.00,25, 2) Sten Haglund JakobstDr 20.7.43 3.03,55, 3) Risto Räty VSVU 30.8.41 3.04,36, 4) Pertti Härkönen MuuramYr 3.8.44 3.16,60, 5) Jouko Koskinen HämKi 13.11.44 3.18,91, 6) Reijo Kauppila KuntoPi 3.12.42 3.46,05.

M75 1500 m (13.9.): 1) Markku Juopperi SpoVe 25.6.44 6.45,30.

M75 5000 m (12.9.): 1) Stig Haglund JakobstDr 20.7.43 25.54,56.

M75 10000 m (10.9.): 1) Tenho Isola RauhalRR 16.11.45 52.58,98, 2) Matti Kuosmanen KuntoPi 14.3.45 53.09,20, 3) Oiva Nevala Häjyt 55.16,21.

M75 80 m aj (10.9.), (76,2 cm, 2,2 m/s):1) Arvi Kangastie LappajVe 16.8.45 21,07, 2) Tuomo Hakala 43 JKU 21,31.

M75 300 m aj (12.9.), (68,6 cm): 1) Jouko Ylä-Liedenpohja VirtainU 17.2.45 67,40, Pentti Sillanpää KuntoPi 21.3.43 hylättiin.

M75 5000 m kävely (11.9.): 1) Eero Heman HollNa 1.10.45 31.12,94, 2) Jorma Pirinen KuntoPi 30.1.41 38.03,13, 3) Hannu Penttilä VSVU 31.8.42 40.21,60, 4) Veikko Haverinen KangasnKa 2.6.41 44.20,13.

M75 Korkeus (11.9.): 1) Ari Uotila HKV 7.6.45 134, 2) Kalevi Partti KangasnKa 24.10.45 121, 3) Pekka Metsä HPU 17.11.45 121, 4) Kunto Viiru KajKi 11.12.42 118, 5) Kyösti Poutiainen HKV 4.6.41 115, 6) Juhani Saarinen VSVU 17.7.45 112, 7) Antero Markunsalo KuopRe 3.10.42 112, 8) Esko Ylipahkala TapanilErä 14.10.42 106.

M75 Seiväs (10.9.): 1) Veikko Mäkelä VSVU 17.7.45 210, 2) Kyösti Poutiainen HKV 4.6.41 200, 3) Tuomo Hakala 43 JKU 190, 4) Juhani Saarinen VSVU 17.7.45 160.

M75 Pituus (12.9.): 1) Kalevi Partti KangasnKa 24.10.45 366, 2) Antero Markunsalo KuopRe 3.10.42 343, 3) Heimo Klaukka VSVU 4.3.43 312, 4) Arvi Kangastie LappajVe 16.8.45 306.

M75 3-loikka (10.9.): 1) Antero Markunsalo KuopRe 3.10.42 7,65 (2,5 m/s), 2) Heimo Klaukka VSVU 4.3.43 6,89, 3) Kyösti Poutiainen HKV 4.6.41 6,85 (2,9 m/s), 4) Tuomo Hakala 43 JKU 6,81 (2,3 m/s), 5) Arvi Kangastie LappajVe 16.8.45 6,43 (2,3 m/s).

M75 Kuula (11.9.), (4 kg): 1) Kalevi Partti KangasnKa 24.10.45 11,38, 2) Esko Kuutti VihdUV 29.6.43 10,67, 3) Esko Ylipahkala TapanilErä 14.10.42 10,27, 4) Jaakko Rekiranta LSp 10.1.44 8,41.

M75 Kiekko (10.9.), (1 kg): 1) Pentti Montonen MiKV 11.6.45 33,41, 2) Timo Kopakkala KiimU 23.1.43 33,36, 3) Timo Korpi-Kokko JalasjJa 8.2.45 31,66, 4) Esko Kuutti VihdUV 29.6.43 31,44, 5) Raimo Kilpeläinen LeppävirrU 6.4.44 26,71, 6) Esko Ylipahkala TapanilErä 14.10.42 24,70, 7) Jaakko Rekiranta LSp 10.1.44 21,54.

M75 Paino (12.9.), (7,26 kg): 1) Reima Mäki-Äijälä KauhajKa 28.4.45 14,81, 2) Esko Kuutti VihdUV 29.6.43 14,52, 3) Timo Kopakkala KiimU 23.1.43 14,42, 4) Sakari Heino TiutPy 1.3.45 13,07.

M75 Moukari (11.9.), (4 kg): 1) Timo Kopakkala KiimU 23.1.43 37,13, 2) Reima Mäki-Äijälä 28.4.45 KauhajKa 28.4.45 35,76, 3) Esko Kuutti VihdUV 29.6.43 35,53, 4) Sakari Heino TiutPy 1.3.45 29,88, 5) Raimo Kilpeläinen LeppävirrU 6.4.44 27,54, 6) Jaakko Rekiranta LSp 10.1.44 20,23.

M75 Keihäs (10.9.), (500 g): 1) Esko Kuutti VihdUV 29.6.43 34,45, 2) Heikki Kuulasmaa VieremKo 6.1.45 31,78, 3) Arvi Kangastie LappajVe 16.8.45 30,63, 4) Kyösti Poutiainen HKV 4.6.41 25,24.

M70 100 m (11.9.), (1,8):1) Heimo Elonen VSVU 15.12.50 13,63, 2) Heikki Pesonen KuopRe 14.5.48 14,17, 3) Mauri Forsberg LSp 5.8.47 15,03, 4) Jari Pykilä PoUV 26.12.49 15,18, 5) Risto Kemppainen VihdUV 12.10.50 15,62, 6) Paavo Muhonen JuuanU 17.2.50 15,83, 7) Pentti Hänninen OIL 19.7.46 16,22, Seppo Ahonen JKU hylättiin.

M70 200 m (10.9.), (1,9):1) Heikki Pesonen KuopRe 14.5.48 29,64, 2) Taisto Pietilä KuntoPi 11.11.48 30,86, 3) Jari Pykilä PoUV 26.12.49 31,73, 4) Mauri Forsberg LSp 5.8.47 32,19, 5) Pentti Hänninen OIL 19.7.46 33,96.

M70 400 m (13.9.): 1) Mauri Lyytikäinen KuopRe 7.2.50 69,15, 2) Jari Pykilä PoUV 26.12.49 77,95, 3) Erkki Intovuori VSVU 6.1.48 81,92.

M70 800 m (12.9.): 1) Jouko Rytkönen SpoVe 26.9.50 2.49,47, 2) Olavi Miettinen KuopRe 21.11.47 2.56,93, 3) Ari Ovaska KuntoPi 23.1.50 2.58,97, 4) Raimo Hartonen SpoVe 4.4.47 2.59,66, 5) Erkki Intovuori VSVU 6.1.48 3.08,29, 6) Markku Heinonen TeivoSt 22.9.50 3.27,08.

M70 1500 m (13.9.): 1) Jouko Rytkönen SpoVe 26.9.50 5.46,42, 2) Raimo Hartonen SpoVe 4.4.47 6.23,59, 3) Markku Heinonen TeivoSt 22.9.50 7.24,00.

M70 5000 m (12.9.): 1) Jouko Rytkönen SpoVe 26.9.50 21.22,53.

M70 10000 m (10.9.): 1) Markku Tonttila LA 2.12.48 43.51,29, 2) Erkki Ylikoski KuntoPi 1.5.50 47.12,46.

M70 2000 m ej (11.9.), (76,2 cm): 1) Teuvo Mettälä IkaalU 31.5.49 10.53,31.

M70 80 m aj (10.9.), (76,2 cm, 2,2 m/s):1) Vesa Mäki LUU 18.9.46 14,56, 2) Markku Penttilä EspTa 8.10.48 14,73, 3) Harri Silkosuo LSp 2.3.49 29,69.

M70 300 m aj (12.9.), (68,6 cm): 1) Mauri Forsberg LSp 5.8.47 61,32, 2) Teuvo Mettälä IkaalU 31.5.49 71,49.

M70 5000 m kävely (11.9.): 1) Asko Turkki KyröskPo 26.12.50 33.56,96, 2) Reijo Viianen JalasjJa 28.2.46 35.41,45, 3) Aaro Hautamäki YlivKu 1.7.48 35.48,42.

M70 Korkeus (11.9.): 1) Reijo Sundell VihdUV 26.5.48 142, 2) Veijo Myllyselkä TyrnTe 21.6.50 139, 3) Tapani Leppälä KuntoPi 28.4.50 136, 4) Risto Kemppainen VihdUV 12.10.50 133, 5) Jukka Järvenpää JKU 20.3.50 133, 6) Rainer Lahtinen VSVU 112.

M70 Seiväs (10.9.): 1) Jukka Järvenpää JKU 20.3.50 270, 2) Seppo Taivassalo KuntoPi 14.11.50 240, 3) Lauri Vuohelainen VilpVe 12.7.50 220.

M70 Pituus (12.9.): 1) Vesa Mäki LUU 18.9.46 452, 2) Heikki Pesonen KuopRe 14.5.48 444, 3) Risto Kemppainen VihdUV 12.10.50 410, 4) Jukka Järvenpää JKU 20.3.50 390, 5) Rainer Lahtinen VSVU 339, 6) Reijo Tanttinen JKU 25.12.47 327.

M70 3-loikka (10.9.): 1) Risto Kemppainen VihdUV 12.10.50 8,97 (2,9 m/s), (myös 8,87), 2) Vesa Mäki LUU 18.9.46 8,51 (2,9 m/s), (myös 8,34), 3) Jukka Järvenpää JKU 20.3.50 8,08, 4) Seppo Taivassalo KuntoPi 14.11.50 5,91.

M70 Kuula (11.9.), (4 kg): 1) Tauno Malmelin VihdUV 3.2.50 12,62, 2) Reijo Pynnönen KangasnKa 8.2.48 12,14, 3) Tapani Leppälä KuntoPi 28.4.50 11,78, 4) Reijo Sundell VihdUV 26.5.48 11,64, 5) Kauko Hakkarainen JKU 17.12.50 11,08, 6) Rainer Lahtinen VSVU 8,51, 7) Harri Suominen MuuramYr 10.3.46 7,46.

M70 Kiekko (10.9.), (1 kg): 1) Kalevi Karmitsa SaarijPu 4.7.46 36,16, 2) Mauri Matilainen VilpVe 19.5.50 33,38, 3) Reijo Viitakoski KauhajKa 24.2.50 32,10, 4) Kauko Hakkarainen JKU 17.12.50 31,31, 5) Hannu Mattila LSp 20.1.48 27,54, 6) Rainer Lahtinen VSVU 26,76, 7) Harri Suominen MuuramYr 10.3.46 20,66.

M70 Paino (12.9.), (7,26 kg): 1) Ole Sundkvist PedersFa 7.4.49 14,79, 2) Kauko Hakkarainen JKU 17.12.50 14,63, 3) Pekka Sivula EPUV 10.1.47 14,50, 4) Pauli Mäkelä YlistarKV 3.11.50 14,07, 5) Seppo Taivassalo KuntoPi 14.11.50 10,51.

M70 Moukari (11.9.), (4 kg): 1) Heimo Pudas AlavVi 15.12.49 46,37, 2) Simo Ekholm FoAl 13.3.49 45,87, 3) Antti Örn FoAl 9.3.46 43,33, 4) Kauko Hakkarainen JKU 17.12.50 35,39, 5) Pekka Sivula EPUV 10.1.47 34,64, 6) Seppo Taivassalo KuntoPi 14.11.50 29,41, 7) Reijo Tanttinen JKU 25.12.47 16,59.

M70 Keihäs (10.9.), (500 g): 1) Tauno Malmelin VihdUV 3.2.50 35,54, 2) Juhani Kortelainen LieksU 13.8.50 34,67, 3) Jukka Pyy SpoVe 21.7.50 31,01.

M65 100 m (11.9.), (0,0): 1) Harri Huotari HKV 16.4.55 13,01, 2) Raimo Koskela VSVU 14.2.55 13,78, 3) Esko Mälkönen LieksIn 12.10.55 14,02, 4) Kalevi Häkkinen KuopRe 28.3.55 14,23, 5) Ari Aartola HKV 7.8.52 14,38, 6) Pauli Rytilahti LapLu 29.10.51 15,11, 7) Veikko Nieminen JKU 21.2.53 16,00, 8) Kullervo Niiniketo JKU 23.2.51 17,07

1. alkuerä (0,0): 1) Harri Huotari HKV 16.4.55 13,78, 2) Kalevi Häkkinen KuopRe 28.3.55 15,02, 3) Veikko Nieminen JKU 21.2.53 15,36, 4) Esko Mälkönen LieksIn 12.10.55 15,46, 5) Kullervo Niiniketo JKU 23.2.51 16,84

2. alkuerä (0,5): 1) Raimo Koskela VSVU 14.2.55 14,39, 2) Ari Aartola HKV 7.8.52 15,19, 3) Pauli Rytilahti LapLu 29.10.51 15,28, Leo Lahtinen JKU 3.9.52 keskeytti.

M65 200 m (12.9.), (-0,8): 1) Harri Huotari HKV 16.4.55 28,00, 2) Esko Mälkönen LieksIn 12.10.55 29,78, 3) Börje Riska KKT 20.8.53 30,22, 4) Taisto Pöyry LSp 12.10.53 30,58, 5) Olavi Brandt MuuramYr 6.1.52 30,84, 6) Pauli Rytilahti LapLu 29.10.51 32,13.

M65 400 m (13.9.)

1. erä: 1) Reijo Vauhkonen MuuramYr 22.5.51 67,18, 2) Esko Tynkkynen VSVU 11.6.52 77,68, 3) Markku Pääkkö SpoVe 30.10.51 84,07

2. erä: 1) Taisto Pöyry LSp 12.10.53 69,12, 2) Timo Virtanen OIL 24.8.54 69,71, 3) Erkki Salo IlmajKi 9.11.53 69,94, 4) Börje Riska KKT 20.8.53 72,67, 5) Veijo Leiviskä OIL 4.3.53 73,72.

M65 800 m (12.9.): 1) Kaarlo Maaninka KauhajKa 25.12.53 2.36,72, 2) Reijo Vauhkonen MuuramYr 22.5.51 2.38,52, 3) Juha Helander TapanilErä 16.11.55 2.45,83, 4) Veijo Leiviskä OIL 4.3.53 2.48,82, 5) Matti Tennilä RovanRR 30.5.55 2.54,52, 6) Heimo Kärkkäinen LA 2.3.51 2.58,52, 7) Kari Järvenpää LSp 24.9.55 3.03,57, 8) Markku Pääkkö SpoVe 30.10.51 3.09,03.

M65 1500 m (13.9.): 1) Matti Tennilä RovanRR 30.5.55 5.49,77, 2) Heimo Kärkkäinen LA 2.3.51 5.58,34, 3) Jorma Ojen KuntoPi 29.8.52 5.58,67, 4) Taisto Lehtinen SpoVe 26.10.52 6.05,46, 5) Seppo Nuoliaho HämKi 9.5.54 6.14,26, 6) Klaus Sjöblom LA 19.5.55 6.31,67.

M65 5000 m (12.9.): 1) Kaarlo Maaninka KauhajKa 25.12.53 19.21,88, 2) Juha Helander TapanilErä 16.11.55 20.20,95, 3) Matti Tennilä RovanRR 30.5.55 20.21,74, 4) Eki Laitila VSVU 2.2.54 20.34,65, 5) Heikki Alén LA 9.5.54 21.03,86, 6) Jorma Ojen KuntoPi 29.8.52 21.10,80, 7) Heimo Kärkkäinen LA 2.3.51 21.49,27, 8) Esko Tynkkynen VSVU 11.6.52 22.56,98, 9) Klaus Sjöblom LA 19.5.55 23.09,86, 10) Toivo Venäläinen VihdUV 10.2.52 25.37,70.

M65 10000 m (13.9.): 1) Eki Laitila VSVU 2.2.54 42.16,69, 2) Hannu Kauppinen RauhalRR 2.10.53 42.42,54, 3) Matti Tennilä RovanRR 30.5.55 43.05,12, 4) Heimo Kärkkäinen LA 2.3.51 43.10,37, 5) Heikki Alén LA 9.5.54 43.19,28, 6) Toivo Venäläinen VihdUV 10.2.52 56.07,69.

M65 2000 m ej (11.9.), (76,2 cm): 1) Antti Aaltonen KymUV 17.7.51 9.54,22.

M65 100 m aj (13.9.), (83,8 cm, 0,4 m/s):1) Ari Aartola HKV 7.8.52 19,69, 2) Kalevi Kytölä KuntoPi 3.4.52 21,80, 3) Kyösti Säkkinen KajU 27.11.55 22,19.

M65 300 m aj (12.9.), (76,2 cm): 1) Juha Helander TapanilErä 16.11.55 59,95, 2) Antti Aaltonen KymUV 17.7.51 60,86, 3) Tuomo Ryynänen IisVi 18.11.54 71,60.

