Kolmas kilpailupäivä – nuoret ja vähän vanhemmatkin aikuiset vauhdissa

V-S Masters -seuran Marja Metsänkylältä (N75) sujuu pika-aidat. Marjan aika 17,75 on uusi Suomen ja Pohjolan ennätys

Kaikki hyvä loppu aikanaan. Turun Urheiluliiton järjestämät kolmipäiväiset yleisurheilun Suomen mestaruuskisat Masters-urheilijoille ovat saaneet kiitosta ja huomiota. Kisoissa on rento tunnelma.

40-vuotiaiden sarjassa Oki Vuonoranta (Esbo IF) juoksi pika-aidat lähes Suomen ennätysaikaan 16,05.

Kolmannen kilpailupäivän ensimmäisenä juoksulajina oli 110 m aitajuoksu, jossa 40-vuotiaiden sarjassa Oki Vuonoranta (Esbo IF) teki hienon juoksun lähes Suomen ennätysaikaan 16,05. Voimaan jäi edelleen Jouko Kokkosen veteraanien MM-kisoissa vuonna 1991 tykittämä 15,70 tällä samalla Paavo Nurmen stadionilla. Okille toivotaan tsemppiä ennätyksen metsästyksessä. Potentiaalia totisesti on SAUL:n toiminnanjohtajalla.

V-S Masters -seuran Marja Metsänkylältä sujuu pika-aidat. Marja vei Terhi Kokkoselta taas yhden ennätyksen. Tiedämme, että Terhi ei ole tästä pahoillaan, päinvastoin hän kannustaa Marjaa sen kuin kerkiää. Marjan aika 17,75 on siis uusi Suomen ennätys, mutta se on myös uusi Pohjolan ennätys ja Euroopan ennätys oli varsin lähellä. Järjestävän seuran Elisa Lahdensuo (N55) selvitti pika-aidat upeasti. Aika 13,70 on kauden paras.

Daniel Sjölind (IF Åsarna) voitti 40-vuotiaiden kolmiloikan. Heti eka hypyllä syntyi tulos 13.12 yli metrin vastatuuleen. Se riitti hyvin kilpailun voittoon. Iltapäivän kolmiloikkasuorituksia häiritsi varsin runsaaksi yltänyt vesisade.

Vihdin Viestin Elina Kostiainen voitti 30-vuotiaiden kolmiloikan tuloksella 12,73. Kuvassa Elina yhdessä valmentajansa Hannu Jokisen kanssa.

Vihdin Viestin Elina Kostiainen voitti 30-vuotiaiden komiloikan tuloksella 12,73. Elina hakee SM-mitalia myös Jyväskylän Kalevan Kisoista. Ja mikä on hakiessa, onhan hän toinen Suomen tilastossa edellään vain Suomen ja Sveitsin kaksoiskansalainen Hanna Ferber. Elina Kostiainen osaa hypätä kummalla jalalla tahansa, eikä tuloksissa ole eroa kuin kaksi senttiä! – Toki lähtiessäni hyppyyn, päätän kummalla ponnistan ensimmäisen loikan, Kostiainen tarkentaa hymähtäen haastattelijan ihmetystä.

Turun SM-kisojen iäkkäin osanottaja oli V-S Masters -seuran 102-vuotias Matti Halme.

98-vuotias Senni Sopanen nautti kuulantyönnöstä Turun SM-kisoissa. Hän sai tuloksen 3,30 ja jokainen meistä sai nauttia hänen iloisesta olemuksesta ja rakkaudesta liikuntaan. Vesisateessa Senni hyppäsi myös kolmiloikkaa. V-S Masters -seuran Matti Halme on 102-vuotias ja osallistui kuulantyöntöön 100-vuotisten sarjassa! Upean työnnön jälkeen kuula tömähti maahan vasta 3.83 metrin ilmalennon jälkeen.

Turun kisoissa nähtiin huikean hieno 40-vuotiaitten 400 m finaali. HKV:n olympiaurheilija (hiihdossa) Kirsi Helén johti vielä loppusoran alussa, mutta lopun tuli Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden nopsakinttu Ida Hellman kuin tuulispää ja voitti kisan. Molemmat juoksivat selkeästi kauden parhaansa: Ida 1.01,56 ja Kirsi 1.01,84.

60-vuotiaiden 1500 metrin SM-finaali oli hieno näytös. Käsikirjoitukseen kuului, että Lauttakylän Lujan Jouko Mahlamäki lähtee lujaa liikkeelle ja muut yrittävät seurata. Ilpo Huolmanin huolena oli kestääkö hän tuossa vauhdissa. Ja hyvin Helsingin Juoksijoiden mies kesti. Ilpolle merkattiin ajaksi henkilökohtainen ennätys 4.45,14 ja Jouko oli maalissa ajassa 4.47,23.

Pudasjärven Urheilijoiden Jukka Kauppila (M65) on tasaisessa juoksukunnossa vuodesta toiseen.

Harmillisesti 10 000 m juoksuja järjestetään varsin vähän nykyään, mutta Masters-yleisurheilun SM-kisoissa tätä ihanuutta edelleen riittää. Pudasjärven Urheilijoiden Jukka Kauppila (M65) on tasaisessa juoksukunnossa. Tänä vuonna Turun SM-kisoissa hän juoksi 10 000 metriä aikaan 39.21,17. Viime vuonna Lahden SM-kisoissa sama matka meni ajassa 39.21,88. Lähes sekunnilleen sama aika! Nopeimmat kympit kiersi  ajassa 32.18,99 30-vuotiaiden Sami Pahkala (Himangan Urheilijat) ja ultrajuoksija Satu Lipiäinen (N30) ajassa 37.18,55.

SAUL Media

Sunnuntain tulokset:

SAUL yleisurheilun SM-kilpailut 28.6.2026

N30 400m (NM) 1) Amanda Virtanen TuUL 1.03,25, 2) Linnea Harala SomE 1.05,31, 3) Emmi Värri TampPy 1.05,51, 4) Karoliina Matilainen TuUL 1.09,77, 5) Maija Dahl TuUL 1.10,39.

N30 1500m (NM) 1) Amanda Virtanen TuUL 4.50,05, 2) Linnea Harala SomE 4.56,37, 3) Laura Karkkulainen PyhäsU 5.10,21.

N30 10000m (NM) 1) Satu Lipiäinen UltraS 37.18,55, 2) Laura Karkkulainen PyhäsU 39.31,38.

N30 Kolmiloikka (paikka A) 1) Elina Kostiainen VihdVie 12,73, 2) Janika Heikkinen PyhäsU 10,38, 3) Matleena Helander TapE 9,67, 4) Ella Kylä-Kause TampPy 8,10.

