Suomi historiallisen heittomaaottelun voittoon

Historiallinen Viro- Suomi heittomaaottelu päättyi Suomen 26 pisteen voittoon luvuin 293- 267.

Järjestelyt olivat hyvin onnistuneet. Maaottelusta muodostui mukava, mutta kilpailuhenkinen naapurimaiden mittelö. Tunnelmaa kohotti myös kilpailupäivän hieno aurinkoinen kesäpäivän sää.

Kilpailijoiden keskuudessa oli hyvä henki ja ottelu oli pitkälti tasaväkinen pitkin päivää. Mukana kilpailuissa oli useita kansainvälisen tason aikuisurheilijoita ja arvokilpailujen mestareita ja mitalisteja mm. Jouni Tenhu M80, Esa Kiuru M70, Kirsti Viitanen N75, Rauha Ervalahti N75, Heli Herlevi-Malila N55, Kirsi Spoof-Tuomi N50, Seppo Hjelm M70, Antti Örn M70, Karri Westerlund M60 ja virolaisista Arvo Nurm M70.

Suomalaiset urheilijat tekivät kolme uutta Suomen ennätystä. Urheilijat olivat N55 sarjan Heli Herlevi-Malila keihäässä tuloksella 39.97 (WMA:n ikäkerrointulos 57.88), N60 Merja Vuorinen 27.57 (WMA:n tulos 44.44) ja N75 sarjan Kirsti Viitanen kuulassa tuloksella 10.25 (WMA:n tulos 18.87).

Molemmat maat olivat tyytyväisä maaotteluun ja tulevia kilpailuja jo odotetaan.

Kiitos myös kilpailun mahdollistaneille yhteistyökumppaneille Fazer alku. Vetrospace Oy, Puustelli group, Olvi/ Health Club tuotteet, Toplux Oy, Serp OY/ Suomen Valmennusapu, Sydänsairaala, Interior Consulting Oy, Mahku kiinteistöt oy, Matka Kosonen Oy.

Fazer alku toivotti ”olkoon tämä hyvä alku tulevaisuudelle”.

Kilpailun tulokset löytyvät: http://min.ee/estfin2019

Joukkuepisteet, täällä

Jari Porttilan juttu Viro-Suomi-heittomaaoottelusta luettavista, täältä.

N75 Suomen ennätys nainen Kirsti Viitanen
Mika Parkkali M50 kuula
Kuvassa Pekka Sivula ja tuore SE nainen Heli-Herlevi Malila
Kuvassa Merja Vuorinen N60
Suomen Joukkue
Suomen kapteenia Seppo Rätyä juhlitaan voiton varmistuttua
Keihäänheittäjänaiset