M65 5000 m kävely (11.9.): 1) Jouko Rannanpää HyvinkSU 11.8.54 32.46,34, 2) Hilding Wikner KyrkslIF 18.4.54 34.26,45, 3) Jukka Tuusinen VilpVe 20.10.52 35.42,52, 4) Esko Hyyppä VimpVe 26.6.51 36.16,00, 5) Heimo Liukkonen KangasnKa 19.5.55 36.24,76, 6) Taisto Lehtinen SpoVe 26.10.52 38.12,33, Hannu Kemppainen KajKi 21.2.51 hylättiin.

M65 Korkeus (11.9.): 1) Ari Aartola HKV 7.8.52 148, 2) Osmo Koivisto KuntoPi 11.5.53 133.

M65 Seiväs (12.9.): 1) Seppo Kivimäki VaasVa 24.3.53 250, 2) Pertti Nousiainen KuntoPi 23.3.53 240, 3) Jouko Miihkinen VihdUV 27.10.51 240, 4) Kalevi Kytölä KuntoPi 3.4.52 230, 5) Heino Heikkilä AlahKi 13.12.51 220.

M65 Pituus (12.9.): 1) Tapio Hakakari HyvinkSU 24.1.53 465, 2) Ari Aartola HKV 7.8.52 455, 3) Mauri Merikanto HKT 26.9.54 445, 4) Jouko Nikula KuntoPi 14.1.54 445, 5) Kalevi Kytölä KuntoPi 3.4.52 363, 6) Pertti Nousiainen KuntoPi 23.3.53 347, 7) Seppo Kivimäki VaasVa 24.3.53 334.

M65 3-loikka (13.9.): 1) Ari Aartola HKV 7.8.52 10,25, 2) Tapio Hakakari HyvinkSU 24.1.53 9,31, 3) Kalevi Kytölä KuntoPi 3.4.52 8,69.

M65 Kuula (13.9.), (5 kg): 1) Jaakko Tuovila LapLu 5.5.54 12,67, 2) Markku Savola SulkavU 7.11.55 12,29, 3) Rauno Möttönen KuntoPi 16.9.52 12,06, 4) Markku Rautasalo KangasnKa 17.4.54 11,68, 5) Urpo Kuronen KuopRe 10.5.53 11,20, 6) Raimo Majuri SpoVe 3.9.52 10,90, 7) Hannu Heino PoUV 14.9.55 10,65, 8) Arto Kemppainen ToijVau 5.2.55 10,30, 9) Ahti Honkanen JoKa 25.10.54 10,17.

M65 Kiekko (13.9.), (1 kg): 1) Rauno Möttönen KuntoPi 16.9.52 45,32, 2) Keijo Aaltonen KiimU 17.10.53 44,25, 3) Heikki Myllykangas EPUV 3.11.51 38,92, 4) Raimo Majuri SpoVe 3.9.52 38,27, 5) Markku Savola SulkavU 7.11.55 37,93, 6) Hannu Heino PoUV 14.9.55 36,42, 7) Jouni Kultalahti EvijU 13.2.55 36,32, 8) Heino Heikkilä AlahKi 13.12.51 35,41, 9) Ahti Honkanen JoKa 25.10.54 34,17, 10) Timo Taajaranta PorvU 11.2.55 33,29, 11) Urpo Kuronen KuopRe 10.5.53 32,62, 12) Jouko Nikula KuntoPi 14.1.54 31,89, 13) Hannu Nissinen LSp 23.7.55 31,45, 14) Jouko Miihkinen VihdUV 27.10.51 30,36, 15) Raimo Jyrkilä KymUV 3.5.51 29,10, Tapani Kananen PyhäjärvPo 1.7.52 ilman tulosta.

M65 Paino (12.9.), (9,08 kg): 1) Keijo Aaltonen KiimU 17.10.53 17,09, 2) Raimo Jyrkilä KymUV 3.5.51 14,15, 3) Erkki Saarinen LSp 3.12.55 13,03.

M65 Moukari (11.9.), (5 kg): 1) Keijo Aaltonen KiimU 17.10.53 42,14, 2) Erkki Saarinen LSp 3.12.55 32,61, 3) Kyösti Säkkinen KajU 27.11.55 31,26, 4) Jouko Nikula KuntoPi 14.1.54 29,87.

M65 Keihäs (12.9.), (600 g): 1) Hannu Heino PoUV 14.9.55 44,27, 2) Markku Rautasalo KangasnKa 17.4.54 42,26, 3) Hannu Kortesluoma KuntoPi 22.6.51 38,70, 4) Timo Taajaranta PorvU 11.2.55 37,08, 5) Raimo Majuri SpoVe 3.9.52 36,96, 6) Toivo Kopakkala KangasnKa 2.4.53 33,25, 7) Reijo Kälvi KuntoPi 11.5.51 32,41, 8) Pertti Nousiainen KuntoPi 23.3.53 31,68, 9) Juhani Tikkalahti EvijU 2.11.51 30,71.

M60 100 m (11.9.), (-1,0): 1) Esa Salminen HKV 14.5.58 13,10, 2) Jukka Mononen JKU 19.12.59 13,71, 3) Hannu Puttonen KuntoPi 21.6.60 13,75, 4) Tapio Savolainen JKU 4.6.56 13,79, 5) Veijo Kylmäpuro HKV 30.6.60 14,15, 6) Heikki Lähdekorpi FoSa 22.8.60 14,73, 7) Antti Koskela ToholU 13.12.58 15,21.

M60 200 m (12.9.), (-0,5): 1) Esa Salminen HKV 14.5.58 26,90, 2) Jari Pantzar HKV 21.10.57 27,76, 3) Jukka Mononen JKU 19.12.59 28,23, 4) Tapio Savolainen JKU 4.6.56 28,77, 5) Veijo Kylmäpuro HKV 30.6.60 29,40, 6) Heikki Lähdekorpi FoSa 22.8.60 29,87, 7) Gerhard Stenroos JakobstDr 1.1.59 30,15, 8) Teijo Niskanen KiuruvU 4.10.57 30,35.

M60 400 m (13.9.)

1. erä: 1) Esa Salminen HKV 14.5.58 64,21, 2) Jukka Mononen JKU 19.12.59 67,80, 3) Veijo Kylmäpuro HKV 30.6.60 69,93, 4) Veijo Jääskeläinen KymUV 10.4.56 74,79

2. erä: 1) Jari Pantzar HKV 21.10.57 63,04, 2) Christer Strömberg HKV 18.8.60 63,65, 3) Jari Ruonala RovanRR 28.9.60 65,07, 4) Heikki Lähdekorpi FoSa 22.8.60 66,42, 5) Reijo Häyrinen KangasnKa 23.2.57 67,77, 6) Teijo Niskanen KiuruvU 4.10.57 68,13, 7) Gerhard Stenroos JakobstDr 1.1.59 72,90.

M60 800 m (12.9.): 1) Pertti Kylmälä LSp 1.8.60 2.34,92, 2) Jari Ruonala RovanRR 28.9.60 2.35,17, 3) Viljo Kirjavainen HämKi 26.3.57 2.35,83, 4) Heino Aalto LA 25.9.58 2.36,53, 5) Heikki Lähdekorpi FoSa 22.8.60 2.38,31, 6) Aimo Määttä RovanRR 28.4.58 2.38,92, 7) Aimo Mäkinen VaajakKu 21.6.58 2.39,13, 8) Matti Ahonen VaajakKu 10.12.60 2.39,45, 9) Arto Ahonen KuntoPi 4.2.58 2.50,00.

M60 1500 m (13.9.): 1) Jukka Kauppila KalajJu 10.8.57 5.00,89, 2) Viljo Kirjavainen HämKi 26.3.57 5.07,90, 3) Heino Aalto LA 25.9.58 5.12,50, 4) Jukka-Pekka Hassinen HRC 4.1.60 5.27,85, 5) Matti Ahonen VaajakKu 10.12.60 5.32,85, 6) Aimo Määttä RovanRR 28.4.58 5.44,49.

M60 5000 m (12.9.): 1) Jukka Kauppila KalajJu 10.8.57 17.41,00, 2) Seppo Kykkänen KuntoPi 31.10.58 17.45,59, 3) Ossi Manninen MäntylVe 1.3.59 20.19,70, 4) Jukka-Pekka Hassinen HRC 4.1.60 20.58,16, 5) Eero Lettojärvi LA 27.9.60 21.54,58.

M60 10000 m (13.9.): 1) Seppo Kykkänen KuntoPi 31.10.58 37.31,73, 2) Timo Roschier PolvijVa 29.11.57 42.03,90, 3) Ossi Manninen MäntylVe 1.3.59 43.19,86, 4) Jukka-Pekka Hassinen HRC 4.1.60 44.40,45, 5) Harri Paananen JKU 17.11.59 48.06,25, 6) Juha Vanhanen VaajakKu 18.6.59 48.22,84.

M60 2000 m ej (11.9.), (76,2 cm): 1) Jukka-Pekka Hassinen HRC 4.1.60 8.27,46, 2) Ari Väliniemi VasarIs 8.7.58 8.55,34, 3) Kari Partanen MäntylVe 6.10.60 9.21,58.

M60 100 m aj (13.9.), (83,8 cm, 1,5 m/s):1) Reijo Häyrinen KangasnKa 23.2.57 17,31, 2) Antti Koskela ToholU 13.12.58 18,34, 3) Hannu Puttonen KuntoPi 21.6.60 21,39, 4) Gerhard Stenroos JakobstDr 1.1.59 21,57.

M60 300 m aj (12.9.), (76,2 cm): 1) Reijo Häyrinen KangasnKa 23.2.57 50,14, 2) Gerhard Stenroos JakobstDr 1.1.59 53,01, 3) Hannu Puttonen KuntoPi 21.6.60 53,04, 4) Jukka-Pekka Hassinen HRC 4.1.60 55,02.

M60 5000 m kävely (11.9.): 1) Ari Väliniemi VasarIs 8.7.58 30.14,62, 2) Kari Partanen MäntylVe 6.10.60 31.58,87, 3) Ilkka Vakkuri TU-38 31.10.57 33.19,16.

M60 Korkeus (11.9.): 1) Antti Koskela ToholU 13.12.58 154, 2) Jussi Savolainen IisVi 12.6.58 151, 3) Jukka Malila HKV 8.4.60 136, 4) Hannu Ranta TammRy 22.4.58 133, 5) Reijo Häyrinen KangasnKa 23.2.57 130.

M60 Seiväs (12.9.): 1) Risto Järvi EsboIF 18.5.57 310, 2) Olavi Roivainen SaloistSa 18.5.56 290, 3) Jukka-Pekka Hassinen HRC 4.1.60 260, 4) Risto Vaahtiala LSp 56 240, Jukka Malila HKV 8.4.60 ilman tulosta (260-x, 270-xx), Tero Kuparinen KU-58 ilman tulosta (280).

M60 Pituus (12.9.): 1) Reijo Häyrinen KangasnKa 23.2.57 462, 2) Veijo Kylmäpuro HKV 30.6.60 416, 3) Hannu Ranta TammRy 22.4.58 414, 4) Risto Järvi EsboIF 18.5.57 386, 5) Risto Vaahtiala LSp 56 375.

M60 3-loikka (13.9.): 1) Jussi Savolainen IisVi 12.6.58 10,12, 2) Atte Lähdekorpi FoSa 3.5.59 9,68 (2,3 m/s), 3) Urpo Kamula PulkkPo 10.11.60 9,54, 4) Antti Koskela ToholU 13.12.58 9,39, 5) Veijo Koskinen KauhajKa 5.2.60 9,11 (2,9 m/s), 6) Hannu Ranta TammRy 22.4.58 8,67, 7) Pauli Jokinen EPUV 16.8.57 8,64, 8) Risto Vaahtiala LSp 56 8,26 (2,2 m/s).

M60 Kuula (13.9.), (5 kg): 1) Juha Hietala YppärU 26.4.58 12,32, 2) Jarmo Matilainen MiKV 31.12.60 12,15, 3) Jyrki Ilves EPUV 9.9.60 12,08, 4) Jari Lindberg KuntoPi 25.11.60 11,65, 5) Jukka Järvinen KuntoPi 7.7.57 11,62, 6) Hannu Ranta TammRy 22.4.58 11,53, 7) Jouko Jokinen VilpVe 18.3.59 11,24, 8) Jukka Malila HKV 8.4.60 9,94.

M60 Kiekko (13.9.), (1 kg): 1) Juha Hietala YppärU 26.4.58 45,70, 2) Hannu Raskinen AnjalLi 22.6.57 43,17, 3) Jari Lindberg KuntoPi 25.11.60 42,11, 4) Matti Saaranen PyhäjärvPo 4.10.60 37,69, 5) Jussi Savolainen IisVi 12.6.58 37,58, 6) Jukka Järvinen KuntoPi 7.7.57 36,94, 7) Jouko Jokinen VilpVe 18.3.59 32,19, 8) Jyrki Ilves EPUV 9.9.60 28,56.

M60 Paino (12.9.), (9,08 kg): 1) Esa Paasonen RistiinU 15.4.58 18,65, 2) Jarmo Myllymäki MerijKe 28.12.56 17,66, 3) Risto Katajamäki TöysVe 14.3.59 16,55, 4) Atte Lähdekorpi FoSa 3.5.59 15,03, 5) Matti Ihalainen KangasnKa 8.4.59 12,28, 6) Jyrki Ilves EPUV 9.9.60 12,28, 7) Hannu Ranta TammRy 22.4.58 11,21.

M60 Moukari (11.9.), (5 kg): 1) Esa Paasonen RistiinU 15.4.58 49,41, 2) Risto Katajamäki TöysVe 14.3.59 48,05, 3) Jarmo Myllymäki MerijKe 28.12.56 46,57, 4) Matti Ihalainen KangasnKa 8.4.59 36,79, 5) Atte Lähdekorpi FoSa 3.5.59 35,17, 6) Hannu Ranta TammRy 22.4.58 23,08.

M60 Keihäs (12.9.), (600 g): 1) Pasi Peura KuntoPi 1.9.58 48,61, 2) Juha Hietala YppärU 26.4.58 46,45, 3) Hannu Raskinen AnjalLi 22.6.57 45,21, 4) Jouni Halonen AlatornPi 13.7.56 44,51, 5) Matti Saaranen PyhäjärvPo 4.10.60 39,55, 6) Juha Häkkinen KuopRe 8.3.58 39,10, 7) Jyrki Ilves EPUV 9.9.60 36,43, 8) Hannu Ranta TammRy 22.4.58 33,42.

M55 100 m (11.9.), (-0,3): 1) Petteri Soini MiKV 23.3.64 12,53, 2) Taisto Miettinen HKV 20.6.65 13,10, 3) Hannu Pakarinen SuonenjVa 7.11.63 13,26, 4) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 13,27, 5) Markku Vettenniemi EspTa 8.11.64 13,41, 6) Jaakko Helanto EsboIF 27.9.65 13,64, Harri Alatupa JKU 9.6.62 keskeytti.

1. alkuerä (0,2):1) Taisto Miettinen HKV 20.6.65 13,21, 2) Hannu Pakarinen SuonenjVa 7.11.63 13,24, 3) Markku Vettenniemi EspTa 8.11.64 13,33, 4) Jaakko Helanto EsboIF 27.9.65 13,53, 5) Pertti Roth IisVi 13,68, Harri Kauranen HämTa 30.3.64 keskeytti

2. alkuerä (0,2):1) Petteri Soini MiKV 23.3.64 12,09, 2) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 13,46, 3) Harri Alatupa JKU 9.6.62 13,56, 4) Juha-Pekka Holm KivijKi 15.7.62 14,61, 5) Jari Järvenpää OrivPo 26.11.64 15,04.

M55 200 m (12.9.), (-0,8): 1) Petteri Soini MiKV 23.3.64 24,57 (55-v. SE), 2) Taisto Miettinen HKV 20.6.65 26,30, 3) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 26,83, 4) Hannu Pakarinen SuonenjVa 7.11.63 26,87, 5) Markku Vettenniemi EspTa 8.11.64 27,06, 6) Jaakko Helanto EsboIF 27.9.65 28,70, 7) Juha-Pekka Holm KivijKi 15.7.62 30,62.

M55 400 m (13.9.): 1) Petteri Soini MiKV 23.3.64 56,82, 2) Taisto Miettinen HKV 20.6.65 60,16, 3) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 61,19, 4) Harri Alatupa JKU 9.6.62 61,37, 5) Jari Mäkelä KälvTa 5.4.63 61,56.

M55 800 m (12.9.): 1) Markku Kaartinen VSVU 27.11.63 2.18,93, 2) Jari Mäkelä KälvTa 5.4.63 2.19,81, 3) Pekka Hälinen HKV 11.3.64 2.22,56, 4) Jari Kinnunen HeJy 19.12.64 2.24,65, 5) Vesa Lensu HeJy 13.10.62 2.33,35, 6) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 2.39,30.