N30 Kuula 1) Hanne Kantanen ViipU 11,07, 2) Jenni Vuori TammRy 9,98, 3) Taru Nieminen TampPy 9,75, 4) Janette Rinne HKV 9,45, 5) Matleena Helander TapE 9,28, 6) Elisa Myllymäki TampPy 8,78, 7) Janika Heikkinen PyhäsU 8,60, 8) Hannele Alanen TampPy 7,36.

N30 Kiekko 1) Hanne Kantanen ViipU 35,82, 2) Tiina Repo JuuanU 35,50, 3) Taru Nieminen TampPy 33,60, 4) Matleena Helander TapE 26,93, 5) Elisa Myllymäki TampPy 24,80, 6) Tia Saurus TuUL 16,88.

M30 400m (NM) 1) Teemu Holttinen TuUL 49,57, 2) Joni Vainio-Kaila LaitJy 49,72, 3) Leevi Toivanen KarhU 55,18, 4) Teemu Korvenpää HIFK 58,06, 5) Antti Hovi TurKU 59,15.

M30 1500m (NM) 1) Ville Kleemola JyväskKU 4.33,01, 2) Juho Ylipekkala TuUL 4.33,07, 3) Antti Uusitupa TuUL 4.46,96.

M30 10000m (NM) 1) Sami Pahkala HimU 32.18,99, 2) Joonas Kuisma TeivoSt 35.13,50.

M30 Kiekko (yläkenttä) 1) Juho Pommelin TampPy 40,19, 2) Lari Autio TuUL 28,90.

M35 400m (NM) 1) Timi Hälinen EsboIF 55,53, 2) Ari Pesola TampPy 55,86, 3) Douglas De Freitas Portugal EsboIF 56,77, 4) Jussi Saarela TampPy 1.01,07, 5) Ville Hotakainen KokkVei 1.06,48, Lari Pelanne HKV DNS.

M35 1500m (NM) 1) Juhani Pietarinen KU-58 4.36,95, 2) Reijo Ronnila HeinI 4.40,54, 3) Joonatan Voltti TuUL 4.44,74, 4) Jouko Uusitalo IkaalU 4.49,02, 5) Sami Kuivala OulunsHei 4.58,10, 6) Ville Hotakainen KokkVei 5.29,90.

M35 10000m (NM) 1) Eric Storvall IFÅsar 34.33,07, 2) Mikko Ilonen TuUL 35.56,95, 3) Matti Vähä-Heikkilä TuUL 41.12,67, 4) Juhani Yli-Marttila TampU 42.20,25, 5) Jyri Lehtonen JyväskKU 57.37,76.

M35 110m aidat (+0,2) 1) Ville Sirviö PolvijU 17,64, 2) Lari Pelanne HKV 20,46.

M35 Seiväs 1) Jussi Vähätiitto TampPy 440, 2) Perttu Narvia TuUL 290, 3) Lari Pelanne HKV 280, 4) Ville Sirviö PolvijU 280.

M35 Kolmiloikka (paikka B) 1) Jaakko Hämäläinen HämeenlTa 12,01.

M35 Kiekko (yläkenttä) 1) Ville Sirviö PolvijU 28,33, 2) Juha-Pekka Rusanen KiuruvU 23,38.

N35 400m (NM) 1) Niina Norppa TampPy 1.02,94, 2) Marianne Valkama EsboIF 1.03,14, 3) Nina-Maria Surola KeskiUYU 1.03,61, 4) Senja Pirhonen LahdA 1.04,10, 5) Amma Tuovinen TampPy 1.04,44, 6) Anne Riekki TampPy 1.08,56, 7) Annika Pöllänen SavonlRie 1.09,56, 8) Ester Laato EsboIF 1.14,85.

N35 1500m (NM) 1) Reetta Hämäläinen SulkU 4.53,94, 2) Heidi Horttanainen ImU 5.01,80, 3) Viivi Nieminen LahdA 5.19,63, 4) Saara Kauranen HämeenlTa 5.56,52, 5) Emma Salusjärvi HelsTa 5.59,89.

N35 10000m (NM) 1) Elina Heino HKV 38.05,84, 2) Veera Mantere PudasjU 38.18,32, 3) Heidi Horttanainen ImU 38.54,94, 4) Marjo Degerman LiitLe 39.04,21, 5) Saara Kauranen HämeenlTa 44.58,49.

N35 100m aidat (-0,4) 1) Miia Lindholm HIFK 15,52, 2) Anne Riekki TampPy 19,02.

N35 Kolmiloikka (paikka A) 1) Laura Flück IFRaseb 9,53.

N35 Kuula 1) Miia Lindholm HIFK 11,96, 2) Emma Sjölind IFDrott 11,71, 3) Hanna Repo YlivKu 11,45, 4) Cindy Grönroos IngåIF 9,57, 5) Henrika Österlund IFÅland 9,21, 6) Piia Hietikko KarvKi 9,03, 7) Rosa Hemming LahdA 9,02, 8) Marika Lähteenmäki IkaalU 8,45, 9) Janna Korpela PudasjU 6,60, 10) Emma Salusjärvi HelsTa 6,07, Minna-Maija Huittinen LappUM NM.

N35 Kiekko 1) Heli Kortesmäki TeuvRi 34,46, 2) Minna-Maija Huittinen LappUM 33,18, 3) Piia Hietikko KarvKi 28,52, 4) Cindy Grönroos IngåIF 27,38, 5) Yvonn Lindholm TuUL 26,86, 6) Marika Lähteenmäki IkaalU 26,00, 7) Henna Huttunen SaarijPu 25,67, 8) Henrika Österlund IFÅland 24,05, 9) Sarita Blomqvist TuUL 23,05.

M40 400m 1) Veli Vuorenmaa OulPy 54,34, 2) Aaron Vuola EsboIF 54,81, 3) Aleksi Rantonen HKV 57,62, 4) Antti Takala SPOVE 59,29, 5) Antti Kurenniemi TampPy 1.00,16, 6) Kristoffer Lindell HIFK 1.01,84, 7) Eerikki Hietikko KeskiUYU 1.02,36, 8) Olli Valkama IisVi 1.03,06, 9) Aki Puolakka KangKi 1.07,46

Erä 1 (NM) 1) Antti Kurenniemi TampPy 1.00,16, 2) Eerikki Hietikko KeskiUYU 1.02,36, 3) Olli Valkama IisVi 1.03,06, 4) Aki Puolakka KangKi 1.07,46. Erä 2 (NM) 1) Veli Vuorenmaa OulPy 54,34, 2) Aaron Vuola EsboIF 54,81, 3) Aleksi Rantonen HKV 57,62, 4) Antti Takala SPOVE 59,29, 5) Kristoffer Lindell HIFK 1.01,84.

