Tulevaisuus on aikuisurheilussa

Yleisurheilun tulevaisuuden kovinta vauhtia kasvava segmentti on aikuisurheilu. 1970 ja 1980 luvulla itse urheilleet ”nuoret” palaavat joukolla lajin pariin. Eivätkä vain katsomoon, vaan kentille.

Mikä tämän invaasion takaa löytyy? Sitä kannattaa pohtia, sillä aikuisurheilu on tullut jäädäkseen.

Yleisurheilussa on viimeisten vuosien aikana ymmärretty, että tuloksia voidaan ja pitää verrata ns. tasoitustaulukon mukaan. Vähän samaan tapaan kuin golfissa. Siellä tasoittava tekijä ei ole ikä, vaan tasoituskortin luku, yleisurheilussa se on juuri se ikä.

Otetaan esimerkiksi vaikka 80 metrin keihäskaari. Kun 30-vuotias Tero Pitkämäki heitti 80 metriä, niin 65 vuotiaan Erkin 50 metrinen kaari vastasi tuota Teron kiskaisua! Rajat ovat konkreettisia kaikille. Viime vuonna tuon 50 metrin rajan pintaan ( 44.65 ) heitti 600 gramman keihäällä Hannu Kortesluoma.

Aivan oma lukunsa on sitten Pekka Penttilä, joka nousi yleisurheilumaailman tietoisuuteen Puolan MM-hallikisoissa. Penttilä pysäytti kellot 95-sarjan uuteen ME-tulokseen 14,09, matkana  60 metriä. Penttilän tulos noteerattiin videon kera yleisurheilumaailman ”raamatussa”, Athletics Weeklyssä!

Penttilä täytti maaliskuussa 95 vuotta, porilainen onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka liikunta kantaa läpi elämän.

Aikuisurheilussa on mukana aktiivisia, entisiä urheilijoita, jotka eivät silloin aikanaan nousseet välttämättä maan huipulle, mutta ovat nyt löytäneet lajin uudelleen. Seppo Rädyn lanseeraama Health Lab- painonheittosarja on hyvä lisä tarjontaan.

Kynnys lähteä kentälle on aikuisiässäkin suuri, mutta kun tuota kynnystä madalletaan esimerkiksi Tuurin osakilpailun kohdalla niin, että kaikki pääsevät kokeilemaan painonheittoa kyläkaupan pihassa, ollaan oikealla tiellä. Uskon, että Tuurin tapahtuma saa liikunnan pariin paljon uusia ihmisiä, kun he huomaavat olevansa yhä siinä kunnossa, että voivat tehdä muutakin kuin normaaleja arkiaskareita.

Painoahan voi heittää vaikka kotipihalla, eikä siihen tarvita alkuun virallisia välineitä. Riittää kun heittää vaikka itselleen sopivan painoista kiveä, ensin oikealta ja sitten vasemmalta.

Liikunnan avulla pystytään välttämään monia ikääntymisen mukanaan tuomia ”krempoja”. Mitä matalammalle liikunnan aloittamiskynnys asetetaan, sitä paremmin me kaikki pärjäämme tulevaisuudessa.

Teksti Jari Porttila