M55 1500 m (13.9.): 1) Esko Heinola KauhajKa 6.9.63 4.55,61, 2) Jari Mäkelä KälvTa 5.4.63 4.57,63, 3) Pekka Hälinen HKV 11.3.64 4.59,20, 4) Juha-Matti Lehtinen KempMK 9.2.63 5.06,34, 5) Jari Kinnunen HeJy 19.12.64 5.09,80, 6) Vesa Lensu HeJy 13.10.62 5.15,44, 7) Heikki Närhinen HKV 12.12.65 5.21,79.

M55 5000 m (12.9.): 1) Jari Hakola KyyjKy 26.4.64 17.28,36, 2) Markku Kaartinen VSVU 27.11.63 18.18,96, 3) Hannu Laurila RovanRR 4.4.64 18.20,24, 4) Juha-Matti Lehtinen KempMK 9.2.63 18.23,10, 5) Sergei Simanov HämKi 17.2.61 19.57,91, 6) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 22.03,78, Jari Leppimäki KuntoPi 10.3.62 keskeytti.

M55 10000 m (13.9.): 1) Jari Hakola KyyjKy 26.4.64 36.49,49, 2) Petteri Kilpinen HKV 64 38.04,68, 3) Hannu Laurila RovanRR 4.4.64 38.44,96, 4) Tero Sillanpää JKU 31.8.63 40.34,65.

M55 3000 m ej (11.9.): 1) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 12.50,55, 2) Juha Heininen PorvU 9.4.63 12.52,37.

M55 100 m aj (13.9.), (91,4 cm, 2,6 m/s):1) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 17,98, 2) Jarmo Seppälä LamminpKo 26.1.62 19,75.

M55 400 m aj (12.9.), (83,8 cm): 1) Tuomo Vanhanen TapanilErä 12.12.63 67,25, 2) Tommi Suopuro VSVU 3.9.64 69,11.

M55 Korkeus (11.9.): 1) Kari Pohjola LUU 30.4.63 157, 2) Petri Korander VihdUV 23.7.63 145, 3) Jukka Ylitalo HKV 29.2.64 142.

M55 Seiväs (13.9.): 1) Petri Korander VihdUV 23.7.63 290.

M55 Pituus (12.9.): 1) Jari Jaatinen JKU 19.6.64 499, 2) Arto Rautio HimU 19.1.63 484, 3) Harri Yli-Huita LaihLu 26.12.62 481 (2,7 m/s), 4) Petri Korander VihdUV 23.7.63 435.

M55 3-loikka (13.9.): 1) Kari Pohjola LUU 30.4.63 10,30, 2) Petri Korander VihdUV 23.7.63 9,31.

M55 Kuula (12.9.), (6 kg): 1) Mika Rekola MynämIs 17.4.65 12,64, 2) Petri Setälä KokemKV 24.1.64 12,08, 3) Timo Keränen LimingNM 29.12.65 11,65, 4) Olavi Mäntylä VähänkVi 16.8.65 11,14, 5) Juha Kaaro VehkalVe 14.7.63 11,05, 6) Jari Nevalainen JoKa 19.2.64 11,01, 7) Jouni Pahkala YlivKu 8.10.65 10,36, 8) Ari Kela JanJa 15.7.62 10,23, 9) Jari Ikäheimo JKU 25.7.64 10,05, 10) Jari Järvenpää OrivPo 26.11.64 9,78, 11) Seppo Norpila KUYU 13.3.63 9,21, 12) Juha Kuusinen EsboIF 8,99, 13) Esa Laukkanen TammRy 5.12.65 8,81, 14) Petri Korander VihdUV 23.7.63 8,60.

M55 Kiekko (13.9.), (1,5 kg): 1) Pekka Jaakkola NoormNo 19.4.62 48,37, 2) Ari Kela JanJa 15.7.62 36,11, 3) Jouni Pahkala YlivKu 8.10.65 35,97, 4) Timo Olkkonen HartVo 18.4.65 34,26, 5) Juha Vuori PoUV 20.2.65 34,17, 6) Jari Järvenpää OrivPo 26.11.64 33,91, 7) Seppo Norpila KUYU 13.3.63 30,23, 8) Juhani Pehkonen KuivasjAu 1.11.62 29,66, 9) Patrik Gustafsson EsboIF 29.12.63 29,21, 10) Esa Laukkanen TammRy 5.12.65 22,47, Petri Setälä KokemKV 24.1.64 ilman tulosta.

M55 Paino (12.9.), (11,34 kg): 1) Petri Puhakainen InkerTe 22.1.65 15,58, 2) Jukka Perälä KauhajKa 28.6.63 14,83, 3) Juha Vuori PoUV 20.2.65 14,63, 4) Esa Kohtala KauhajKa 14.9.62 14,33, 5) Ari Kela JanJa 15.7.62 12,31, 6) Jari Järvenpää OrivPo 26.11.64 12,29, 7) Pekka Peltoniemi JoKa 10.2.64 12,12, 8) Pekka Priuska LapuanVi 64 10,87, 9) Tapio Ojala LSp 1.11.63 10,46.

M55 Moukari (11.9.), (6 kg): 1) Petri Puhakainen InkerTe 22.1.65 42,22, 2) Juha Vuori PoUV 20.2.65 39,17, 3) Jukka Perälä KauhajKa 28.6.63 37,22, 4) Mika Samppala JKU 11.11.61 36,37, 5) Jari Järvenpää OrivPo 26.11.64 34,78, 6) Hannu Rintaniemi EPUV 25.7.62 33,78, 7) Tapio Ojala LSp 1.11.63 31,97.

M55 Keihäs (12.9.), (700 g): 1) Timo Tikka EPUV 1.5.65 56,28, 2) Ville Lehtinen KajKi 23.7.65 53,49, 3) Ilpo Hanhisalo HIFK 2.9.64 45,70, 4) Pekka Priuska LapuanVi 64 45,07, 5) Ari Kela JanJa 15.7.62 44,66, 6) Pasi Pollari HKV 65 42,92, 7) Jukka Ylitalo HKV 29.2.64 34,18, 8) Petri Korander VihdUV 23.7.63 33,91, 9) Jari Järvenpää OrivPo 26.11.64 30,26, 10) Esa Laukkanen TammRy 5.12.65 25,19.

M50 100 m (11.9.), (-0,5): 1) Paavo Reilson LUU 19.4.66 12,34, 2) Jarmo Nissilä HKV 18.7.67 12,53, 3) Ilpo Liuska VihdUV 22.11.66 12,56, 4) Santeri Mikkonen PieksämVe 1.3.70 13,32, 5) Jyri Huppunen KokemKV 11.11.68 13,81, 6) Jukka Hieta HKV 5.3.67 13,87.

M50 200 m (12.9.), (-1,0): 1) Paavo Reilson LUU 19.4.66 25,27, 2) Jan Särömaa HKV 11.6.66 25,87, 3) Jarmo Nissilä HKV 18.7.67 26,19, 4) Santeri Mikkonen PieksämVe 1.3.70 27,44, 5) Kimmo Vainio LSp 8.11.67 27,56, 6) Jukka Hieta HKV 5.3.67 28,33, 7) Jyri Huppunen KokemKV 11.11.68 28,95, 8) Heikki Savolainen KuopRe 29,38.

M50 400 m (13.9.): 1) Jan Särömaa HKV 11.6.66 57,80, 2) Jarmo Nissilä HKV 18.7.67 58,09, 3) Marko Erola ValkeakHa 14.12.68 59,17, 4) Kimmo Höijer TuWe 31.3.70 60,13, 5) Jukka Hieta HKV 5.3.67 65,08, 6) Jyri Huppunen KokemKV 11.11.68 66,98.

M50 800 m (12.9.): 1) Markus Penttinen TuUL 14.9.70 2.17,31, 2) Rami Urho TuUL 3.4.70 2.18,82, 3) Kari Virtanen HämTa 8.1.69 2.22,96, 4) Seppo Puttonen VaajakKu 14.1.68 2.23,60, 5) Juha Hytönen VarkKV 25.7.68 2.24,77, 6) Mika Hyppönen HippMK 30.11.67 2.39,22, Kimmo Höijer TuWe 31.3.70 keskeytti.

M50 1500 m (13.9.): 1) Pasi Mattila VSVU 11.2.70 4.51,21, 2) Niklas Wikblom IFNykarl 11.3.70 4.51,61, 3) Ari Ahtiainen HämKi 10.12.66 4.52,09, 4) Rami Urho TuUL 3.4.70 4.53,91, 5) Pasi Rangell HämKi 30.5.68 5.02,86, 6) Juha Hytönen VarkKV 25.7.68 5.07,22, 7) Seppo Puttonen VaajakKu 14.1.68 5.11,10, 8) Kari Virtanen HämTa 8.1.69 5.36,70, 9) Mika Hyppönen HippMK 30.11.67 5.40,79, Markus Penttinen TuUL 14.9.70 keskeytti.

M50 5000 m (12.9.): 1) Matti Lehtonen VaajakKu 21.2.67 17.44,68, 2) Harri Hokkanen HippMK 9.12.68 17.48,50, 3) Niklas Wikblom IFNykarl 11.3.70 18.08,55, 4) Pasi Rangell HämKi 30.5.68 18.47,69, 5) Tarmo Hyttinen KoivKi 3.11.67 18.57,76.

M50 10000 m (13.9.): 1) Matti Lehtonen VaajakKu 21.2.67 36.53,62, 2) Niklas Wikblom IFNykarl 11.3.70 38.48,66, 3) Tarmo Hyttinen KoivKi 3.11.67 41.06,50.

M50 3000 m ej (11.9.): 1) Juha Koskenoja FoSa 26.9.68 13.18,59, 2) Asko Nuikka KylmäkVe 10.7.68 14.02,55, 3) Kari Alenius KuivasjAu 28.10.66 16.29,12.

M50 100 m aj (13.9.), (91,4 cm, 2,6 m/s):1) Ilpo Liuska VihdUV 22.11.66 16,59, 2) Hannu Koskela AlavVi 27.5.66 23,55.

M50 400 m aj (12.9.), (83,8 cm): 1) Kimmo Höijer TuWe 31.3.70 71,07, 2) Hannu Koskela AlavVi 27.5.66 80,01.

M50 5000 m kävely (11.9.): 1) Kari Alenius KuivasjAu 28.10.66 36.42,37.

M50 Korkeus (11.9.): 1) Matti Viitala TP 26.3.66 176, 2) Jukka Hannula HKV 20.6.66 154, 3) Ari Hyvönen PyhäjärvPo 6.8.66 154, 4) Mika Järvinen HKV 5.7.68 151, 5) Jari Vuorenmaa HyvinkSU 23.3.67 142.

M50 Seiväs (13.9.): 1) Antti Kois AlavVi 2.4.68 380, 2) Petri Laitinen KangasnKa 6.5.66 340, 3) Jukka Hannula HKV 20.6.66 310.

M50 Pituus (12.9.): 1) Juha Multanen HKV 6.12.67 554, 2) Ilpo Liuska VihdUV 22.11.66 545, 3) Jukka Hannula HKV 20.6.66 502, 4) Jari Vuorenmaa HyvinkSU 23.3.67 438, 5) Jyri Huppunen KokemKV 11.11.68 408.

M50 3-loikka (13.9.): 1) Jari Taina ValkealKa 16.3.68 11,53 (2,8 m/s), 2) Jukka Hannula HKV 20.6.66 10,22, 3) Antti Kois AlavVi 2.4.68 10,11, 4) Esa Paukku VSVU 20.6.66 9,35 (2,8 m/s).

M50 Kuula (12.9.), (6 kg): 1) Mika Parkkali PoUV 17.2.66 14,38, 2) Mika Järvinen HKV 5.7.68 13,37, 3) Jari Luoto PyhäjoPa 14.9.67 12,58, 4) Vesa Merinen HKV 29.9.68 12,25, 5) Harri Jores MäntsU 21.3.68 11,88, 6) Jari Laakso KUYU 1.1.72 11,40, 7) Michael Jokiranta KaskIK 20.4.67 11,30, 8) Pasi Taipale EPUV 8.10.67 10,60, 9) Jussi Honkajärvi VieremKo 22.7.67 10,46, 10) Pauli Havukainen JoKa 27.4.67 9,62, 11) Jouni Komulainen VihdUV 14.2.66 8,36.

M50 Kiekko (13.9.), (1,5 kg): 1) Mika Järvinen HKV 5.7.68 42,91, 2) Petri Satto JanJa 11.2.69 40,54, 3) Mika Sirkka JoutsPo 9.9.67 39,57, 4) Petri Mäntynen PyhäjärvPo 14.6.67 37,33, 5) Tommi Huotilainen ParikkU 17.11.67 36,13, 6) Kari Korkeasalo LielKi 31.8.68 35,97, 7) Mika Salonen 69 HarjU 35,86, 8) Jari Laakso KUYU 1.1.72 34,12, 9) Pasi Taipale EPUV 8.10.67 33,16, 10) Rauno Haapalainen OulaistTa 8.10.69 26,77, 11) Markus Tuominen JoutsPo 26,17, 12) Vesa Merinen HKV 29.9.68 25,74.

M50 Paino (12.9.), (11,34 kg): 1) Petri Satto JanJa 11.2.69 17,14, 2) Marko Lahtinen ToivRi 16.3.70 15,40, 3) Vesa Merinen HKV 29.9.68 14,89, 4) Harri Jores MäntsU 21.3.68 13,72, 5) Timo Riikonen LUM 20.1.66 13,64, 6) Pasi Taipale EPUV 8.10.67 12,90, 7) Rauno Haapalainen OulaistTa 8.10.69 11,61, 8) Jouni Komulainen VihdUV 14.2.66 10,87.

M50 Moukari (11.9.), (6 kg): 1) Marko Lahtinen ToivRi 16.3.70 46,04, 2) Petri Satto JanJa 11.2.69 42,94, 3) Vesa Merinen HKV 29.9.68 40,54, 4) Mika Sirkka JoutsPo 9.9.67 39,90, 5) Timo Riikonen LUM 20.1.66 37,55, 6) Pasi Taipale EPUV 8.10.67 31,69, 7) Rauno Haapalainen OulaistTa 8.10.69 23,08.

M50 Keihäs (12.9.), (700 g): 1) Petri Satto JanJa 11.2.69 55,72, 2) Tommi Huotilainen ParikkU 17.11.67 51,52, 3) Harri Jores MäntsU 21.3.68 47,35, 4) Timo Riikonen LUM 20.1.66 46,51, 5) Tommi Piensoho KälvTa 30.7.69 39,93.

M45 100 m (11.9.), (-0,5): 1) Mats Holmberg MIFK (ÅLAND) 17.4.73 12,06, 2) Petri Tauriainen VSVU 3.10.72 12,11, 3) Simo Piispa VehkalVe 7.4.75 12,36, 4) Janne Kuusela TammRy 5.4.75 12,45, 5) Kalle Hietanen KUYU 26.7.74 12,48, 6) Janne Liimatainen TuUL 11.9.74 12,82, 7) Mikko Kinnunen JKU 17.2.73 13,05, 8) Tomi Hakola HKV 27.5.72 13,49.

M45 200 m (12.9.), (-1,0): 1) Mats Holmberg MIFK (ÅLAND) 17.4.73 24,43, 2) Simo Piispa VehkalVe 7.4.75 24,57, 3) Petri Tauriainen VSVU 3.10.72 24,88, 4) Janne Kuusela TammRy 5.4.75 25,60, 5) Kalle Hietanen KUYU 26.7.74 25,83, 6) Janne Liimatainen TuUL 11.9.74 26,65, 7) Tomi Hakola HKV 27.5.72 27,34, 8) Jarmo Peräkangas LapuanVi 16.8.74 28,24

1. alkuerä (0,2): 1) Simo Piispa VehkalVe 7.4.75 24,78, 2) Mats Holmberg MIFK (ÅLAND) 17.4.73 24,81, 3) Janne Liimatainen TuUL 11.9.74 26,64, 4) Tomi Hakola HKV 27.5.72 27,20

2. alkuerä (-1,4): 1) Janne Kuusela TammRy 5.4.75 25,92, 2) Petri Tauriainen VSVU 3.10.72 25,97, 3) Kalle Hietanen KUYU 26.7.74 26,09, 4) Jarmo Peräkangas LapuanVi 16.8.74 28,05, 5) Kai Rasmus JKU 31,18.

M45 400 m (13.9.): 1) Mats Holmberg MIFK (ÅLAND) 17.4.73 53,40, 2) Jani Viljola HKV 16.9.71 57,11, 3) Janne Kuusela TammRy 5.4.75 58,67.

M45 800 m (12.9.): 1) Jani Viljola HKV 16.9.71 2.13,03, 2) Petter Carlberg KyrkslIF 27.9.75 2.13,71, 3) Kalle Siik KUYU 16.8.74 2.18,11, 4) Lasse Kaihlavirta KuntoPi 13.11.73 2.21,17, 5) Ossi Kokkonen HeJy 16.6.74 2.22,61, 6) Jarkko Rikkonen MiKV 29.4.71 2.23,01, 7) Jari Kinnunen SuomussRa 6.5.72 2.27,23.