M40 1500m (NM) 1) Mikko Tyni VehkVei 4.24,44, 2) Petri Kinnunen HämeenlTa 4.37,85, 3) Teemu Törmälä KeskiUYU 4.39,67.

M40 10000m (NM) 1) Väinö Klemola RauhalRR 35.31,86, 2) Juhana Koski KU-58 35.51,19, 3) Ari Toivonen HyvsU 39.45,91, 4) Olli Valkama IisVi 44.16,11.

M40 110m aidat (+0,2) 1) Oki Vuonoranta EsboIF 16,05, 2) Juha-Antti Hirsivuori ViipU 19,25, 3) Antti Takala SPOVE 20,91, 4) Olli Valkama IisVi 21,42.

M40 Seiväs 1) Eerikki Hietikko KeskiUYU 350, 2) Toni Lustila KurikRy 330, 3) Olli Valkama IisVi 220.

M40 Kolmiloikka (paikka B) 1) Daniel Sjölind IFÅsar 13,12, 2) Iiro Hämäläinen HKV 11,45, 3) Antti Takala SPOVE 11,41, 4) Timo Riihiaho PorinYU 11,18, 5) Pekka Pärnä TuUL 11,16, 6) Juha-Antti Hirsivuori ViipU 10,12, 7) Olli Valkama IisVi 8,56.

M40 Kiekko (yläkenttä) 1) Toni Lustila KurikRy 33,44, 2) Eerikki Hietikko KeskiUYU 30,31, 3) Antti Takala SPOVE 29,53.

N40 400m (NM) 1) Ida Hellman LänsiUU 1.01,56, 2) Kirsi Helén HKV 1.01,84, 3) Paula Jakonen JyväskKU 1.06,75, 4) Saara Harju LahdA 1.08,04, 5) Nina Korri HKV 1.08,60, 6) Laura Pietilä JyväskKU 1.11,63.

N40 1500m (NM) 1) Annakaisa Marjokorpi GamlakIF 5.16,74, 2) Laura Pietilä JyväskKU 5.26,36, 3) Pipsa Ilola SalVilYU 5.50,96.

N40 10000m (NM) 1) Jenni Maajärvi KälvTa 48.48,85.

N40 80m aidat (-0,4) 1) Kirsi Helén HKV 12,71, 2) Annika Lindgren KokkVei 13,27, 3) Susanna Nyrhilä KeskiUYU 14,10, 4) Anna-Maija Eskola TampPy 17,14.

N40 Kolmiloikka (paikka A) 1) Annika Lindgren KokkVei 9,45, 2) Tanja Hirvi VetU 8,45, 3) Kirsi Hotakainen KokkVei 6,45.

N40 Kuula 1) Mari Majava SalSa 10,66, 2) Anna-Kaarina Vahtonen TuUL 10,63, 3) Tiina Riutta KeskiUYU 10,45, 4) Marika Salmi VSMSTR 9,47, 5) Ulla-Maija Luoma KuivAu 8,73, 6) Erika Räihä JyväskKU 7,92, 7) Pirita Valtonen ViipU 7,52, 8) Niina Malinen KUNPIR 7,19, 9) Kirsi Hotakainen KokkVei 6,15.

N40 Kiekko 1) Tiina Riutta KeskiUYU 36,49, 2) Ulla-Maija Luoma KuivAu 33,35, 3) Anna-Kaarina Vahtonen TuUL 31,48, 4) Marica Lehtonen VehmKi 29,45, 5) Helena Uotila HKV 27,44, 6) Päivi Hamunen OutokPa 24,53.

M45 400m (NM) 1) Kalle Sipilä HKV 54,24, 2) Jouni Marttila LahdA 56,12, 3) Jarkko Pesola HKV 56,56, 4) Teemu Kukkola VaajKuo 59,55, 5) Lasse Rantala TampPy 1.00,69.

M45 1500m (NM) 1) Jan Kaas GamlakIF 4.25,12, 2) Vesa Lindberg Downt 4.33,87, 3) Antti Rikkinen HelsJuo 4.33,92, 4) Jarkko Vanhala OulPy 4.44,85, 5) Ismo Ylenius JanJa 4.46,87, 6) Tero Hynynen TuUL 4.49,28, 7) Sampo Lappalainen HKV 4.49,48.

M45 10000m (NM) 1) Said Rhouni Bellouti SPOVE 33.55,12, 2) Marko Palohuhta UllKi 35.36,01, 3) Hugo Da Silva Pereira Pinto Downt 35.51,06, 4) Petri Juuti KU-58 37.15,93, 5) Mika Tall RunClub 39.11,39, 6) Faton Krasniqi KU-58 48.47,43.

M45 110m aidat (-0,3) 1) Antti Miihkinen HiisMa 20,94, 2) Juha Mäkiranta VähänkVie 21,67, 3) Pekka Siirtola KuivAu 22,91, 4) Toni Juvonen SiilPo 27,48.

M45 Seiväs 1) Markus Tornberg RaahVe 360, 2) Antti Miihkinen HiisMa 320.

M45 Kolmiloikka (paikka B) 1) Petri Luomala TuUL 11,56, 2) Kari Majuri KiukKi 11,35, 3) Faton Krasniqi KU-58 9,22, 4) Toni Juvonen SiilPo 9,07, Pekka Siirtola KuivAu NM.

M45 Kiekko (yläkenttä) 1) Juuso Sillanpää JyväskKU 44,33, 2) Aki Nurminen SiikSi 37,06, 3) Juha Grönroos ValkKa 36,03, 4) Antti Miihkinen HiisMa 35,33, 5) Jukka Saaranen PyhäjPo 33,48, 6) Petteri Uusitalo TuUL 28,13, 7) Pekka Saarinen RaisKu 26,89, 8) Toni Juvonen SiilPo 22,13, 9) Tero Siltala Koivisto VSMSTR 14,77.

N45 400m (NM) 1) Jasmina Glad-Schreven VeikkVei 1.00,78, 2) Katja Larinen OulPy 1.00,78, 3) Kaisa Huttunen VSMSTR 1.02,03, 4) Riitta Rahkila NurmijYU 1.08,26, 5) Tiia Kokkonen SavonlRie 1.09,72, 6) Petra Lehmusmetsä ValkKa 1.17,46, Suvi Puttonen JyväskKU DNS.

