Värisuora! Ratakierroksen suomalaissankarit vasemmalta Jouko Juntunen (M45, MM-hopea), Tarmo Tupala (M75, MM-kulta) ja Christer Strömberg (M65, MM-pronssi). Kuva: Karita Soukko
Etelä-Koreassa Masters-yleisurheilun MM-kisoissa on edetty jo yhdeksänteen kisapäivään. Suomi on mitalitaulukossa 20 parhaan joukossa ja mitaleita on koossa 26 kpl (7 kultaa, 11 hopeaa, 8 pronssia).
Suomella oli oikein hyvä päivä ratakierroksella. Finaaleihin oli raivannut tiensä Jouko Juntunen (M45), joka huudatti harvalukuista yleisöä raivokkaalla loppukirillään, joka nosti hänet lopulta MM-hopealle asti. Joukoon iski pieni flunssan poikanen ja hän nukkui edellisenä yönä peräti 12 tuntia. Juoksu sujui kuitenkin finaalissa ilman minkäänlaisia ongelmia. Loppusuoran auetessa hän ajatteli, että tässä voisi päästä pronssille, mutta loppusuoralla löytyi sisukkuutta puristaa peräti hopealle. Aikaansa Jouko piti oikein hyvänä. Vain 4 sadasosaa jäi puuttumaan Suomen ennätyksestä. Aki Ruotsalainen sai pitää vuonna 2016 Savonlinnassa juoksemansa SE-ajan 51.64.
Hetkeä myöhemmin lääkäri Christer Strömberg (M65) kyyristyi telineisiin ja säntäsi omalle ratakierrokselleen. Maaliin saapui tuore MM-pronssin haltija. Christer on kautta aikojen iäkkäin minuutin alittanut 400 metrin juoksija. Tänään matka taittui ajassa 1:01.46. Christer oli kuitenkin oikein tyytyväinen juoksuunsa, sillä Turun SM-kilpailuissa juoksu ei onnistunut vaivojen takia lainkaan ja Oslon PM-kilpailuissa hän pystyi juoksemaan vain yhden matkan. Jostakin tänne pääkisaan löytyi paukut, vaikka oli vastatuuli loppusuoralla. Valmentaja on selvästi tiennyt mitä tekee, Christer nöyrästi toi esille haastattelussa.
Tarmo Tupala (M75) ei turhaan ole saanut Turbo-lisänimen itselleen. Tarmo raivasi tiensä 400 metrin finaaliin leikitellen ja nytkin hän lähti lähes puolittain hölkäten ja tilannetta tarkkaillen matkaan. Etusuoran kaarteessa turbo pistettiin tuttuun tyyliin päälle ja maaliviivan hän ylitti ylhäisessä yksinäisyydessä. Vammojen takia Tarmo ei ollut voinut harjoitella kunnolla keväästä lähtien, joten hän joutui ottamaan alun varovasti. Hän ei juossut täysiä missään vaiheessa. Eikä tarvinnut. Omissa nimissä oleva Suomen ennätys sai olla rauhassa tällä kertaa.
Markku Juopperi (M80) oli ratakierroksella hienosti viides ja Harri Silkosuo (M75) upeasti neljäs 1500 metrin matkalla.
Heitto-5-ottelun osanottajat kävivät syömässä. Naapuripöydän hyvät ohjeet tulivat tarpeen. Kuva: Liisa Mäkitörmä
Heitto-5-ottelussa (lajit: moukari, kuula, kiekko, keihäs ja painonheitto) oli tänäänkin mukana pari suomalaista. 65-vuotiaissa Liisa Mäkitörmä oli loppupisteissä neljäs ja samassa ikäluokassa Erja Rinne kuudes. Kari Elomäki (M55) urakoi 10-ottelun ensimmäisen päivän aikana ihan mukavasti.
Suomalaistulokset MM-kisoissa 1.9.2026:
400 m finaali
2. Jouko Juntunen (M45) 51.68
3. Christer Strömberg (M65) 1:01.46
1. Tarmo Tupala (M75) 1:07.92
5. Markku Juopperi (M80) 1:23.49
400 m välierät
5. Raija Hilden (N70) 1:24.89 q
1500 m finaali
4. Harri Silkosuo (M75) 6:02.10
Kolmiloikka
8. Timo Vähäkuopus (M65) 9.45w (+2.7)
Heitto-5-ottelu
4. Liisa Mäkitörmä (N65) HT=33.30 (3.) – SP=9.92 (2.) – DT=19.18 (13.) – JT=22.41 (5.) – WT=13.25 (3.) Yhteispisteet 3679
6. Erja Rinne (N65) HT=33.67 (2.) – SP=6.83 (18.) – DT=22.96 (5.) – JT=15.56 (10.) – WT=14.45 (1.) Yhteispisteet 3367
10-ottelun 1. päivä
9. Kari Elomäki (N55) 100m=13.85 (12.) – LJ=4.45 (10.) – SP=8.08 (15.) – HJ=1.48 (9.) – 400m=1:01.53 (3.)