M45 1500 m (13.9.): 1) Teppo Syrjälä TP 8.10.75 4.24,00, 2) Kalle Siik KUYU 16.8.74 4.53,67, 3) Ossi Kokkonen HeJy 16.6.74 4.58,12, 4) Jari Kinnunen SuomussRa 6.5.72 5.00,43, 5) Mikko Mäkelä Downteam 16.8.74 5.11,04.

M45 5000 m (12.9.): 1) Jaakko Kero VSVU 3.9.72 15.45,24, 2) Harri-Pekka Tikkanen KiuruvU 27.10.75 16.44,12, 3) Mikko Mäkelä Downteam 16.8.74 18.08,97, 4) Tuomas Nupponen KU-58 6.7.71 18.41,96, 5) Toni Santalahti EspTa 2.3.71 18.45,47.

M45 10000 m (13.9.): 1) Tomi Kanto KU-58 4.9.73 36.13,47, 2) Tuomas Nupponen KU-58 6.7.71 38.40,61, 3) Jukka Ahokas KU-58 3.5.73 40.06,92, 4) Lasse Kaihlavirta KuntoPi 13.11.73 40.47,41.

M45 3000 m ej (11.9.): 1) Teppo Syrjälä TP 8.10.75 10.14,50.

M45 110 m aj (13.9.), (99,1 cm, 2,0 m/s):1) Simo Piispa VehkalVe 7.4.75 18,53, 2) Tomi Ryynänen KuntoPi 5.11.75 22,41.

M45 400 m aj (12.9.): 1) Mats Holmberg MIFK (ÅLAND) 17.4.73 59,74, 2) Markku Jokinen HyvinkSU 30.8.73 68,47.

M45 Korkeus (11.9.): 1) Mika Polku VirtainU 19.7.75 194, 2) Raimo Kandelin TuUL 2.1.72 172, 3) Tuukka Vuorinen ÄänekU 17.6.71 163, 4) Matti Saunanen IkaalU 18.10.75 142.

M45 Seiväs (13.9.): 1) Simo Piispa VehkalVe 7.4.75 350, 2) Jani Kangasniemi VSVU 72 290, 3) Tomi Ryynänen KuntoPi 5.11.75 230.

M45 Pituus (12.9.): 1) Patrik Sandell PedersFa 6.5.72 557, 2) Marko Jokela KristU 8.9.72 555, 3) Raimo Kandelin TuUL 2.1.72 544, 4) Mika Polku VirtainU 19.7.75 507, 5) Esa Hakala TP 7.4.74 480, 6) Tero Willamo HKV 29.5.72 470, 7) Matti Saunanen IkaalU 18.10.75 344.

M45 3-loikka (13.9.): 1) Marko Jokela KristU 8.9.72 12,44 (2,2 m/s), (myös 12,19), 2) Tuukka Vuorinen ÄänekU 17.6.71 10,66, 3) Tomi Ryynänen KuntoPi 5.11.75 9,94, 4) Tero Willamo HKV 29.5.72 9,37.

M45 Kuula (12.9.): 1) Teemu Jutila VaasVa 8.2.74 12,64, 2) Tomi Nissinen LaukU 29.3.75 11,92, 3) Jarno Liimatainen EsboIF 4.7.73 11,24, 4) Ari Ruuti JKU 21.5.72 10,86, 5) Hannu Niemelä LempKi 8.4.74 8,68, 6) Matti Saunanen IkaalU 18.10.75 7,98.

M45 Kiekko (13.9.): 1) Mika Loikkanen KUYU 20.2.74 42,28, 2) Tom Tommiska MIFK (ÅLAND) 29.5.72 40,98, 3) Teemu Jutila VaasVa 8.2.74 38,75, 4) Sami Jämsen JKU 15.7.71 31,85, 5) Tomi Nissinen LaukU 29.3.75 31,17, 6) Marko Honkaharju EspTa 21.1.71 30,49, 7) Hannu Niemelä LempKi 8.4.74 25,98, 8) Tomi Ryynänen KuntoPi 5.11.75 22,05.

M45 Paino (12.9.): 1) Jarkko Karstila LSp 5.2.71 13,92, 2) Esa Katajainen HKV 7.9.73 11,99, 3) Jarno Liimatainen EsboIF 4.7.73 10,76, 4) Hannu Niemelä LempKi 8.4.74 9,31, 5) Ari Ruuti JKU 21.5.72 8,75, 6) Tomi Ryynänen KuntoPi 5.11.75 6,62.

M45 Moukari (11.9.): 1) Esa Katajainen HKV 7.9.73 39,89, 2) Jarkko Karstila LSp 5.2.71 39,62, 3) Jarno Liimatainen EsboIF 4.7.73 35,24.

M45 Keihäs (12.9.): 1) Mauri Leppäaho HPV 19.9.73 51,83, 2) Raimo Kandelin TuUL 2.1.72 51,44, 3) Sami Salo SäkylU 11.4.74 51,31, 4) Simo Piispa VehkalVe 7.4.75 50,30, 5) Jarno Liimatainen EsboIF 4.7.73 47,87, 6) Sami Jämsen JKU 15.7.71 45,00, 7) Toni Rahunen KorsKa 9.6.72 43,60, 8) Jarkko Piekkari JanJa 22.5.72 43,29, 9) Raimo Seppälä YlivKu 26.7.75 37,74.

M40 100 m (11.9.), (-0,5): 1) Marko Nieminen HeinolIs 10.10.76 11,89, 2) Fabian Björk HKV 17.6.80 11,98, 3) Jussi Joukainen JKU 17.12.78 12,07, 4) Petteri Laitinen SalVil 22.8.76 12,18, 5) Joni Myllyntaus JKU 20.6.78 12,41, 6) Jouni Hyvönen KuopRe 9.5.77 12,44, 7) Mikko Perttinä KuopRe 3.12.80 12,53, 8) Tero Valkonen KUYU 27.12.78 12,67

1. alkuerä (0,6): 1) Fabian Björk HKV 17.6.80 12,04, 2) Joni Myllyntaus JKU 20.6.78 12,18, 3) Jouni Hyvönen KuopRe 9.5.77 12,20, 4) Tero Valkonen KUYU 27.12.78 12,43, 5) Mikko Uittamo LUU 4.12.78 12,46, 6) Tero Koikkalainen KajKi 17.6.78 12,69, 7) Simo Paavola LohtajVe 7.9.76 13,32

2. alkuerä (0,4): 1) Marko Nieminen HeinolIs 10.10.76 11,92, 2) Jussi Joukainen JKU 17.12.78 12,01, 3) Petteri Laitinen SalVil 22.8.76 12,24, 4) Mikko Perttinä KuopRe 3.12.80 12,44, 5) Peter Westerlund EsboIF 17.2.79 12,60, 6) Pasi Tupasalo LSp 16.3.79 12,92, 7) Sami Mönkölä JKU 27.11.80 15,90.

M40 200 m (12.9.), (-1,3): 1) Marko Nieminen HeinolIs 10.10.76 24,37, 2) Jussi Joukainen JKU 17.12.78 24,64, 3) Fabian Björk HKV 17.6.80 24,66, 4) Jouni Hyvönen KuopRe 9.5.77 24,84, 5) Kalle Sipilä HKV 10.12.79 25,00, 6) Juha-Pekka Manninen MiKV 4.4.78 25,78, 7) Peter Westerlund EsboIF 17.2.79 26,01, 8) Petteri Laitinen SalVil 22.8.76 37,03

1. alkuerä (-1,7): 1) Marko Nieminen HeinolIs 10.10.76 24,68, 2) Fabian Björk HKV 17.6.80 24,94, 3) Jouni Hyvönen KuopRe 9.5.77 25,13, 4) Petteri Laitinen SalVil 22.8.76 25,78, 5) Peter Westerlund EsboIF 17.2.79 25,99, 6) Mikko Uittamo LUU 4.12.78 26,87, 7) Sami Mönkölä JKU 27.11.80 34,13

2. alkuerä (-1,1): 1) Jussi Joukainen JKU 17.12.78 25,46, 2) Kalle Sipilä HKV 10.12.79 25,61, 3) Juha-Pekka Manninen MiKV 4.4.78 25,96, 4) Mikko Perttinä KuopRe 3.12.80 26,00, 5) Tero Valkonen KUYU 27.12.78 26,24, 6) Veli-Matti Mannila HeTa 27.7.79 28,61.

M40 400 m (13.9.): 1) Aku Kallio LempKi 26.10.78 55,32, 2) Kalle Sipilä HKV 10.12.79 57,00, 3) Tuomo Nurminen LSp 25.9.77 58,65, 4) Olli Laitila Downteam 30.12.78 59,78, 5) Harri Eränen KristLä 6.6.79 60,55, 6) Jorma Ikäheimo Downteam 76 61,56.

M40 800 m (12.9.): 1), (SM-kilp. ulkop.) Lieven de Rycke RovanRR (BEL) 12.12.76 2.09,14, 1) Jukka Nurminen HKV 18.3.79 2.11,28, 2) Petri Lauronen JKU 10.12.78 2.11,52, 3) Juha Järvelä KurikRy 17.1.80 2.12,43, 4) Thomas Sandberg ÅIFK 28.3.78 2.13,94, 5) Olli Laitila Downteam 30.12.78 2.18,27, 6) Joakim Pyttynen MustaNe (Hämeenlinna) 16.6.77 2.20,81, 7) Jorma Ikäheimo Downteam 76 2.22,49, 8) Tero Kankkunen KuntoPi 2.4.79 2.26,92.

M40 1500 m (13.9.): 1) Jani Strömsholm SibVa 19.1.76 4.25,22, 2) Jukka Nurminen HKV 18.3.79 4.36,42, 3) Juha Järvelä KurikRy 17.1.80 4.40,36, 4) Jukka Toikkanen JKU 5.39,14, 5) Tommy Lahti Korsh5 14.4.80 5.55,36.

M40 5000 m (12.9.): 1) Harri Parkkonen RauhalRR 22.9.76 16.42,51, 2) Juha Järvelä KurikRy 17.1.80 16.55,85, 3) Jukka Nurminen HKV 18.3.79 17.12,14, 4) Harri Eränen KristLä 6.6.79 19.28,11, 6) Jukka Toikkanen JKU 20.13,77, 7) Miika Marttinen HämTa 16.8.79 20.19,90, 8) Tommy Lahti Korsh5 14.4.80 21.33,88.

M40 10000 m (13.9.): 1) Miika Takala JKU 4.7.78 34.05,76, 2) Tuomas Lunttila SaarijPu 11.6.78 34.19,91, 3) Harri Parkkonen RauhalRR 22.9.76 34.35,12, 4) Jukka Nurminen HKV 18.3.79 36.30,32, 5) Viktor Vinberg VihdUV 45.22,12.

M40 110 m aj (13.9.), (99,1 cm, 1,7 m/s):1) Tuomo Nurminen LSp 25.9.77 19,19, 2) Simo Paavola LohtajVe 7.9.76 20,08.

M40 400 m aj (12.9.): 1) Tuomo Nurminen LSp 25.9.77 64,53, 2) Antti Hämäläinen JKU 4.3.76 70,11, 3) Simo Paavola LohtajVe 7.9.76 73,80, Sami Mönkölä JKU 27.11.80 hylättiin.

M40 Korkeus (11.9.): 1) Aki Nyyssönen VarkKV 17.3.76 163, 2) Mikko Kielinen EspTa 8.1.80 160, 3) Tuomo Peltola LSp 21.12.78 154, 4) Tero Mäkäläinen JKU 2.5.80 142.

M40 Seiväs (13.9.): 1) Tero Mäkäläinen JKU 2.5.80 290, 2) Tuomo Peltola LSp 21.12.78 250, 3) Jyri Malmström NurmijYU 220.

M40 Pituus (12.9.): 1) Kimmo Mäkeläinen RaumTU 16.9.76 551, 2) Petteri Laitinen SalVil 22.8.76 550, 3) Tuomo Peltola LSp 21.12.78 535, 4) Mikko Uittamo LUU 4.12.78 523, 5) Pauli Laitinen HKV 22.1.76 519, 6) Pasi Tupasalo LSp 16.3.79 506, 7) Tero Mäkäläinen JKU 2.5.80 484, 8) Kimmo Ahvenainen KU-58 1.9.79 454.

M40 3-loikka (13.9.): 1) Kari Majuri HarjavJy 5.9.80 11,84, 2) Kimmo Mäkeläinen RaumTU 16.9.76 11,39, 3) Pauli Laitinen HKV 22.1.76 11,21, 4) Tuomo Peltola LSp 21.12.78 10,65.

M40 Kuula (12.9.): 1) Jari Salin ToijVau 16.11.76 13,27, 2) Juha Kumpulainen IisVi 6.12.77 13,05, 3) Jani Seppälä EspTa 6.2.76 12,19, 4) Teemu Manninen OrimJy 14.5.79 12,15, 5) Karri Kulmala EPUV 23.1.80 10,72, 6) Anssi Hirvikoski KU-58 10.3.80 10,58, 7) Teemu Salminen ToijVau 28.3.78 10,23, 8) Tuomo Peltola LSp 21.12.78 9,84, 9) Tero Mäkäläinen JKU 2.5.80 8,57, 10) Kimmo Ahvenainen KU-58 1.9.79 7,86, 11) Antti Pitkänen LUU 12.8.80 6,98.

M40 Kiekko (13.9.): 1) Juuso Sillanpää JKU 16.2.79 45,97, 2) Ari Salo ValkeakHa 1.8.80 43,38, 3) Jani Seppälä EspTa 6.2.76 40,25, 4) Mikko Stenström PetäjävPe 24.9.78 38,86, 5) Juha Kumpulainen IisVi 6.12.77 38,32, 6) Harri Leivonen JKU 6.1.76 35,39, 7) Karri Kulmala EPUV 23.1.80 35,32, 8) Jaakko Rantala NakkVire 23.12.78 30,92, 9) Tuomo Peltola LSp 21.12.78 28,30, 10) Tero Mäkäläinen JKU 2.5.80 23,69.

M40 Paino (12.9.): 1) Juhana Mäkelä YlistarKV 16.5.80 17,60, 2) Jyrki Mäkelä PudasjU 7.3.80 15,85, 3) Anssi Hirvikoski KU-58 10.3.80 12,64, 4) Karri Kulmala EPUV 23.1.80 11,96, 5) Tommy Lahti Korsh5 14.4.80 8,76, 6) Antti Pitkänen LUU 12.8.80 7,15.

M40 Moukari (11.9.): 1) Jyrki Mäkelä PudasjU 7.3.80 53,55, 2) Anssi Hirvikoski KU-58 10.3.80 45,67, 3) Tomi Rantanen HarjavTU 13.10.76 40,29, 4) Tommy Lahti Korsh5 14.4.80 28,09.

M40 Keihäs (12.9.): 1) Harri Leivonen JKU 6.1.76 56,11, 2) Jaakko Rantala NakkVire 23.12.78 53,12, 3) Matti Löytynoja YlivKu 10.7.76 45,35, 4) Teijo Visuri PulkkPo 42,18, 5) Janne Juuso KiimU 11.7.78 41,66, 6) Tuomo Peltola LSp 21.12.78 39,81, 7) Tero Mäkäläinen JKU 2.5.80 38,97, 8) Antti Pitkänen LUU 12.8.80 26,37.

M35 100 m (11.9.), (-0,3): 1) Sampo Kiviharju HämTa 15.11.84 11,11, 2) Oki Vuonoranta EsboIF 3.8.83 11,83, 3) Marko Petäjä FoSa 19.1.84 11,99, 4) Mikhail Paramonov HIFK 20.11.83 12,10, 5) Juho Toivari JanJa 4.10.84 12,45, 6) Mika Parviainen HKV 5.7.84 12,97, 7) Asko Lehtonen KUYU 3.11.84 13,02, 8) Eerikki Hietikko KUYU 16.10.82 13,54.

M35 200 m (12.9.), (1,2):1) Sampo Kiviharju HämTa 15.11.84 22,50, 2) Juho Toivari JanJa 4.10.84 25,43, 3) Asko Lehtonen KUYU 3.11.84 26,98, 4) Eerikki Hietikko KUYU 16.10.82 28,16.

M35 400 m (13.9.): 1) Sampo Kiviharju HämTa 15.11.84 49,92, 2) Juho Toivari JanJa 4.10.84 57,62, 3) Niko Heikkilä KymUV 14.5.85 59,88, 4) Asko Lehtonen KUYU 3.11.84 62,85.

M35 800 m (12.9.): 1) Tuomas Ahola NivU 27.3.84 2.12,82, 2) Jukka Vaara RovanRR 2.1.85 2.21,15, 3) Mikko Poutanen ValkealKa 24.7.82 2.22,04.

M35 1500 m (13.9.): 1) Tuomas Ahola NivU 27.3.84 4.31,31.

M35 5000 m (12.9.): 1) Harri Hietamäki VasaIS 5.12.84 15.44,73.

M35 10000 m (13.9.): 1) Ragnar Freij-Hollanti HRC 28.9.84 36.22,31, 2) Antti Pöyry LUU 84 36.43,54, 3) Ismo Ylenius JanJa 17.11.81 37.08,57, 4) Teemu Mikkola KuntoPi 13.5.85 42.44,07.