N45 1500m (NM) 1) Katja Larinen OulPy 5.13,97, 2) Salla Fagerudd GamlakIF 5.22,47, 3) Karoliina Kellola PudasjU 5.26,97, 4) Suvi Puttonen JyväskKU 6.20,89, 5) Jutta Ellä KalVa 6.53,11.

N45 10000m (NM) 1) Päivi Silomäki ParkU 44.15,95, 2) Maija-Liisa Bellaouer HKV 46.26,70.

N45 80m aidat (-0,2) 1) Henna Anunti OulPy 13,11, 2) Miia Uskalinmäki TampPy 14,41, 3) Kati Karhula LahdA 14,56, 4) Riikka Huuskonen HKV 15,77, 5) Satu Santaholma OulPy 16,51, Pia Hannukainen HelsTa DNF.

N45 Kolmiloikka (paikka A) 1) Heidi Laaksonen VasaIS 9,91, 2) Ella Eskelinen LahtiSp 9,05, 3) Riina Vähä-Maso TampPy 8,87, 4) Satu Santaholma OulPy 8,83, 5) Riikka Huuskonen HKV 8,21, 6) Sanna Laakso LahtiSp 7,93, 7) Anja Lammi HKV 5,46, Henna Anunti OulPy DNS.

N45 Kuula 1) Tanja Komulainen TampPy 11,27, 2) Milla Kelonurmi KeskiUYU 10,09, 3) Eini Vasu OulPy 9,44, 4) Hanna-Leena Putkinen LaihLu 9,11, 5) Hannariina Honkanen JyväskKU 8,48, 6) Marja-Liisa Matikainen KeskiUYU 8,47, 7) Sanna Laakso LahtiSp 8,06, 8) Eveliina Majuri LahtiSp 7,87, 9) Tanja Kallio VammsVoi 7,68, 10) Johanna Sahila JanJa 7,33, 11) Laura Lintukangas LahdA 7,32, 12) Henriikka Front LahdA 7,19, 13) Anja Lammi HKV 7,03, 14) Sari Laurila VehmU 6,99, Miia Uskalinmäki TampPy, Anne Rämö TurKU NM.

N45 Kiekko 1) Tanja Komulainen TampPy 44,02, 2) Milla Kelonurmi KeskiUYU 34,50, 3) Eini Vasu OulPy 30,39, 4) Sanna Laakso LahtiSp 29,86, 5) Miia Uskalinmäki TampPy 29,17, 6) Sini-Maaria Palosaari RaisKu 29,06, 7) Anne Rämö TurKU 27,18, 8) Johanna Sahila JanJa 26,55, 9) Tarja Hovinen SaarijPu 25,63, 10) Eveliina Majuri LahtiSp 24,98, 11) Hannariina Honkanen JyväskKU 24,86, 12) Seija Hernetkoski NivU 22,45, 13) Ella Eskelinen LahtiSp 22,40, 14) Marja-Liisa Matikainen KeskiUYU 20,67, 15) Tupu Nordström TampPy 20,20, 16) Ilona Helavirta LempKiYU 16,40, 17) Sari Laurila VehmU 15,88, Anja Lammi HKV NM.

M50 400m (NM) 1) Thomas Schreven VeikkVei 55,92, 2) Miika Nousiainen HKV 58,25, 3) Krister Laine VSMSTR 1.01,19, 4) Matti Karvonen TuUL 1.02,34, 5) Henry Andberg HKV 1.02,45, 6) Aimo Mäkinen VammsVoi 1.04,67, 7) Pertti Haapamäki OulPy 1.06,76, 8) Jarno Vainio VSMSTR 1.09,24.

M50 1500m (NM) 1) Thomas Schreven VeikkVei 4.57,10, 2) Arvi Kolehmainen AlatPi 4.59,50, 3) Sami Viitasalo IFÅsar 5.04,67, 4) Timo Rikkonen LahdA 5.07,75, 5) Lauri Markelin HyvJuo 5.17,20, 6) Kai Rasmus JyväskKU 5.47,52.

M50 10000m (NM) 1) Sami Honkala TeivoSt 36.35,29, 2) Sami Viitasalo IFÅsar 39.12,76, 3) Timo Rikkonen LahdA 39.21,73, 4) Jukka Ahokas KU-58 40.23,11, 5) Kai Rasmus JyväskKU 42.34,92.

M50 100m aidat (+0,0) 1) Patrik Sandell IKFalken 16,28, 2) Henry Andberg HKV 16,97, 3) Tomi Ryynänen KUNPIR 18,79, 4) Sami Mäkinen TmRaju 19,68, Kimmo Mäkeläinen RaumU DNF.

M50 Seiväs 1) Miro Wikgren BorgåAk 300, 1) Henry Andberg HKV 300, 3) Matts Nylund VSMSTR 210, 4) Tomi Ryynänen KUNPIR 200.

M50 Kolmiloikka (paikka B) 1) Henry Andberg HKV 10,45, 2) Kimmo Mäkeläinen RaumU 10,44, 3) Jarkko Lassila JyväskKU 10,23, 4) Tomi Ryynänen KUNPIR 9,55, 5) Tuomo Repo YliINa 9,50, 6) Matts Nylund VSMSTR 9,15, 7) Tero Willamo HKV 9,11, 8) Teemu Matilainen ViipU 8,78.

M50 Kiekko 1) Janne Vartiainen EspTa 47,67, 2) Jani Seppälä SäkU 45,34, 3) Teemu Jutila VSMSTR 38,48, 4) Mika Reiman MikkKV 35,73, 5) Pertti Pasanen SiilPo 34,84, 6) Matts Nylund VSMSTR 34,38, 7) Jaanus Keernik BorgåAk 34,35, 8) Timo Lahtonen MynämI 33,23, 9) Henry Andberg HKV 32,11, 10) Teemu Matilainen ViipU 20,11.

N50 400m (NM) 1) Julia Lang HKV 1.10,29, 2) Virpi Hannuksela KUNPIR 1.10,38, 3) Sanna Hosio EsboIF 1.11,47.

N50 1500m (NM) 1) Piia Doyle VeikkVei 5.08,82, 2) Sanna Kullberg KU-58 5.20,25, 3) Sari Juuti KU-58 5.37,94, 4) Virpi Taipale KU-58 5.39,71, 5) Nina Salmela-Mäkelä ValkKa 6.10,65, 6) Minna Mäkitalo RaisKu 6.14,60, 7) Inca Viljakainen LänsiUU 6.53,06.

N50 10000m (NM) 1) Sari Juuti KU-58 42.42,53, 2) Paula Nurmi KUNPIR 43.21,27, 3) Nina Salmela-Mäkelä ValkKa 49.04,90.