M35 3000 m ej (11.9.): 1) Väinö Klemola KuopRe 16.6.82 10.08,25, 2) Ragnar Freij-Hollanti HRC 28.9.84 11.50,05, 3) Teemu Mikkola KuntoPi 13.5.85 12.40,77.

M35 110 m aj (13.9.), (99,1 cm, 2,0 m/s):1) Otto Seppälä LamminpKo 4.9.85 15,04, 2) Oki Vuonoranta EsboIF 3.8.83 16,37, 3) Ville Ryhänen EsboIF 13.4.82 18,11.

M35 400 m aj (12.9.): 1) Ville Ryhänen EsboIF 13.4.82 63,91.

M35 Korkeus (11.9.): 1) Sebastian Widjeskog KronÅs 12.6.81 187, 2) Heikki Pärnä TuUL 6.4.81 184, 3) Samuli Nurminen KuntoPi 28.1.81 175, 4) Oki Vuonoranta EsboIF 3.8.83 163, 5) Antti Miihkinen VihdUV 18.7.81 160.

M35 Seiväs (13.9.): 1) Eerikki Hietikko KUYU 16.10.82 270.

M35 Pituus (12.9.): 1) Daniel Strandvall PedersFa 8.10.81 598, 2) Teemu Jokela LapuanVi 2.1.82 579, 3) Janne Aarnikko ImatrU 17.3.83 505, 4) Sami Koivunen NoormNo 31.1.81 489, 5) Mikko Poutanen ValkealKa 24.7.82 459.

M35 3-loikka (13.9.): 1) Janne Aarnikko ImatrU 17.3.83 11,19.

M35 Kuula (12.9.): 1) Lauri Laasala ToijVau 7.8.81 13,32, 2) Aki Nurminen SiikaistSi 17.8.81 12,19, 3) Antti Miihkinen VihdUV 18.7.81 11,52, 4) Jukka Kivimäki MuuramYr 11,13.

M35 Kiekko (13.9.): 1) Topi Laitila TeuvRi 4.11.85 46,96, 2) Petri Käräjäoja HaapavU 29.1.83 46,62, 3) Antti Miihkinen VihdUV 18.7.81 34,72.

M35 Paino (12.9.): 1) Tuomas Mikkola AlavVi 28.9.82 13,99, 2) Jussi Syväniemi LohijKu 15.1.85 13,43, 3) Aki Nurminen SiikaistSi 17.8.81 12,54, 4) Sami Koistinen TohmajU 29.4.81 11,65, 5) Antti Miihkinen VihdUV 18.7.81 10,55.

M35 Moukari (11.9.): 1) Petri Rautio OP 27.6.82 60,10, 2) Tuomas Mikkola AlavVi 28.9.82 50,47, 3) Jussi Syväniemi LohijKu 15.1.85 48,96, 4) Aki Nurminen SiikaistSi 17.8.81 42,58, 5) Sami Koistinen TohmajU 29.4.81 36,50, 6) Eerikki Hietikko KUYU 16.10.82 23,74.

M35 Keihäs (12.9.): 1) Aki Nurminen SiikaistSi 17.8.81 57,00, 2) Petri Lätti JalasjJa 21.2.81 53,61, 3) Mikko Niilo-Rämä HaukivKi 9.10.82 51,54, 4) Jouni Turkki LaitJy 3.5.83 48,05, 5) Antti Miihkinen VihdUV 18.7.81 44,69, 6) Eerikki Hietikko KUYU 16.10.82 44,47, 7) Joni Salminen FoSa 18.5.84 42,48.

M30 100 m (11.9.), (-0,3): 1) Janne Keskikastari OulaistHu 13.7.87 12,49, 2) Magnus Arnkil ÅIFK 7.9.89 12,57, 3) Ari Laitinen LSp 17.7.89 12,63, 4) Juhani Lindholm JKU 19.7.88 12,68.

M30 200 m (12.9.), (-0,4): 1) Magnus Arnkil ÅIFK 7.9.89 25,54, 2) Ari Laitinen LSp 17.7.89 26,36, 3) Juhani Lindholm JKU 19.7.88 26,46.

M30 400 m (13.9.): 1) Juhani Lindholm JKU 19.7.88 60,26, 2) Janne Keskikastari OulaistHu 13.7.87 72,27.

M30 800 m (12.9.): 1) Teemu Ruippo JoKa 20.5.90 2.02,04.

M30 1500 m (13.9.): 1) Teemu Ruippo JoKa 20.5.90 4.22,97.

M30 10000 m (13.9.): 1) Aapo Kinnunen HRC 14.3.90 36.28,00, 2) Jyri Lehtonen HKV 18.4.89 63.05,26.

M30 400 m aj (12.9.): 1) Jussi Raittinen KurikRy 1.12.90 63,36.

M30 Korkeus (11.9.): 1) Ville Rontu HKV 29.12.88 154.

M30 Seiväs (13.9.): 1) Ville Rontu HKV 29.12.88 280.

M30 Pituus (12.9.): 1) Frans Häggblom PedersFa 29.4.87 665, 2) Ville Rontu HKV 29.12.88 485.

M30 3-loikka (13.9.): 1) Jaakko Hämäläinen HämTa 24.3.90 12,57, 2) Ville Rontu HKV 29.12.88 10,71 (2,2 m/s).

M30 Kuula (12.9.): 1) Jussi Tukeva JalasjJa 14.2.87 14,82, 2) Ville Siiskonen KangasnKa 7.11.87 13,21, 3) Ari Lepistö AlavVi 17.4.86 12,55, 4) Vesa Mäenpää AlavuU 12.4.88 11,28, 5) Olli Juvonen JanJa 11.10.86 10,11, 6) Ville Rontu HKV 29.12.88 8,52.

M30 Kiekko (13.9.): 1) Jussi Tukeva JalasjJa 14.2.87 40,09, 2) Ari Lepistö AlavVi 17.4.86 39,84, 3) Juha Martinmäki MiKV 9.8.88 38,53, 4) Adam Näse KronÅs 13.2.86 36,39, 5) Olli Juvonen JanJa 11.10.86 31,41, 6) Ville Siiskonen KangasnKa 7.11.87 27,85.

M30 Paino (12.9.): 1) Jussi Tukeva JalasjJa 14.2.87 14,41, 2) Olli Juvonen JanJa 11.10.86 10,27, 3) Adam Näse KronÅs 13.2.86 10,01.

M30 Moukari (11.9.): 1) Jussi Tukeva JalasjJa 14.2.87 41,73, 2) Olli Juvonen JanJa 11.10.86 30,51.

M30 Keihäs (12.9.): 1) Adam Näse KronÅs 13.2.86 50,20, 2) Aapo Harju MuuramYr 6.8.87 49,01, 3) Ville Rontu HKV 29.12.88 41,62, 4) Olli Juvonen JanJa 11.10.86 39,92, 5) Ville Siiskonen KangasnKa 7.11.87 39,84.

Naiset,

N90 Pituus (1 m ponnistusalue), (12.9.): 1) Senni Sopanen SpoVe 11.9.27 102 +1,6

N90 Kuula (11.9.): 1) Senni Sopanen SpoVe 11.9.27 376

N85 Moukari (11.9.): 1) Eila Mikola PoTa 22.6.34 20,88

N80 100 m (11.9.), (1,7):1) Marjatta Taipale ToivRi 8.4.39 20,98.

N80 200 m (10.9.), (2,9):1) Marjatta Taipale ToivRi 8.4.39 46,14.

N80 400 m (13.9.): 1) Marjatta Taipale ToivRi 8.4.39 129,46.

N80 3000 m kävely (11.9.): 1) Irja Nieminen ToivRi 23.5.36 34.27,80.

N80 Korkeus (11.9.): 1) Seija Sario HKV 12.12.40 94, 2) Marjatta Taipale ToivRi 8.4.39 91.

N80 Seiväs (10.9.): 1) Inkeri Fält KuopVi 4.10.40 140.

N80 Pituus (12.9.): 1) Marjatta Taipale ToivRi 8.4.39 228.

N80 3-loikka (10.9.): 1) Seija Sario HKV 12.12.40 499.

N80 Kuula (11.9.): 1) Inkeri Fält KuopVi 4.10.40 7,95, 2) Kerttu Kangasmäki LaihLu 11.7.37 565.

N80 Kiekko (10.9.): 1) Inkeri Fält KuopVi 4.10.40 14,06, 2) Maija Kivelä KuntoPi 30.5.39 10,25, 3) Kerttu Kangasmäki LaihLu 11.7.37 10,12.

N80 Paino (12.9.): 1) Maija Kivelä KuntoPi 30.5.39 7,89, 2) Kerttu Kangasmäki LaihLu 11.7.37 6,97.

N80 Moukari (11.9.): 1) Inkeri Fält KuopVi 4.10.40 25,04, 2) Maija Kivelä KuntoPi 30.5.39 19,30, 3) Kerttu Kangasmäki LaihLu 11.7.37 16,06.

N80 Keihäs (10.9.): 1) Inkeri Fält KuopVi 4.10.40 13,69, 2) Kerttu Kangasmäki LaihLu 11.7.37 12,24.

N75 100 m (11.9.), (1,7):1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 18,81, 2) Irmeli Mäihäniemi KuntoPi 21.3.44 20,90.

N75 200 m (10.9.), (2,9):1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 43,52, 2) Pirjo Karetie JKU 16.9.42 44,29, 3) Irmeli Mäihäniemi KuntoPi 21.3.44 46,08, 4) Terttu Kilpeläinen LeppävirrU 10.2.42 46,38.

N75 400 m (13.9.): 1) Pirjo Karetie JKU 16.9.42 109,61, 2) Tellervo Pihlajaniemi KuntoPi 8.7.43 115,16, 3) Leena Kaartinen LSp 4.2.42 117,35.

N75 800 m (12.9.): 1) Inkeri Janhunen KuntoPi 23.8.41 3.49,31, 2) Pirjo Hänninen VaajakKu 16.12.44 3.58,24, 3) Pirjo Karetie JKU 16.9.42 4.21,25, 4) Tellervo Pihlajaniemi KuntoPi 8.7.43 4.27,34, 5) Leena Kaartinen LSp 4.2.42 4.33,02.

N75 1500 m (13.9.): 1) Pirjo Hänninen VaajakKu 16.12.44 8.20,59.

N75 5000 m (12.9.): 1) Hannele Kivistö SpoVe 24.8.43 28.53,25, 2) Ilona Sandman SpoVe 29.3.43 34.42,04.

N75 10000 m (10.9.): 1) Hannele Kivistö SpoVe 24.8.43 57.31,06.

N75 3000 m kävely (11.9.): 1) Hannele Kivistö SpoVe 24.8.43 22.22,28, 2) Pirjo Karetie JKU 16.9.42 22.36,05, 3) Ilona Sandman SpoVe 29.3.43 24.37,15, Leena Kaartinen LSp 4.2.42 hylättiin.

N75 Korkeus (11.9.): 1) Helinä Pihlaja EPUV 20.9.44 106.

N75 Seiväs (10.9.): 1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 170.

N75 Pituus (12.9.): 1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 274, 2) Helinä Pihlaja EPUV 20.9.44 262, 3) Pirjo Karetie JKU 16.9.42 257.

N75 3-loikka (10.9.): 1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 6,07 (2,7 m/s), 2) Mirja Mäntylä KuntoPi 31.7.45 5,38 (2,5 m/s).

N75 Kuula (11.9.): 1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 9,39, 2) Rauha Ervalahti KuntoPi 5.6.44 9,21, 3) Helinä Pihlaja EPUV 20.9.44 7,95, 4) Mirja Mäntylä KuntoPi 31.7.45 7,66, 5) Irmeli Mäihäniemi KuntoPi 21.3.44 6,72.

N75 Kiekko (10.9.): 1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 23,56, 2) Rauha Ervalahti KuntoPi 5.6.44 22,17, 3) Helinä Pihlaja EPUV 20.9.44 15,26.

N75 Paino (12.9.): 1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 13,12, 2) Mirja Mäntylä KuntoPi 31.7.45 11,71, 3) Rauha Ervalahti KuntoPi 5.6.44 11,45, 4) Helinä Pihlaja EPUV 20.9.44 10,21.

N75 Moukari (11.9.): 1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 30,89, 2) Mirja Mäntylä KuntoPi 31.7.45 29,10, 3) Rauha Ervalahti KuntoPi 5.6.44 25,91, 4) Terttu Kilpeläinen LeppävirrU 10.2.42 20,50.

N75 Keihäs (10.9.): 1) Kirsti Viitanen VSVU 21.8.42 22,27, 2) Pirjo Karetie JKU 16.9.42 18,82, 3) Terttu Kilpeläinen LeppävirrU 10.2.42 17,64, 4) Rauha Ervalahti KuntoPi 5.6.44 16,32, 5) Helinä Pihlaja EPUV 20.9.44 15,70.

N70 100 m (11.9.), (1,7):1) Riitta Leppämäki KuopVi 25.5.48 17,20, 2) Maija Kumpula OP 5.3.47 17,33, 3) Terhi Kokkonen JKU 13.6.47 17,62, 4) Sisko Rauhala JKU 2.12.50 17,64, 5) Helena Hietarinta KauhajKa 11.4.49 19,26.

N70 200 m (10.9.), (1,8):1) Maija Kumpula OP 5.3.47 37,43, 2) Sisko Rauhala JKU 2.12.50 39,69, 3) Terhi Kokkonen JKU 13.6.47 40,56, 4) Helena Hietarinta KauhajKa 11.4.49 42,99.

N70 400 m (13.9.): 1) Maija Kumpula OP 5.3.47 85,34, 2) Sisko Rauhala JKU 2.12.50 98,93, 3) Sinikka Salo KuntoPi 16.11.47 106,14.

N70 800 m (12.9.): 1) Maija Kumpula OP 5.3.47 3.29,24, 2) Sinikka Salo KuntoPi 16.11.47 3.59,67.

N70 1500 m (13.9.): 1) Sinikka Salo KuntoPi 16.11.47 8.38,01.

N70 80 m aj (10.9.), (2,5):1) Terhi Kokkonen JKU 13.6.47 19,27, 2) Sisko Rauhala JKU 2.12.50 19,53.

N70 200 m aj (12.9.), (-0,9): 1) Sisko Rauhala JKU 2.12.50 45,00, 2) Terhi Kokkonen JKU 13.6.47 47,62.

N70 3000 m kävely (11.9.): 1) Asta Savukoski KorsKa 2.3.49 23.36,37, 2) Marja Maksimainen LSp 1.9.48 27.18,11.

N70 Korkeus (11.9.): 1) Tuula Alho EPUV 15.7.49 112, 2) Marketta Västi KuopVi 11.4.50 112, 3) Sisko Rauhala JKU 2.12.50 106, 4) Terhi Kokkonen JKU 13.6.47 100, 5) Anna Maija Kukka HKV 30.8.46 100, 6) Maija-Liisa Sarja JKU 88.

N70 Seiväs (10.9.): 1) Marketta Västi KuopVi 11.4.50 180.

N70 Pituus (12.9.): 1) Riitta Leppämäki KuopVi 25.5.48 307, 2) Terhi Kokkonen JKU 13.6.47 290, 3) Sisko Rauhala JKU 2.12.50 281, 4) Anna Maija Kukka HKV 30.8.46 263, 5) Liisa Lapinkero JKU 13.2.46 239, 6) Maija-Liisa Sarja JKU 205.

N70 3-loikka (10.9.): 1) Riitta Leppämäki KuopVi 25.5.48 7,16 (2,3 m/s), (myös 7,06), 2) Terhi Kokkonen JKU 13.6.47 6,87, 3) Anna Maija Kukka HKV 30.8.46 6,48 (2,7 m/s), 4) Sisko Rauhala JKU 2.12.50 6,27.

N70 Kuula (11.9.): 1) Tuula Alho EPUV 15.7.49 7,89, 2) Sirpa Vahtera VSVU 1.5.49 7,16, 3) Liisa Lapinkero JKU 13.2.46 6,87, 4) Pirkko Povelainen JKU 16.9.49 585, 5) Marja Maksimainen LSp 1.9.48 508.

N70 Kiekko (10.9.): 1) Leena Scheerer JämsänkIl 18.2.49 18,76, 2) Tuula Alho EPUV 15.7.49 17,67, 3) Sirpa Vahtera VSVU 1.5.49 17,08, 4) Marketta Västi KuopVi 11.4.50 17,06, 5) Marja Maksimainen LSp 1.9.48 16,86, 6) Pirkko Povelainen JKU 16.9.49 12,76, 7) Liisa Lapinkero JKU 13.2.46 12,49, 8) Maija-Liisa Sarja JKU 10,11.

N70 Paino (12.9.): 1) Sirpa Vahtera VSVU 1.5.49 10,52, 2) Anna Maija Kukka HKV 30.8.46 9,66, 3) Marja Maksimainen LSp 1.9.48 7,41.