N50 80m aidat (-1,0) 1) Katri Paananen KeurKi 13,96, 2) Anette Mehtälä JyväskKU 14,77, 3) Taru Viiru RiihimKi 15,51, 4) Anne Yli-Olli JyväskKU 16,47.

N50 Kolmiloikka (paikka A) 1) Katri Paananen KeurKi 9,89, 2) Anette Mehtälä JyväskKU 9,06, 3) Anne Yli-Olli JyväskKU 8,29, 4) Tiina Lampén HIFK 5,00.

N50 Kuula 1) Minna Henttonen MäntsU 12,36, 2) Merja Pitkänen AlatPi 11,34, 3) Katri Paananen KeurKi 11,02, 4) Johanna Ranta TuUL 7,72.

N50 Kiekko 1) Minna Henttonen MäntsU 30,92, 2) Katri Paananen KeurKi 29,56, 3) Johanna Ranta TuUL 24,01, 4) Minna Oksanen VantSa 20,23.

N55 400m (NM) 1) Tarja Salmela MerijKe 1.17,43, 2) Päivi Korhonen KajU 1.19,79, 3) Päivi Halonen SavonlRie 1.27,81.

N55 1500m (NM) 1) Ritva Mäki-Mantila-Pasanen SeinäjSU 5.16,25, 2) Eerika Lipsanen HKV 6.38,49.

N55 10000m (NM) 1) Karina Danielsson IFÅland 43.12,41, 2) Jatta Seppälä AlatPi 45.09,88, 3) Mirja Vartiainen EspTa 45.53,33.

N55 80m aidat (-0,1) 1) Elisa Lahdensuo TuUL 13,70, 2) Sirpa Bäckström KerU 18,81, 3) Päivi Halonen SavonlRie 19,80.

N55 Kolmiloikka (paikka A) 1) Virpi Rahikkala HKV 7,94, 2) Satu Koivukumpu JyväskKU 6,60.

N55 Kuula 1) Jaana Siekkinen JyväskKU 10,75, 2) Paula Collan Andersin KuopRei 10,52, 3) Marja Eskelinen VetU 9,75, 4) Nina Linnakylä JanJa 8,71, 5) Susanna Vuori RaisKu 8,53, 6) Anneli Kaikkonen KajU 8,35, 7) Marjo Sjögren HaukVei 8,30.

N55 Kiekko 1) Jaana Siekkinen JyväskKU 29,57, 2) Nina Linnakylä JanJa 26,00, 3) Susanna Vuori RaisKu 24,16, 4) Paula Collan Andersin KuopRei 22,58, 5) Marjo Sjögren HaukVei 19,82, 6) Karolina Ranta KirkkonU 18,31, 7) Anneli Kaikkonen KajU 17,02, 8) Sari Merinen HKV 15,86.

M55 400m 1) Marko Saarinen OulPy 57,71, 2) Seppo Appelqvist GamlakIF 59,61, 3) Marko Nurminen VSMSTR 1.00,07, 4) Marko Lehtonen NurmijYU 1.00,65, 5) Jarmo Nissilä HKV 1.02,44, 6) Mika Pasanen KeskiUYU 1.05,08, 7) Petri Svärd KU-58 1.05,94, 8) Juhani Konu KU-58 1.06,02, 9) Jukka Hieta HKV 1.10,77

Erä 1 (NM) 1) Mika Pasanen KeskiUYU 1.05,08, 2) Petri Svärd KU-58 1.05,94, 3) Juhani Konu KU-58 1.06,02, 4) Jukka Hieta HKV 1.10,77. Erä 2 (NM) 1) Marko Saarinen OulPy 57,71, 2) Seppo Appelqvist GamlakIF 59,61, 3) Marko Nurminen VSMSTR 1.00,07, 4) Marko Lehtonen NurmijYU 1.00,65, 5) Jarmo Nissilä HKV 1.02,44.

M55 1500m (NM) 1) Marko Nurminen VSMSTR 4.41,13, 2) Jukka Eskelinen VaajKuo 4.42,22, 3) Vesa Peltoniemi KaustPV 5.00,76, 4) Riku Mikkonen KU-58 5.03,46, 5) Harri Hokkanen HippMK 5.07,64, 6) Toni Santalahti EspTa 5.15,83, 7) Mika Perkiömäki KUNPIR 5.18,25, 8) Jari Parviainen ValkKa 5.33,68, Rami Urho TuUL DNF.

M55 10000m (NM) 1) Mika Yläharju PuumVi 39.12,14, 2) Tuomas Nupponen KU-58 39.33,19, 3) Niklas Wikblom IFNykn 40.03,57, 4) Harri Hokkanen HippMK 40.18,97, 5) Mauno Kilpinen LahtiSp 43.43,24.

M55 100m aidat (+0,0) 1) Pasi Kauha UudKK 19,06, 2) Kari Elomäki HKV 19,88, 3) Mika Pasanen KeskiUYU 20,90.

M55 Seiväs 1) Antti Kois HimU 350, 2) Antti Nissilä IkaalU 290, 3) Kari Elomäki HKV 240.

M55 Kolmiloikka (paikka B) 1) Mika Ahomäki PorinYU 10,75, 2) Asko Murtomäki HKV 10,18, 3) Mika Pasanen KeskiUYU 9,33, 4) Jari Jurvanen LappUM 9,23, 5) Kari Elomäki HKV 9,19.

M55 Kiekko (yläkenttä) 1) Teppo Ryyti AlavVi 42,98, 2) Jarkko Karstila LahtiSp 39,98, 3) Sami Jämsen JyväskKU 37,65, 4) Marko Keskinen HKV 32,07, 5) Kari Lindberg HKV 26,50, 6) Kari Elomäki HKV 22,38, Kari Korkeasalo LielKi NM.

M60 400m (NM) 1) Mika Airola KUNPIR 1.04,34, 2) Esa Järnvall KUNPIR 1.04,54, 3) Mika Kiviniemi LahdA 1.14,00, Ilpo Haalisto VSMSTR DQ.

M60 1500m (NM) 1) Ilpo Huolman HelsJuo 4.45,14, 2) Jouko Mahlamäki LauttLu 4.47,23, 3) Jari Mäkelä VSMSTR 5.03,72, 4) Veijo Åberg HelsJuo 5.17,65, 5) Mika Kiviniemi LahdA 5.28,37, 6) Mika Paakkanen HKV 6.08,67.