N70 Moukari (11.9.): 1) Sirpa Vahtera VSVU 1.5.49 27,46, 2) Marketta Västi KuopVi 11.4.50 22,29, 3) Marja Maksimainen LSp 1.9.48 21,42, 4) Pirkko Povelainen JKU 16.9.49 16,56.

N70 Keihäs (10.9.): 1) Tuula Alho EPUV 15.7.49 20,09, 2) Sirpa Vahtera VSVU 1.5.49 14,77.

N65 100 m (11.9.), (-0,8): 1) Sinikka Illaru VihdVi 8.6.54 16,40, 2) Marja Metsänkylä VSVU 6.1.51 17,51, 3) Eeva-Maija Tamminen KuntoPi 52 17,62.

N65 200 m (12.9.), (0,2):1) Sinikka Illaru VihdVi 8.6.54 33,74, 2) Marja Metsänkylä VSVU 6.1.51 37,57.

N65 400 m (13.9.): 1) Sinikka Illaru VihdVi 8.6.54 82,05.

N65 1500 m (13.9.): 1) Mirjam Tynkkynen VSVU 28.5.53 6.55,86, 2) Anna Kyppö VaajakKu 11.6.52 8.15,02.

N65 5000 m (12.9.): 1) Mirjam Tynkkynen VSVU 28.5.53 23.42,80, 2) Anna Kyppö VaajakKu 11.6.52 27.53,91.

Margit Kilpiö-Nikula KuntoPi 4.12.51 keskeytti.

N65 10000 m (13.9.): 1) Mirjam Tynkkynen VSVU 28.5.53 50.28,93.

N65 80 m aj (10.9.), (2,5):1) Marja Metsänkylä VSVU 6.1.51 17,70.

N65 300 m aj (12.9.): 1) Marja Metsänkylä VSVU 6.1.51 65,05.

N65 3000 m kävely (11.9.): 1) Kirsti Piipari MiKV 6.7.51 22.22,24, 2) Anneli Kuukkanen ÄänekU 3.5.55 22.31,35.

N65 Korkeus (11.9.): 1) Tuula Ahonen JKU 17.4.54 109, 2) Maire Ahonen JKU 20.5.51 106, 3) Merja Pulkkinen JKU 13.8.55 103.

N65 Pituus (12.9.): 1) Marja Metsänkylä VSVU 6.1.51 335 (3,6 m/s), (myös 313), 2) Tuula Ahonen JKU 17.4.54 276, 3) Eeva-Maija Tamminen KuntoPi 52 276, 4) Kirsti Piipari MiKV 6.7.51 255, 5) Merja Pulkkinen JKU 13.8.55 255, 6) Kirsti Reuhkala HaukipVe 20.6.53 246.

N65 3-loikka (13.9.): 1) Maire Ahonen JKU 20.5.51 6,39 (2,9 m/s), (myös 6,02), 2) Tuula Ahonen JKU 17.4.54 6,17 (3,3 m/s), (myös 5,83), 3) Merja Pulkkinen JKU 13.8.55 5,95.

N65 Kuula (13.9.): 1) Maire Ahonen JKU 20.5.51 8,38, 2) Kirsti Reuhkala HaukipVe 20.6.53 8,15, 3) Pirjo Suopela SaarijPu 26.8.55 7,65, 4) Maire Sundell VihdUV 7.5.52 6,98, 5) Merja Pulkkinen JKU 13.8.55 6,76, 6) Raija Mäkipää HeTa 27.10.53 6,49, 7) Seija Koivunen KuntoPi 11.4.52 6,23, 8) Kirsti Piipari MiKV 6.7.51 585.

N65 Kiekko (13.9.): 1) Toini Nousiainen KuntoPi 21.8.52 20,14, 2) Riitta Rajamäki VirtainU 29.9.51 17,70, 3) Pirjo Suopela SaarijPu 26.8.55 16,72, 4) Kirsti Reuhkala HaukipVe 20.6.53 16,58, 5) Raija Mäkipää HeTa 27.10.53 14,95, 6) Kirsti Piipari MiKV 6.7.51 14,58.

N65 Paino (12.9.): 1) Paula Mäkelä YlistarKV 5.4.52 12,28, 2) Toini Nousiainen KuntoPi 21.8.52 11,49, 3) Maire Ahonen JKU 20.5.51 9,35, 4) Merja Pulkkinen JKU 13.8.55 8,33, 5) Seija Koivunen KuntoPi 11.4.52 7,27.

N65 Moukari (11.9.): 1) Elisa Yli-Hallila HKV 3.11.52 28,97, 2) Maire Ahonen JKU 20.5.51 20,99, 3) Merja Pulkkinen JKU 13.8.55 17,37.

N65 Keihäs (12.9.): 1) Riitta Rajamäki VirtainU 29.9.51 24,55, 2) Toini Nousiainen KuntoPi 21.8.52 21,98, 3) Merja Pulkkinen JKU 13.8.55 18,25, 4) Raija Mäkipää HeTa 27.10.53 17,38, 5) Kirsti Piipari MiKV 6.7.51 13,63.

N60 100 m (11.9.), (-0,8): 1) Leena Tenhu JKU 1.11.57 15,50, 2) Anne Nurmi HKV 11.7.58 16,16, 3) Tarja Kummelus LSp 4.4.58 16,69, 3) Anna-Liisa Salminen HKV 13.7.57 16,69, 5) Tuula Siekkinen KuivasjAu 12.12.57 17,49.

N60 200 m (12.9.), (0,2): 1) Leena Tenhu JKU 1.11.57 31,67, 2) Tarja Kummelus LSp 4.4.58 36,14.

N60 400 m (13.9.): 1) Leena Tenhu JKU 1.11.57 79,21, 2) Anne Huovilainen LSp 25.4.60 86,04.

N60 800 m (12.9.): 1) Maija-Liisa Mertanen VihdUV 7.12.60 3.20,60, 2) Leena Jukarainen LSp 25.7.56 3.42,11.

N60 1500 m (13.9.): 1) Maija-Liisa Mertanen VihdUV 7.12.60 6.39,41, 2) Anne Huovilainen LSp 25.4.60 6.44,12, 3) Leena Jukarainen LSp 25.7.56 7.03,71, 4) Elli Hallikainen TervTe 24.2.60 7.07,55.

N60 5000 m (12.9.): 1) Maija-Liisa Mertanen VihdUV 7.12.60 25.02,03, 2) Elli Hallikainen TervTe 24.2.60 25.27,16.

N60 10000 m (13.9.): 1) Maija-Liisa Mertanen VihdUV 7.12.60 50.40,39, 2) Elli Hallikainen TervTe 24.2.60 54.39,61.

N60 300 m aj (12.9.): 1) Ulla Teittinen ValkealKa 5.4.57 71,54.

N60 3000 m kävely (11.9.): 1) Maija-Liisa Mertanen VihdUV 7.12.60 17.13,96, 2) Annika Savolainen JKU 18.8.59 24.43,76, 3) Tarja Sirén IkaalU 17.3.58 24.48,93.

N60 Korkeus (11.9.): 1) Tuija Varsala LUU 1.3.59 136, 2) Leena Tenhu JKU 1.11.57 121.

N60 Seiväs (12.9.): 1) Anne Nurmi HKV 11.7.58 180, 2) Pirkko Luoma JKU 130.

N60 Pituus (12.9.): 1) Anna-Liisa Salminen HKV 13.7.57 392 (2,4 m/s), (myös 378), 2) Tuula Siekkinen KuivasjAu 12.12.57 352 (2,2 m/s), (myös 349), 3) Anne Nurmi HKV 11.7.58 350, 4) Tuija Varsala LUU 1.3.59 347.

N60 3-loikka (13.9.): 1) Anna-Liisa Salminen HKV 13.7.57 8,23, 2) Tuija Varsala LUU 1.3.59 7,58, 3) Anne Nurmi HKV 11.7.58 7,51 (2,5 m/s), 4) Tuula Siekkinen KuivasjAu 12.12.57 7,23 (3,5 m/s).

N60 Kuula (13.9.): 1) Liisa Mäkitörmä VarpaisjVi 6.6.57 9,82, 2) Virve Lännistö VSVU 26.8.57 9,53, 3) Siv Karlström EsboIF 12.9.56 9,38, 4) Eeva Palomäki KuntoPi 8,72, 5) Mervi Kovanen KuntoPi 8,51, 6) Tuija Varsala LUU 1.3.59 8,08, 7) Merja Vuorinen JKU 5.9.58 7,89, 8) Eila Seppänen VSVU 4.10.56 7,17.

N60 Kiekko (13.9.): 1) Liisa Mäkitörmä VarpaisjVi 6.6.57 26,69, 2) Erja Rinne HKV 1.4.60 22,39, 3) Eeva Palomäki KuntoPi 22,17, 4) Siv Karlström EsboIF 12.9.56 22,15, 5) Virve Lännistö VSVU 26.8.57 20,80, 6) Susanne Måsabacka HIFK 17.8.60 18,35, 7) Merja Vuorinen JKU 5.9.58 18,01, 8) Tuija Varsala LUU 1.3.59 17,26, 9) Eila Seppänen VSVU 4.10.56 14,20.

N60 Paino (12.9.): 1) Erja Rinne HKV 1.4.60 15,09, 2) Liisa Mäkitörmä VarpaisjVi 6.6.57 14,27, 3) Siv Karlström EsboIF 12.9.56 12,48, 4) Leena Tenhu JKU 1.11.57 12,46, 5) Merja Vuorinen JKU 5.9.58 11,21, 6) Virve Lännistö VSVU 26.8.57 10,61, 7) Kerstin Backman LSp 4.5.59 8,45, 8) Eila Seppänen VSVU 4.10.56 8,25.

N60 Moukari (11.9.): 1) Erja Rinne HKV 1.4.60 37,81, 2) Liisa Mäkitörmä VarpaisjVi 6.6.57 35,96, 3) Leena Tenhu JKU 1.11.57 32,90, 4) Eila Huuskonen KiuruvU 13.4.58 29,74, 5) Merja Vuorinen JKU 5.9.58 29,14, 6) Kerstin Backman LSp 4.5.59 27,19, 7) Virve Lännistö VSVU 26.8.57 21,35, 8) Eila Seppänen VSVU 4.10.56 19,80.

N60 Keihäs (12.9.): 1) Liisa Mäkitörmä VarpaisjVi 6.6.57 24,73, 2) Merja Vuorinen JKU 5.9.58 23,68, 3) Virve Lännistö VSVU 26.8.57 20,17, 4) Eeva Palomäki KuntoPi 19,90, 5) Erja Rinne HKV 1.4.60 19,01, 6) Eila Seppänen VSVU 4.10.56 15,19.

N55 100 m (11.9.), (-0,1): 1) Tiina Hakomäki YlihJu 2.7.65 14,48, 2) Kati Oikarinen HKV 6.9.61 14,89, 3) Marja Niska TP 1.4.63 15,20, 4) Johanna Kalho JKU 7.1.65 15,27, 5) Anne Virkalahti JKU 28.6.63 16,13, 6) Jaana Saarinen JKU 5.2.63 16,61, 7) Marita Piiroinen MiKV 20.11.61 18,81.

N55 200 m (12.9.), (0,6):1) Tiina Hakomäki YlihJu 2.7.65 29,76, 2) Kati Oikarinen HKV 6.9.61 30,74, 3) Johanna Kalho JKU 7.1.65 31,99, 4) Anne Virkalahti JKU 28.6.63 34,97, 5) Marita Piiroinen MiKV 20.11.61 40,98.

N55 400 m (13.9.): 1) Kati Oikarinen HKV 6.9.61 75,34, 2) Jaana Kiminkinen JKU 31.7.65 82,60.

N55 800 m (12.9.): 1) Annika Viilo KuntoPi 12.11.65 2.37,74, 2) Jaana Kiminkinen JKU 31.7.65 3.05,31, 3) Arja Hirvelä JämsänkIl 29.11.63 3.23,17.

N55 1500 m (13.9.): 1) Jaana Kiminkinen JKU 31.7.65 6.15,42, 2) Arja Hirvelä JämsänkIl 29.11.63 6.54,36.

N55 80 m aj (13.9.), (2,9):1) Sari Willman-Tuominen LSp 8.10.65 14,25, 2) Marja Niska TP 1.4.63 18,70.

N55 5000 m kävely (11.9.): 1) Tarja Vakkuri TU-38 23.11.63 33.27,54.

N55 Korkeus (11.9.): 1) Marja Niska TP 1.4.63 109, 2) Marita Piiroinen MiKV 20.11.61 97.

N55 Pituus (12.9.): 1) Sari Willman-Tuominen LSp 8.10.65 426, 2) Marja Niska TP 1.4.63 386.

N55 3-loikka (13.9.): 1) Sari Willman-Tuominen LSp 8.10.65 9,23 (2,1 m/s), (myös 9,13).

N55 Kuula (13.9.): 1) Mirja Kokko LSp 8.8.61 10,87, 2) Leila Hellström KaskIK 18.4.63 9,36, 3) Kaisa Valtonen ImatrU 28.10.62 8,26, 4) Katri Lösönen AlavVi 12.7.62 8,06, 5) Tiina Kukkonen KeitNu 7,68, 6) Leena Hietanen VSVU 30.8.62 469.

N55 Kiekko (13.9.): 1) Jaana Kivistö TeuvRi 25.7.63 32,50, 2) Mirja Kokko LSp 8.8.61 27,59, 3) Kaisa Valtonen ImatrU 28.10.62 20,72, 4) Katri Lösönen AlavVi 12.7.62 18,83, 5) Leena Hietanen VSVU 30.8.62 10,88.

N55 Paino (12.9.): 1) Mirja Kokko LSp 8.8.61 15,09, 2) Kaisa Valtonen ImatrU 28.10.62 8,26, 3) Katri Lösönen AlavVi 12.7.62 7,63, 4) Leena Hietanen VSVU 30.8.62 402.

N55 Moukari (11.9.): 1) Mirja Kokko LSp 8.8.61 45,52, 2) Katri Lösönen AlavVi 12.7.62 25,06, 3) Kaisa Valtonen ImatrU 28.10.62 23,52, 4) Leena Hietanen VSVU 30.8.62 13,04.

N55 Keihäs (12.9.): 1) Heli Herlevi-Malila HKV 1.2.61 33,76, 2) Mirja Kokko LSp 8.8.61 28,27, 3) Kaisa Valtonen ImatrU 28.10.62 23,00, 4) Marja Niska TP 1.4.63 19,96.

N50 100 m (11.9.), (-0,2): 1) Katrin Mertanen VSVU 9.11.66 13,87, 2) Elisa Valtanen VSVU 17.3.68 14,29, 3) Tarja Salmela MerijKe 1.8.67 14,51, 3) Ingela Nygård Jungar EsboIF 16.1.66 14,51, 5) Riikka Honkanen VSVU 21.3.69 14,67, 6) Salla Teppo VSVU 30.5.66 15,40, 7) Vera Maria Räsänen IitPy 9.8.67 17,65.

N50 200 m (12.9.), (0,4):1) Katrin Mertanen VSVU 9.11.66 28,12, 2) Tarja Salmela MerijKe 1.8.67 29,65, 3) Riikka Honkanen VSVU 21.3.69 30,29.

N50 400 m (13.9.): 1) Tarja Salmela MerijKe 1.8.67 69,13, 2) Johanna Kasslin LSp 15.5.68 71,05, 3) Katri Munukka Kensu 26.1.66 72,05, 4) Katriina Laurila VammsVoi 20.3.66 72,57.

N50 800 m (12.9.): 1) Sirpa Riitamäki VirtainU 8.8.66 2.33,84, 2) Virpi Ruohomäki HKV 20.5.66 2.41,84, 3) Katri Munukka Kensu 26.1.66 2.43,64, 4) Katriina Laurila VammsVoi 20.3.66 2.49,37.

N50 1500 m (13.9.): 1) Sirpa Riitamäki VirtainU 8.8.66 5.14,53, 2) Virpi Ruohomäki HKV 20.5.66 5.38,59, 3) Katri Munukka Kensu 26.1.66 5.39,73, 4) Niina Halonen MäntylVe 22.6.70 5.40,05.

N50 5000 m (12.9.): 1) Niina Halonen MäntylVe 22.6.70 20.03,87, 2) Sari Hilli RovanRR 24.8.70 21.51,49.

N50 10000 m (13.9.): 1) Niina Halonen MäntylVe 22.6.70 42.24,22, 2) Sari Hilli RovanRR 24.8.70 46.27,17.

N50 80 m aj (13.9.), (2,9):1) Katrin Mertanen VSVU 9.11.66 13,11, 2) Riikka Honkanen VSVU 21.3.69 14,43, 3) Satu Matilainen JKU 26.9.69 14,61, 4) Sanna Westerberg LUU 3.5.69 14,87.

N50 300 m aj (12.9.): 1) Katrin Mertanen VSVU 9.11.66 50,05, 2) Satu Matilainen JKU 26.9.69 59,87.