M60 10000m (NM) 1) Veijo Honkaniemi RovanRR 37.57,18, 2) Heikki Halonen JuuanJä 38.50,55, 3) Jari Hakola KyyjKy 38.52,16, 4) Kent Wilska RunClub 41.30,94, 5) Ari Paukku HelsJy 44.37,72.

M60 100m aidat (-0,7) 1) Juha Valta OulPy 17,21, 2) Esa Järnvall KUNPIR 17,69, 3) Esa Paukku VSMSTR 20,68.

M60 Kolmiloikka (paikka B) 1) Jukka Hannula HKV 10,61, 2) Arto Rautio HimU 10,23, 3) Esa Paukku VSMSTR 9,52, 4) Jouni Torasvirta HKV 9,05.

M60 Kuula (yläkenttä) 1) Mika Parkkali PorinYU 14,03, 2) Ari Kittilä VSMSTR 13,30, 3) Rauno Taipale KUNPIR 13,16, 4) Timo Keränen LimNM 12,73, 5) Juhani Andersin KuopRei 11,65, 6) Ilpo Haapea MikkKV 11,55, 7) Petri Melanen LappUM 11,49, 8) Timo Riikonen LappUM 11,26, 9) Esa Paukku VSMSTR 9,85, 10) Jouni Taivainen HKV 9,12, 11) Jari Ikäheimo JyväskKU 8,56, 12) Timo Korppi KarhU 7,54, 13) Hemmo Suontakanen ReisjPi 7,50.

M60 Kiekko (yläkenttä) 1) Ilpo Haapea MikkKV 47,02, 2) Pekka Jaakkola PorinYU 46,96, 3) Ari Kittilä VSMSTR 43,96, 4) Mika Parkkali PorinYU 40,84, 5) Timo Riikonen LappUM 32,86, 6) Pekka Heiskanen RauhalRR 32,70, 7) Pekka Peltoniemi JoensKa 32,24, 8) Esa Järnvall KUNPIR 30,12, 9) Kari Forsberg ValkKa 27,75, 10) Timo Korppi KarhU 26,49, 11) Jouni Taivainen HKV 25,15, 12) Juha Nilsson KeskiUYU 24,55, 13) Jari Hulvela VSMSTR 24,12, 14) Hemmo Suontakanen ReisjPi 18,53, Jarmo Mäkelä IFSibboV 42,10.

N60 400m (NM) 1) Sirpa Riitamäki VirtU 1.14,41, 2) Virpi Ruohomäki HKV 1.17,32, 3) Katri Munukka HippMK 1.18,64, 4) Leena Kallunki KajU 1.19,65, 5) Anne Virkalahti JyväskKU 1.22,98.

N60 1500m (NM) 1) Sirpa Riitamäki VirtU 5.23,40, 2) Katri Munukka HippMK 6.07,00, 3) Jaana Saarela KUNPIR 6.26,21, Virpi Ruohomäki HKV DNS.

N60 10000m (NM) 1) Pirjo Pere-Simola LahdA 48.40,52, 2) Eeva Romppainen SuomRa 48.47,97, 3) Katri-Susan Kerttunen HyvJuo 55.24,23.

N60 80m aidat (+0,4) 1) Virve Riikonen HelsTa 18,14, 2) Sirpa Myllykangas HaukVei 19,94.

N60 Kolmiloikka (paikka A) 1) Ingela Nygård Jungar EsboIF 9,12, 2) Katri Kostiainen HiisMa 8,46, 3) Virve Riikonen HelsTa 7,18.

N60 Kuula (yläkenttä) 1) Kristiina Peltola KeurKi 10,61, 2) Heidi Vilmusenaho LimNM 9,51, 3) Päivi Paasonen MikkKV 8,81, 4) Anne-Maria Vesalainen LänsiUU 8,69, 5) Sari Valovirta KerU 8,54, 6) Teija Ojakangas VSMSTR 8,27, 7) Hanna Järvenpää KerU 7,90, 8) Marja Niska KUNPIR 7,83, 9) Kaisa Valtonen ImU 7,34, 10) Leena Hietanen VSMSTR 4,09.

N60 Kiekko 1) Jaana Kivistö TeuvRi 31,35, 2) Tiina Pihlman JoensKa 29,39, 3) Päivi Paasonen MikkKV 29,38, 4) Anne-Maria Vesalainen LänsiUU 27,34, 5) Kristiina Peltola KeurKi 24,84, 6) Maarit Noro VSMSTR 23,47, 7) Heidi Vilmusenaho LimNM 23,36, 8) Susanna Niemeläinen TampPy 19,40, 9) Kaisa Valtonen ImU 17,55.

M65 400m (NM) 1) Raimo Suominen OULIKI 1.06,04, 2) Heikki Lähdekorpi ForssSa 1.06,21, 3) Pekka Suoniemi JyväskKU 1.08,77, 4) Aimo Määttä RovanRR 1.10,00.

M65 1500m (NM) 1) Hannu Niemi LahdA 5.22,49, 2) Pertti Lapinkangas PudasjU 5.26,46, 3) Jukka-Pekka Hassinen KU-58 5.33,95, 4) Mikael Fogelholm HKV 5.46,39, 5) Kimmo Lampinen Häjyt 5.57,36, 6) Heimo Springare RovanRR 6.02,96.

M65 10000m (NM) 1) Jukka Kauppila PudasjU 39.21,17, 2) Jarmo Rundgren AlatPi 39.29,37, 3) Seppo Kykkänen KUNPIR 39.31,08, 4) Johan Mattfolk IFKraft 48.33,61.

M65 100m aidat (-0,7) 1) Antti Koskela ToholU 19,72, 2) Tuomo Olin LahdA 19,87.

M65 Kolmiloikka (paikka B) 1) Timo Vähäkuopus PudasjU 9,64, 2) Tapani Nippala KUNPIR 8,72, 3) Pauli Jokinen KuortKu 8,32, 4) Esko Pentikäinen RaisKu 7,32, 5) Jyrki Kataja KuusEV 6,98, Hannu Ranta TammRy NM.

M65 Kuula (yläkenttä) 1) Seppo Paavola SeinäjSU 13,76, 2) Pasi Hailio HKV 13,55, 3) Vesa Koivisto EspTa 13,16, 4) Kari Väisänen TyrnTe 12,00, 5) Mika Hakala TurSen 11,80, 6) Jari Lindberg KUNPIR 11,64, 7) Jouko Jokinen VilppVei 11,06, 8) Jyrki Ilves ÄhtU 10,67, 9) Hannu Ranta TammRy 10,46, 10) Raimo Ojala KuopRei 10,37, 11) Antti Kanervisto TurSen 9,99, 12) Rauno Gavrilov MikkKV 8,94, 13) Markku Halvari MuurKV 8,52, 14) Jouni Kylliäinen MikkKV 8,36.

M65 Kiekko (yläkenttä) 1) Seppo Paavola SeinäjSU 48,84, 2) Reima Sillanpää SPOVE 44,53, 3) Vesa Koivisto EspTa 43,87, 4) Jari Lindberg KUNPIR 42,40, 5) Hannu Raskinen AnjLi 40,24, 6) Kalle Jussila MäntsU 37,35, 7) Antti Kanervisto TurSen 37,25, 8) Markku Kause NurmijYU 34,66, 9) Raimo Ojala KuopRei 33,37, 10) Jukka-Pekka Varis KUNPIR 29,91, 11) Jouko Jokinen VilppVei 28,90, 12) Jukka Asikainen JoensKa 28,52, 13) Rauno Gavrilov MikkKV 28,32, 14) Jyrki Ilves ÄhtU 22,80.

N65 400m (NM) 1) Ulla Teittinen ValkKa 1.34,73, 2) Ritva Oikarinen KajU 1.38,36, 3) Tiina Mäki LahtiSp 2.43,16.

N65 1500m (NM) 1) Sirpa Pääkkönen SotkJy 6.45,86.

N65 10000m (NM) 1) Riitta Ristikangas JoutsKu 48.56,43.

N65 80m aidat (+0,4) 1) Annika Savolainen JyväskKU 15,62, 2) Anne Vakkala KUNPIR 17,35.

N65 Kolmiloikka (paikka A) 1) Annika Savolainen JyväskKU 8,25, 2) Anne Vakkala KUNPIR 7,49, 3) Seija Hellman VSMSTR 5,83.

N65 Kuula (yläkenttä) 1) Liisa Mäkitörmä VarpVi 9,67, 2) Virve Lännistö VSMSTR 9,23, 3) Eeva Palomäki KUNPIR 8,90, 4) Seija Hellman VSMSTR 7,06, 5) Päivi Helstola VSMSTR 6,94, 6) Kaija-Leena Björklund IFÅsar 6,78, 7) Carina Österlund IFRaseb 5,24.

N65 Kiekko 1) Liisa Mäkitörmä VarpVi 23,85, 2) Eeva Palomäki KUNPIR 22,40, 3) Sanna Soini TurSen 22,31, 4) Erja Rinne HKV 22,19, 5) Päivi Helstola VSMSTR 20,46, 6) Seija Hellman VSMSTR 19,93, 7) Virve Lännistö VSMSTR 18,28, 8) Kaija-Leena Björklund IFÅsar 16,58.

M70 400m (NM) 1) Jorma Hietamäki VSMSTR 1.11,70, 2) Veijo Leiviskä OULIKI 1.14,63, 3) Taisto Lehtinen SPOVE 1.24,56.

M70 1500m (NM) 1) Valde Piiroinen PolvijVau 5.38,78, 2) Veijo Leiviskä OULIKI 6.21,51, 3) Matti Tennilä RovanRR 6.22,50, 4) Kari Jylhänlehto PudasjU 6.23,40, 5) Taisto Lehtinen SPOVE 6.23,95, 6) Jari Koskela KankU 6.32,13, 7) Klaus Sjöblom LahdA 6.34,76, 8) Esko Tynkkynen VSMSTR 6.53,64.

M70 10000m (NM) 1) Leo Ukkonen KUNPIR 44.37,00, 2) Eki Laitila TmRaju 45.20,38, 3) Jorma Ojen KUNPIR 47.30,60, Seppo Vanhala KU-58 DNS.

M70 80m aidat (-0,2) 1) Ari Aartola VSMSTR 15,18, 2) Kalevi Kytölä KUNPIR 16,19, Risto Vaahtiala LahtiSp DNS.

M70 Kolmiloikka (paikka B) 1) Ari Aartola VSMSTR 9,17, 2) Mauri Merikanto HelsKT 8,35, 3) Kalevi Kytölä KUNPIR 7,73.

M70 Kuula (yläkenttä) 1) Tarmo Jumisko KeskiUYU 12,69, 2) Markku Rautasalo KangasnKa 11,75, 3) Seppo Gavrilov JoensKa 10,65, 4) Jorma Liikala LopU 10,59, 5) Risto Vaahtiala LahtiSp 10,15, 6) Ahti Honkanen JoensKa 9,45, 7) Tapio Virta VSMSTR 8,70, 8) Markku Nenonen EspTa 7,49, Rauno Möttönen TurSen DNS, Seppo Laikari TyrnTe DNS.

M70 Kiekko (yläkenttä) 1) Keijo Aaltonen KiimU 38,86, 2) Tarmo Jumisko KeskiUYU 38,76, 3) Jouni Kultalahti EvijU 35,86, 4) Jorma Liikala LopU 33,68, 5) Rauno Möttönen TurSen 32,84, 6) Ahti Honkanen JoensKa 30,00, 7) Raimo Majuri SPOVE 29,74, 8) Tapio Virta VSMSTR 28,77, 9) Markku Nenonen EspTa 21,07.

N70 400m (NM) 1) Raija Hilden PosPy 1.18,66, 2) Salme Pihjala EspTa 1.26,45, 3) Anne Mäkelä ToijVau 1.54,29.

N70 1500m (NM) 1) Mirjam Tynkkynen VSMSTR 7.16,41, 2) Helena Rantakari RaahVe 7.19,50, 3) Eliisa Reijonen KUNPIR 7.32,56.

N70 Kuula 1) Siv Karlström EsboIF 8,69, 2) Elisa Yli-Hallila HKV 8,66, 3) Raili Nevalainen JuuanU 6,56, 4) Eila Seppänen VSMSTR 6,51, 5) Kirsti Reuhkala HaukVei 5,88, 6) Raija Mäkipää HelsTa 5,35.

N70 Kiekko 1) Siv Karlström EsboIF 22,76, 2) Elisa Yli-Hallila HKV 19,74, 3) Raili Nevalainen JuuanU 14,92, 4) Kirsti Reuhkala HaukVei 13,99, 5) Eila Seppänen VSMSTR 13,64, 6) Raija Mäkipää HelsTa 12,30.

N75 400m (NM) 1) Sinikka Salo KUNPIR 2.11,41.

N75 80m aidat (+0,4) 1) Marja Metsänkylä VSMSTR 17,75.

N75 Kolmiloikka (paikka A) 1) Terhi Kokkonen JyväskKU 6,14, 2) Marja Metsänkylä VSMSTR 5,94, 3) Marja Maksimainen LahtiSp 4,31.