N50 5000 m kävely (11.9.): 1) Tiina Stenvall EsboIF 5.12.67 34.01,14.

N50 Korkeus (11.9.): 1) Sanna Westerberg LUU 3.5.69 135, 2) Satu Matilainen JKU 26.9.69 124.

N50 Seiväs (12.9.): 1) Marja Eskelinen VetU 26.2.69 313.

N50 Pituus (12.9.): 1) Ingela Nygård Jungar EsboIF 16.1.66 428, 2) Sanna Westerberg LUU 3.5.69 410, 3) Pipsa Uutto-Rajakallio NoormNo 2.5.67 387, 4) Satu Matilainen JKU 26.9.69 384.

N50 Kuula (13.9.): 1) Vera Maria Räsänen IitPy 9.8.67 12,29, 2) Kristiina Peltola KeurKi 20.11.66 11,63, 3) Kirsti Siekkinen JKU 12.9.66 11,26, 4) Marja Eskelinen VetU 26.2.69 11,07, 5) Sanna Westerberg LUU 3.5.69 9,68, 6) Tarja Salmela MerijKe 1.8.67 9,17, 7) Satu Lehtonen LSp 16.8.70 9,09, 8) Pirjo Saukkonen LeppävirrU 9.3.68 8,44, 9) Inka Juvonen JanJa 11.5.70 6,61.

N50 Kiekko (13.9.): 1) Jaana Siekkinen JKU 18.9.68 30,71, 2) Kirsti Siekkinen JKU 12.9.66 25,99, 3) Pirjo Saukkonen LeppävirrU 9.3.68 25,26, 4) Vera Maria Räsänen IitPy 9.8.67 25,14, 5) Satu Lehtonen LSp 16.8.70 23,49, 6) Inka Juvonen JanJa 11.5.70 18,97, 7) Mari Kyrönlahti JKU 23.5.67 15,99.

N50 Paino (12.9.): 1) Jaana Siekkinen JKU 18.9.68 15,32, 2) Satu Lehtonen LSp 16.8.70 12,52, 3) Vera Maria Räsänen IitPy 9.8.67 11,55, 4) Pirjo Saukkonen LeppävirrU 9.3.68 11,51, 5) Kirsti Siekkinen JKU 12.9.66 9,95, 6) Riikka Honkanen VSVU 21.3.69 9,19, 7) Inka Juvonen JanJa 11.5.70 7,46.

N50 Moukari (11.9.): 1) Satu Lehtonen LSp 16.8.70 45,82, 2) Jaana Siekkinen JKU 18.9.68 41,16, 3) Pirjo Saukkonen LeppävirrU 9.3.68 33,22, 4) Kirsti Siekkinen JKU 12.9.66 32,16, 5) Vera Maria Räsänen IitPy 9.8.67 27,31, 6) Marke Siekkinen PihtipTui 18.2.66 25,73, 7) Mari Kyrönlahti JKU 23.5.67 23,26, 8) Riikka Honkanen VSVU 21.3.69 22,23.

N50 Keihäs (12.9.): 1) Kirsi Yijälä JKU 26.2.69 31,37, 2) Vera Maria Räsänen IitPy 9.8.67 31,37, 3) Kristiina Peltola KeurKi 20.11.66 30,55, 4) Sanna Westerberg LUU 3.5.69 30,37, 5) Jaana Siekkinen JKU 18.9.68 29,57, 6) Kirsti Siekkinen JKU 12.9.66 27,00, 7) Mari Kyrönlahti JKU 23.5.67 26,69, 8) Satu Lehtonen LSp 16.8.70 18,65.

N45 100 m (11.9.), (-0,5): 1) Johanna Haikonen HKV 30.7.73 13,61, 2) Virpi Hannuksela KuntoPi 8.1.72 13,84, 3) Tarina Lehto VSVU 14,69, 4) Anne Yli-Olli JKU 8.4.73 14,70, 5) Sari Pikkarainen JanJa 18.6.71 14,76, 6) Päivi Pietarinen KUYU 10.1.75 15,09, 7) Johanna Kankaanpää KuntoPi 12.5.73 15,38, 8) Päivi Salovaara LSp 15,50

Alkuerät 11.9.

1. erä (0,4):1) Johanna Haikonen HKV 30.7.73 13,77, 2) Sari Pikkarainen JanJa 18.6.71 14,68, 3) Johanna Kankaanpää KuntoPi 12.5.73 15,11, 4) Päivi Salovaara LSp 15,15, 5) Laura Anttolainen NurmijYU 21.1.73 15,67

2. erä (0,6):1) Virpi Hannuksela KuntoPi 8.1.72 14,12, 2) Tarina Lehto VSVU 14,54, 3) Anne Yli-Olli JKU 8.4.73 14,65, 4) Päivi Pietarinen KUYU 10.1.75 14,99.

N45 200 m (12.9.), (0,6):1) Johanna Haikonen HKV 30.7.73 28,31, 2) Nelli Nikula HKV 5.12.75 28,69, 3) Virpi Hannuksela KuntoPi 8.1.72 28,74, 4) Tarina Lehto VSVU 30,54, 5) Sari Pikkarainen JanJa 18.6.71 30,89, 6) Johanna Kankaanpää KuntoPi 12.5.73 32,83, 7) Laura Anttolainen NurmijYU 21.1.73 32,98.

N45 400 m (13.9.): 1) Nelli Nikula HKV 5.12.75 70,10, 2) Laura Anttolainen NurmijYU 21.1.73 82,00.

N45 800 m (12.9.): 1) Johanna Lindholm LovTor 21.8.73 2.36,18, 2) Katja Sorri JKU 16.3.75 2.39,31.

N45 1500 m (13.9.): 1) Johanna Lindholm LovTor 21.8.73 5.08,47, 2) Diana Wikblom IFNykarl 74 6.11,53.

N45 5000 m (12.9.): 1) Laura Manninen KU-58 18.4.73 16.45,20, 2) Johanna Lindholm LovTor 21.8.73 18.42,69, 3) Katja Järvelä JKU 14.12.72 19.18,50, 4) Diana Wikblom IFNykarl 74 22.34,21.

N45 10000 m (13.9.): 1) Johanna Lindholm LovTor 21.8.73 39.24,43, 2) Katja Järvelä JKU 14.12.72 40.14,58.

N45 2000 m ej (11.9.): 1) Katja Sorri JKU 16.3.75 8.47,33.

N45 80 m aj (13.9.), (1,9):1) Katja Sillgren JKU 9.11.72 13,45, 2) Nelli Nikula HKV 5.12.75 13,58, 3) Virpi Hannuksela KuntoPi 8.1.72 15,73.

N45 400 m aj (12.9.): 1) Nelli Nikula HKV 5.12.75 75,34, 2) Jonna Holkeri LSp 3.9.75 82,68.

N45 5000 m kävely (11.9.): 1) Marita Harju JKU 22.3.72 27.41,55, 2) Tiiu Niemelä LempKi 18.12.75 36.45,57, 3) Paula Kauppinen-Roivainen IisVi 2.9.75 40.05,28.

N45 Korkeus (11.9.): 1) Jonna Holkeri LSp 3.9.75 128, 2) Anne Yli-Olli JKU 8.4.73 127.

N45 Seiväs (12.9.): 1) Tiiu Niemelä LempKi 18.12.75 190, 2) Tiina Lampen HKV 21.3.75 110.

N45 Pituus (12.9.): 1) Katja Sillgren JKU 9.11.72 460 (2,2 m/s), (myös 459), 2) Virpi Hannuksela KuntoPi 8.1.72 440, 3) Anne Yli-Olli JKU 8.4.73 415, 4) Johanna Kankaanpää KuntoPi 12.5.73 357, 5) Tiiu Niemelä LempKi 18.12.75 351.

N45 3-loikka (13.9.): 1) Katja Sillgren JKU 9.11.72 10,09, 2) Anne Yli-Olli JKU 8.4.73 8,73 (3,5 m/s), 3) Tiiu Niemelä LempKi 18.12.75 8,38 (3,2 m/s), 4) Jonna Holkeri LSp 3.9.75 8,17.

N45 Kuula (13.9.): 1) Minna Henttonen MäntsU 25.5.75 12,15, 2) Teija Aho PulkkPo 25.5.71 9,71, 3) Katja Sillgren JKU 9.11.72 9,29, 4) Anne Virtanen JKU 16.9.74 9,13, 5) Heli Ahonen KuntoPi 16.8.75 8,89, 6) Johanna Kankaanpää KuntoPi 12.5.73 7,64, 7) Anne Yli-Olli JKU 8.4.73 7,61, 8) Johanna Ranta TuUL 1.6.75 6,67.

N45 Kiekko (13.9.): 1) Minna Henttonen MäntsU 25.5.75 31,09, 2) Teija Aho PulkkPo 25.5.71 27,54, 3) Heli Ahonen KuntoPi 16.8.75 24,30, 4) Sari Pikkarainen JanJa 18.6.71 22,05, 5) Johanna Ranta TuUL 1.6.75 21,98, 6) Johanna Rosnell OrivPo 29.6.72 21,77, 7) Anne Yli-Olli JKU 8.4.73 20,65, 8) Johanna Kankaanpää KuntoPi 12.5.73 20,58.

N45 Paino (12.9.): 1) Minna Henttonen MäntsU 25.5.75 12,19, 2) Teija Aho PulkkPo 25.5.71 10,80, 3) Heli Ahonen KuntoPi 16.8.75 9,42, 4) Johanna Rosnell OrivPo 29.6.72 8,88, 5) Johanna Ranta TuUL 1.6.75 8,24.

N45 Moukari (11.9.): 1) Teija Aho PulkkPo 25.5.71 28,87, 2) Minna Henttonen MäntsU 25.5.75 28,07, 3) Johanna Rosnell OrivPo 29.6.72 25,11.

N45 Keihäs (12.9.): 1) Minna Henttonen MäntsU 25.5.75 38,85, 2) Teija Aho PulkkPo 25.5.71 27,10, 3) Katja Sillgren JKU 9.11.72 26,63, 4) Anne Virtanen JKU 16.9.74 26,32, 5) Anne Yli-Olli JKU 8.4.73 23,77, 6) Johanna Rosnell OrivPo 29.6.72 22,48.

N40 100 m (11.9.), (-0,5): 1) Kirsi Mykkänen KuopRe 7.2.78 13,36, 2) Titta Sillman KUYU 23.11.77 13,74, 3) Tanja Liski LUU 13.10.78 13,83, 4) Sirpa Malmström NurmijYU 18.6.79 13,88, 5) Riitta Sallinen HKV 19.6.76 14,04, 6) Anne Pernaa EspTa 4.10.79 14,45, 7) Jaana Riikonen PernU 28.8.77 14,52, 8) Taru Viiru JanJa 11.8.76 14,78

Alkuerät 11.9.

1. erä (0,9):1) Kirsi Mykkänen KuopRe 7.2.78 13,26, 2) Riitta Sallinen HKV 19.6.76 13,80, 3) Anne Pernaa EspTa 4.10.79 13,88, 4) Jaana Riikonen PernU 28.8.77 14,22, 5) Riitta Rahkila NurmijYU 7.9.77 14,88, 6) Susanna Riekkinen JKU 27.2.80 15,03, 7) Pia Hannukainen HeTa 20.1.78 15,28, 8) Hanna Kasurinen (luokka 38) HKV 29.6.78 15,61

2. erä (1,4):1) Titta Sillman KUYU 23.11.77 13,52, 2) Tanja Liski LUU 13.10.78 13,63, 3) Sirpa Malmström NurmijYU 18.6.79 13,65, 4) Taru Viiru JanJa 11.8.76 14,33, 5) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 14,80, 6) Alexandra Aaltonen HKV 28.11.80 14,84, 7) Mirva Koivisto NurmijYU 2.11.78 15,05, 8) Sanna Virkkunen OP 19.3.79 15,61.

N40 200 m (12.9.), (0,1):1) Kirsi Mykkänen KuopRe 7.2.78 27,18, 2) Titta Sillman KUYU 23.11.77 28,54, 3) Tanja Liski LUU 13.10.78 28,86, 4) Riitta Sallinen HKV 19.6.76 28,95, 5) Henna Anunti HaukipVe 18.2.77 29,10, 6) Sirpa Malmström NurmijYU 18.6.79 29,43, 7) Anne Pernaa EspTa 4.10.79 29,90, 8) Minna Varpiola HKV 30,26

Alkuerät 12.9.

1. erä (-0,7): 1) Kirsi Mykkänen KuopRe 7.2.78 29,37, 2) Sirpa Malmström NurmijYU 18.6.79 29,58, 3) Anne Pernaa EspTa 4.10.79 29,69, 4) Riitta Sallinen HKV 19.6.76 29,84, 5) Jaana Riikonen PernU 28.8.77 30,60, 6) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 31,36, 7) Alexandra Aaltonen HKV 28.11.80 32,10

2. erä (-1,1): 1) Tanja Liski LUU 13.10.78 28,85, 2) Titta Sillman KUYU 23.11.77 29,00, 3) Henna Anunti HaukipVe 18.2.77 29,23, 4) Minna Varpiola HKV 30,34, 5) Riitta Rahkila NurmijYU 7.9.77 31,45, 6) Johanna Kujala EvijU 32,12, 7) Hanna Kasurinen (luokka 38) HKV 29.6.78 32,85.

N40 400 m (13.9.)

1. erä: 1) Päivi Knutar KälvTa 7.5.76 66,32, 2) Milla Kelonurmi KUYU 8.4.78 68,60, 3) Sirpa Malmström NurmijYU 18.6.79 69,83, 4) Anu Pietiläinen ÄänekU 28.2.79 71,79, 5) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 76,05, 6) Johanna Soiluaho ÄänekU 77,34

2. erä: 1) Jenni Lautiala SalVil 20.7.79 65,93, 2) Missu Eskola HKV 11.5.80 68,09, 3) Alexandra Aaltonen HKV 28.11.80 69,68, 4) Mirva Koivisto NurmijYU 2.11.78 70,14, 5) Riitta Rahkila NurmijYU 7.9.77 72,14, 6) Sara Lehtovuori LUU 29.11.78 73,08.

N40 800 m (12.9.): 1) Päivi Knutar KälvTa 7.5.76 2.29,63, 2) Jenni Lautiala SalVil 20.7.79 2.30,78, 3) Missu Eskola HKV 11.5.80 2.39,87, 4) Mirva Koivisto NurmijYU 2.11.78 2.47,05, 5) Sara Lehtovuori LUU 29.11.78 2.51,51.

N40 1500 m (13.9.): 1) Päivi Knutar KälvTa 7.5.76 5.08,03, 2) Tiina Alhonen VaajakKu 14.9.80 5.08,72, 3) Jenni Lautiala SalVil 20.7.79 5.16,94, 4) Sara Lehtovuori LUU 29.11.78 6.05,96.

N40 5000 m (12.9.): 1) Tiina Alhonen VaajakKu 14.9.80 18.16,68.

N40 10000 m (13.9.): 1) Lotta Hanski KauhajKa 1.6.78 40.52,17, 2) Anu Pitkänen HeJy 2.12.79 43.47,52, 3) Pia Siltala LaihLu 18.9.76 44.46,36, 4) Saija Mustonen KuivasjAu 8.5.77 44.55,59, 5) Minna Mäkitalo RaisKu 17.3.76 46.39,64, Suvi Puttonen JKU 14.10.80 keskeytti.

N40 2000 m ej (11.9.): 1) Suvi Puttonen JKU 14.10.80 8.31,82.

N40 80 m aj (13.9.), (2,2):1) Henna Anunti HaukipVe 18.2.77 12,99, 2) Tuire Mäki JKU 18.3.76 13,36, 3) Miia Uskalinmäki TP 13.6.79 13,94, 4) Pia Hannukainen HeTa 20.1.78 15,69, 5) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 15,74, 6) Minna Varpiola HKV 15,80, 7) Alexandra Aaltonen HKV 28.11.80 17,10.

N40 400 m aj (12.9.): 1) Alexandra Aaltonen HKV 28.11.80 77,65, 2) Anette Mehtälä JKU 29.7.76 79,29, 3) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 81,87.

N40 5000 m kävely (11.9.): 1) Jutta Ellä KalannVa 20.4.80 32.50,56, 2) Heidi Ahvenus KaipVi 30.5.79 32.50,86, 3) Anja Lammi HKV 23.9.77 38.13,42.

N40 Korkeus (11.9.): 1) Miia Uskalinmäki TP 13.6.79 160, 2) Henna Anunti HaukipVe 18.2.77 157, 3) Tuire Mäki JKU 18.3.76 148, 4) Ella Eskelinen LSp 21.3.78 130, 5) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 124.

N40 Seiväs (12.9.): 1) Titta Sillman KUYU 23.11.77 240, 2) Pia Hannukainen HeTa 20.1.78 170.