N75 Kuula 1) Maire Ahonen JyväskKU 9,16, 2) Riitta Rajamäki VirtU 8,01, 3) Helena Alanen LappVei 7,70, 4) Leena Scheerer JämsI 7,22, 5) Sirpa Vahtera VSMSTR 6,78, 6) Raili Hanhela KiimU 6,46.

N75 Kiekko 1) Riitta Rajamäki VirtU 20,58, 2) Leena Scheerer JämsI 19,39, 3) Maire Ahonen JyväskKU 17,85, 4) Marja Maksimainen LahtiSp 17,43, 5) Sirpa Vahtera VSMSTR 13,95.

M75 400m (NM) 1) Reijo Vauhkonen JyväskKU 1.08,40, 2) Kari Sanelma KUNPIR 1.14,69, 3) Harri Silkosuo LahtiSp 1.18,41, 4) Mikko Santaniemi OULIKI 1.19,93, 5) Teuvo Mettälä KUNPIR 1.21,15, 6) Ahti Finning KUNPIR 1.22,46, Heikki Eromäki KUNPIR DNS.

M75 1500m (NM) 1) Vilho Kauppinen SPOVE 7.15,69, 2) Harri Silkosuo LahtiSp 7.17,11, 3) Mikko Santaniemi OULIKI 7.19,61, 4) Leo Koistinen VSMSTR 7.42,92, 5) Markku Pääkkö SPOVE 7.51,93.

M75 10000m (NM) 1) Vilho Kauppinen SPOVE 51.03,59, 2) Tuure Väli-Torala IlmajKi 53.10,34, 3) Eino Lång HyvJuo 54.56,40, 4) Jaakko Rouhiainen KUNPIR 1:01.05,99, Hannu Kulmunki OulNMKY DNF.

M75 80m aidat (-0,2) 1) Kari Sanelma KUNPIR 16,08, 2) Heikki Eromäki KUNPIR 21,29.

M75 Kolmiloikka (paikka B) 1) Tapio Pitkänen KarhU 7,81, 2) Kari Sanelma KUNPIR 7,10, 3) Juhani Tikkalahti LappVei 5,92.

M75 Kuula (yläkenttä) 1) Tauno Malmelin HiisMa 12,14, 2) Seppo Hjelm HiisMa 11,44, 3) Hannu Kortesluoma KUNPIR 10,90, 4) Jouko Miihkinen HiisMa 10,36, 5) Tapani Leppälä KUNPIR 10,18, 6) Rainer Lahtinen VSMSTR 8,45.

M75 Kiekko (yläkenttä) 1) Seppo Hjelm HiisMa 36,38, 2) Heikki Myllykangas KuortKu 32,74, 3) Jouko Miihkinen HiisMa 31,22, 4) Jouko Lehtinen TurSen 30,72, 5) Raimo Jyrkilä KarhU 30,40, 6) Rainer Lahtinen VSMSTR 23,18.

M80 400m (NM) 1) Sten Haglund IFDrott 1.27,50, 2) Pertti Härkönen JyväskKU 1.28,43, 3) Markku Juopperi SPOVE 1.30,21, 4) Reijo Kauppila KUNPIR 1.44,51.

M80 1500m (NM) 1) Sten Haglund IFDrott 7.36,43, 2) Markku Juopperi SPOVE 7.48,68, 3) Anssi Joutsenlahti KankU 10.06,93.

M80 10000m (NM) 1) Lars Haglund IFDrott 1:17.51,76.

M80 80m aidat (+0,3) 1) Raimo Korpela KUNPIR 22,03, 2) Arvi Kangastie LappVei 23,63.

M80 Kolmiloikka (paikka B) 1) Pertti Ahomäki PorinYU 8,19, 2) Hannu Käki KURHVE 7,04, 3) Veijo Roine VSMSTR 7,04, 4) Heimo Klaukka VSMSTR 5,61, Raimo Korpela KUNPIR NM, Hannu Penttilä VSMSTR NM.

M80 Kuula (yläkenttä) 1) Kalevi Karmitsa SaarijPu 11,19, 2) Raimo Korpela KUNPIR 10,23, 3) Tapani Ruotanen HelsJy 9,31, 4) Juhani Saarinen VSMSTR 7,90.

M80 Kiekko (yläkenttä) 1) Pentti Holopainen JyväskKU 33,19, 2) Kalevi Karmitsa SaarijPu 29,86, 3) Timo Kopakkala KiimU 26,86, 4) Heikki Jaarinen TurSen 20,71.

N80 400m (NM) 1) Leena Kaartinen LahtiSp 2.08,97, 2) Tellervo Pihlajaniemi KUNPIR 2.17,86.

N80 1500m (NM) 1) Pirjo Päivärinta VSMSTR 11.03,46.

N80 Kolmiloikka (paikka A) 1) Kirsti Viitanen VSMSTR 5,26.

N80 Kuula 1) Rauha Ervalahti KUNPIR 8,92, 2) Kirsti Viitanen VSMSTR 8,39, 3) Mirja Mäntylä KUNPIR 7,95, 4) Helinä Pihlaja EPUVET 7,26.

N80 Kiekko 1) Kirsti Viitanen VSMSTR 21,36, 2) Rauha Ervalahti KUNPIR 19,75.

M85 400m (NM) 1) Kauko Lindberg SPOVE 1.56,46, 2) Kauko Höysniemi KUNPIR 2.30,99.

M85 80m aidat (+0,3) Aarno Airo JyväskKU DNS.

M85 Kuula (yläkenttä) 1) Vesa Berg ReisjPi 11,04, 2) Jouni Tenhu LahtiSp 10,36, 3) Heikki Yli-Erkkilä HiisMa 9,55.

M85 Kiekko (yläkenttä) 1) Jouni Tenhu LahtiSp 25,46, 2) Tauno Tukkinen LänsiUU 22,90, 3) Pauli Oikarinen LeppävU 22,85, 4) Vesa Berg ReisjPi 22,23.

N85 Kuula 1) Eila Hanhela KiimU 5,34.

N85 Kiekko 1) Eila Hanhela KiimU 11,28.

M90 Kuula (yläkenttä) 1) Aaro Pylkkänen MikkKV 3,90.

M90 Kiekko (yläkenttä) 1) Aaro Pylkkänen MikkKV 7,23.

N95 Kolmiloikka (paikka A) 1) Senni Sopanen SPOVE 1,55.

N95 Kuula 1) Senni Sopanen SPOVE 3,30.

M100 Kuula (yläkenttä) 1) Matti Halme VSMSTR 3,83.

SAUL Media