N40 Pituus (12.9.): 1) Tuire Mäki JKU 18.3.76 510 (2,4 m/s), (myös 506), 2) Henna Anunti HaukipVe 18.2.77 487, 3) Miia Uskalinmäki TP 13.6.79 463, 4) Anni Kekolahti OP 2.9.80 457, 5) Susanna Riekkinen JKU 27.2.80 438, 6) Anette Mehtälä JKU 29.7.76 420, 7) Tanja Liski LUU 13.10.78 407, 8) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 398, 9) Alexandra Aaltonen HKV 28.11.80 377 (2,2 m/s), 10) Sanna Virkkunen OP 19.3.79 338.

N40 3-loikka (13.9.): 1) Tuire Mäki JKU 18.3.76 10,28 (2,9 m/s), 2) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 8,34 (3,6 m/s), 3) Alexandra Aaltonen HKV 28.11.80 6,55.

N40 Kuula (13.9.): 1) Niina Kelo KUYU 26.3.80 12,60, 2) Milla Kelonurmi KUYU 8.4.78 10,51, 3) Miia Uskalinmäki TP 13.6.79 9,53, 4) Piia Siikala EPUV 30.3.77 9,40, 5) Susanna Riekkinen JKU 27.2.80 9,30, 6) Tuire Mäki JKU 18.3.76 9,22, 7) Hannariina Honkanen JKU 9.1.78 8,75, 8) Anne Rämö TurKU 24.4.80 8,02, 9) Hanna Parkkonen JKU 1.5.80 7,92, 10) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 6,83.

N40 Kiekko (13.9.): 1) Pauliina Aalto UudKK 22.10.80 43,40, 2) Niina Kelo KUYU 26.3.80 42,80, 3) Milla Kelonurmi KUYU 8.4.78 37,17, 4) Piia Siikala EPUV 30.3.77 31,81, 5) Susanna Riekkinen JKU 27.2.80 28,71, 6) Anne Rämö TurKU 24.4.80 25,68, 7) Hannariina Honkanen JKU 9.1.78 24,87, 8) Mia Junikka JKU 8.7.77 24,86, 9) Hanna-Mari Louramo-Ben Algia TurunSU 20.1.79 22,01, 10) Miia Uskalinmäki TP 13.6.79 21,15, 11) Katriina Jokinen LiedPa 11.7.80 20,86, 12) Hanna Parkkonen JKU 1.5.80 19,73, 13) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 18,03.

N40 Paino (12.9.): 1) Kirsi Koro VirtainU 22.6.76 14,28, 2) Mia Junikka JKU 8.7.77 10,33, 3) Susanna Riekkinen JKU 27.2.80 9,96, 4) Miia Uskalinmäki TP 13.6.79 9,42, 5) Hanna-Mari Louramo-Ben Algia TurunSU 20.1.79 8,26, 6) Ritva Ahola KaipVi 8,15.

N40 Moukari (11.9.): 1) Mia Junikka JKU 8.7.77 32,29, 2) Susanna Riekkinen JKU 27.2.80 29,36, 3) Hanna Parkkonen JKU 1.5.80 28,21, 4) Ritva Ahola KaipVi 27,52, 5) Hanna-Mari Louramo-Ben Algia TurunSU 20.1.79 26,15.

N40 Keihäs (12.9.): 1) Niina Kelo KUYU 26.3.80 42,52, 2) Merja Pitkänen AlatornPi 18.1.76 41,43, 3) Hanna Parkkonen JKU 1.5.80 29,90, 4) Miia Uskalinmäki TP 13.6.79 29,30, 5) Hannariina Honkanen JKU 9.1.78 27,83, 6) Anette Mehtälä JKU 29.7.76 25,82, 7) Maijastiina Rantala ÄhtärU 23,54, 8) Virpi Kämäräinen JKU 3.1.77 23,52.

N35 100 m (11.9.), (-0,7): 1) Tessa Tillgren JKU 25.1.83 13,43, 2) Ida Hellman LUU 2.4.85 13,52, 3) Viivi Virtanen KeravU 14.8.85 13,77, 4) Johanna Alaraasakka HKV 26.11.83 14,19, 5) Anni Ruotsalainen HKV 3.6.81 14,44, 6) Virpi Vähäkangas KeravU 1.9.83 14,70, 7) Carolina Aftab VSVU 10.9.83 14,84.

N35 200 m (12.9.), (-0,2): 1) Viivi Virtanen KeravU 14.8.85 28,16, 2) Annina Walling PolvijU 3.3.85 28,25, 3) Ida Hellman LUU 2.4.85 28,79, 4) Johanna Alaraasakka HKV 26.11.83 29,59, 5) Anni Ruotsalainen HKV 3.6.81 30,13, 6) Virpi Vähäkangas KeravU 1.9.83 30,74, 7) Annika Rosberg-Haavisto HämTa 4.9.81 31,13, 8) Satu Santaholma OP 19.1.81 32,82

Alkuerät 12.9.

1. erä (0,1):1) Annina Walling PolvijU 3.3.85 30,00, 2) Anni Ruotsalainen HKV 3.6.81 30,10, 3) Annika Rosberg-Haavisto HämTa 4.9.81 30,92, 4) Virpi Vähäkangas KeravU 1.9.83 30,98, 5) Satu Santaholma OP 19.1.81 32,50

2. erä (0,4):1) Viivi Virtanen KeravU 14.8.85 28,73, 2) Johanna Alaraasakka HKV 26.11.83 29,46, 3) Ida Hellman LUU 2.4.85 32,78, 4) Riikka Huuskonen HKV 27.2.81 33,76.

N35 400 m (13.9.): 1) Annina Walling PolvijU 3.3.85 63,90, 2) Anni Korhonen LA 4.7.83 64,02, 3) Viivi Virtanen KeravU 14.8.85 64,59, 4) Anne Rajaniemi LA 11.5.83 65,88, 5) Johanna Alaraasakka HKV 26.11.83 68,62, 6) Anni Ruotsalainen HKV 3.6.81 70,90.

N35 800 m (12.9.): 1) Anne Rajaniemi LA 11.5.83 2.28,35, 2) Anne Kivivuori ViitasVi 11.7.85 2.40,88.

N35 5000 m (12.9.)

Sonja Ilomäki VirtainU 13.6.82 keskeytti.

N35 10000 m (13.9.)

Lilja Grönroos HeJy 6.2.83 keskeytti.

N35 2000 m ej (11.9.): 1) Ilona Markkanen JKU 3.1.81 9.56,99.

N35 100 m aj (13.9.), (1,8):1) Alina Kinnunen JKU 27.12.82 18,42, 2) Riikka Huuskonen HKV 27.2.81 19,83, Anne Kivivuori ViitasVi 11.7.85 hylättiin.

N35 400 m aj (12.9.): 1) Anni Korhonen LA 4.7.83 67,51, 2) Anne Kivivuori ViitasVi 11.7.85 76,58, 3) Ilona Markkanen JKU 3.1.81 81,05.

N35 5000 m kävely (11.9.): 1) Jenni Lahtinen KuntoPi 16.7.81 30.57,31.

N35 Korkeus (11.9.): 1) Alina Kinnunen JKU 27.12.82 167, 2) Tessa Tillgren JKU 25.1.83 160, 3) Satu Kouvo LUM 21.4.83 136.

N35 Seiväs (12.9.): 1) Anne-Mari Vallioniemi JanJa 3.4.82 250.

N35 Pituus (12.9.): 1) Jaana Sieviläinen JoKa 18.8.82 565, 2) Saana Topp KUYU 8.9.84 459, 3) Johanna Kaasalainen VSVU 28.12.85 449, 4) Satu Kouvo LUM 21.4.83 425, 5) Ida Hellman LUU 2.4.85 411, 6) Annika Rosberg-Haavisto HämTa 4.9.81 401.

N35 3-loikka (13.9.): 1) Jaana Sieviläinen JoKa 18.8.82 11,69, 2) Johanna Kaasalainen VSVU 28.12.85 10,23, 3) Saana Topp KUYU 8.9.84 10,10 (3,5 m/s), (myös 10,02), 4) Satu Santaholma OP 19.1.81 9,34 (2,3 m/s).

N35 Kuula (13.9.): 1) Helmi Leppänen KeravU 20.1.81 10,56, 2) Laura Lehto JKU 24.4.84 9,86, 3) Cecilia Österlund IFNykarl 26.9.84 9,82, 4) Anne Mäkinen JKU 8.8.82 9,46, 5) Sini Haapalainen OulaistTa 27.3.83 9,00, 6) Kati Möttönen JKU 18.4.81 8,59, 7) Johanna Makkonen ÄänekU 12.1.81 8,55.

N35 Kiekko (13.9.): 1) Laura Lehto JKU 24.4.84 35,09, 2) Tiina Riutta KUYU 2.4.84 29,37, 3) Kati Möttönen JKU 18.4.81 29,19, 4) Ilona Markkanen JKU 3.1.81 29,18, 5) Sini Haapalainen OulaistTa 27.3.83 28,27, 6) Cecilia Österlund IFNykarl 26.9.84 27,42, 7) Johanna Makkonen ÄänekU 12.1.81 19,32.

N35 Paino (12.9.): 1) Kati Möttönen JKU 18.4.81 12,80, 2) Laura Lehto JKU 24.4.84 12,44, 3) Sini Haapalainen OulaistTa 27.3.83 12,05, 4) Cecilia Österlund IFNykarl 26.9.84 10,37, 5) Mirjami Linden JKU 8.4.82 10,34, 6) Annika Suominen VihdUV 10.11.84 9,90, 7) Johanna Makkonen ÄänekU 12.1.81 8,97.

N35 Moukari (11.9.): 1) Kati Möttönen JKU 18.4.81 45,11, 2) Laura Lehto JKU 24.4.84 41,16, 3) Riikka Ruuth KivijKi 1.6.84 38,77, 4) Sini Haapalainen OulaistTa 27.3.83 36,55, 5) Annika Suominen VihdUV 10.11.84 30,34, 6) Cecilia Österlund IFNykarl 26.9.84 30,25, 7) Mirjami Linden JKU 8.4.82 26,42.

N35 Keihäs (12.9.): 1) Tiina Metsämuuronen LUM 6.5.82 36,56, 2) Laura Lehto JKU 24.4.84 35,35, 3) Tiina Riutta KUYU 2.4.84 34,97, 4), (SM-kilp. ulkop.) Piret Paal HKV (EST) 21.3.83 29,71, 4) Anne Kivivuori ViitasVi 11.7.85 25,15.

N30 100 m (11.9.), (-0,4): 1) Tiia Taponen LSp 10.4.86 13,17, 2) Suvi-Tuuli Saarnio JKU 1.7.88 13,21, 3) Suvi Kuukkanen-Raaska JKU 16.3.87 13,63, 4) Piia Jäntti KUYU 14.7.89 13,93, 5) Maiju Manninen ÄänekU 7.7.87 14,00, 6) Reetta Tenhu JKU 4.5.89 14,04, 7) Annukka Katainen EsboIF 14.2.90 14,12, 8) Maxine Mattsson TuUL 1.7.87 14,85

Alkuerät 11.9.

1. erä (-0,1): 1) Tiia Taponen LSp 10.4.86 13,25, 2) Suvi Kuukkanen-Raaska JKU 16.3.87 13,68, 3) Annukka Katainen EsboIF 14.2.90 14,14, 4) Sonja Hakala HKV 8.6.88 14,99

2. erä (0,1): 1) Suvi-Tuuli Saarnio JKU 1.7.88 13,14, 2) Piia Jäntti KUYU 14.7.89 13,87, 3) Maiju Manninen ÄänekU 7.7.87 13,96, 4) Reetta Tenhu JKU 4.5.89 14,18, 5) Maxine Mattsson TuUL 1.7.87 14,63.

N30 200 m (12.9.), (-0,9): 1) Tiia Taponen LSp 10.4.86 27,10, 2) Suvi-Tuuli Saarnio JKU 1.7.88 27,43, 3) Maiju Manninen ÄänekU 7.7.87 29,08, 4) Maxine Mattsson TuUL 1.7.87 29,85, 5) Piia Jäntti KUYU 14.7.89 30,56, 6) Sonja Hakala HKV 8.6.88 31,62, 7) Anna Fogde JomalaIK (ÅLAND) 13.3.87 35,01.

N30 400 m (13.9.): 1) Mira Pesonen MiKV 11.10.88 58,81, 2) Reetta Tenhu JKU 4.5.89 62,15, 3) Tiia Taponen LSp 10.4.86 64,53, 4) Heini Rytkönen JKU 26.12.87 69,68, 5) Sonja Hakala HKV 8.6.88 71,87.

N30 800 m (12.9.): 1) Mira Pesonen MiKV 11.10.88 2.17,36, 2) Mari Ulkuniemi HRC 26.9.88 2.28,87, 3) Heini Rytkönen JKU 26.12.87 2.39,68.

N30 1500 m (13.9.): 1) Mari Ulkuniemi HRC 26.9.88 5.05,36, 2) Laura Heikkilä HRC 21.11.86 5.05,96, 3) Sandra Riihola KeravU 29.3.86 5.47,63.

N30 5000 m (12.9.): 1) Satu Rautiainen ÄänekU 19.3.88 17.49,67, 2) Laura Heikkilä HRC 21.11.86 18.21,58, 3) Mari Ulkuniemi HRC 26.9.88 18.53,39, 4) Saara Malinen HRC 22.7.88 18.54,19, 5) Heidi Lindfors JKU 11.11.87 19.56,91, 6) Laura Sunila HRC 14.10.88 20.03,23, 7) Kirsti Hietaoja HippMK 16.4.87 20.05,14, 8) Sandra Riihola KeravU 29.3.86 21.26,26.

N30 10000 m (13.9.): 1) Taru Häyrinen MiKV 10.10.88 36.16,59, 2) Saara Malinen HRC 22.7.88 39.46,15, 3) Mari Ulkuniemi HRC 26.9.88 40.29,71, 4) Heidi Lindfors JKU 11.11.87 42.48,43, 5) Laura Sunila HRC 14.10.88 42.51,04, 6) Josefina Aalto HRC 15.11.88 43.24,37.

N30 3000 m ej (11.9.): 1) Heidi Lindfors JKU 11.11.87 12.25,29.

N30 100 m aj (13.9.), (1,8):1) Johanna Hakalahti TP 22.1.86 21,69.

N30 400 m aj (12.9.): 1) Maxine Mattsson TuUL 1.7.87 77,88.

N30 5000 m kävely (11.9.): 1) Sanna Rajala VihdVi 17.5.88 29.15,00.

N30 Korkeus (11.9.): 1) Maxine Mattsson TuUL 1.7.87 139, 2) Johanna Hakalahti TP 22.1.86 115.

N30 Seiväs (12.9.): 1) Tiia Virtanen JKU 130.

N30 Pituus (12.9.): 1) Tiia Taponen LSp 10.4.86 447, 2) Maiju Manninen ÄänekU 7.7.87 438, 3) Maxine Mattsson TuUL 1.7.87 416, 4) Johanna Hakalahti TP 22.1.86 405, 5) Anna Fogde JomalaIK (ÅLAND) 13.3.87 297

N30 3-loikka (13.9.): 1) Elina Torro LUM 22.7.86 12,10 (2,2 m/s), 2) Maxine Mattsson TuUL 1.7.87 9,07 (2,8 m/s), 3) Johanna Hakalahti TP 22.1.86 8,18 (2,6 m/s)

N30 Kuula (13.9.): 1) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 22.5.89 11,18, 2) Sonja Alasalmi JKU 2.8.88 9,90, 3) Henrika Österlund JomalaIK (ÅLAND) 22.4.87 9,23, 4) Tiia Virtanen JKU 5,19.

N30 Kiekko (13.9.): 1) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 22.5.89 31,76, 2) Sonja Alasalmi JKU 2.8.88 31,19, 3) Henrika Österlund JomalaIK (ÅLAND) 22.4.87 27,33, 4) Johanna Hakalahti TP 22.1.86 23,47, 5) Anna Fogde JomalaIK (ÅLAND) 13.3.87 15,23.

N30 Paino (12.9.): 1) Kaisa Ahonen KivijKi 4.2.86 11,69, 2) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 22.5.89 10,71, 3) Henrika Österlund JomalaIK (ÅLAND) 22.4.87 9,54, 4) Johanna Hakalahti TP 22.1.86 7,65, 5) Outi Keurulainen MuuramYr 5.5.86 7,35, 6) Eeva Kadenius VihdVU 28.7.86 7,32, 7) Anna Fogde JomalaIK (ÅLAND) 13.3.87 6,08.

N30 Moukari (11.9.): 1) Kaisa Ahonen KivijKi 4.2.86 39,65, 2) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 22.5.89 36,39, 3) Henrika Österlund JomalaIK (ÅLAND) 22.4.87 28,17, 4) Johanna Hakalahti TP 22.1.86 21,37, 5) Outi Keurulainen MuuramYr 5.5.86 18,59.

N30 Keihäs (12.9.): 1) Milja Lusila AsikkRa 12.10.87 42,52, 2) Katja Heinonen ÄänekU 6.1.86 42,08, 3) Johanna Hakalahti TP 22.1.86 26,76, 4) Piia Jäntti KUYU 14.7.89 23,12, 5) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 22.5.89 21,47.