SAUL syyskokous – Reijo Häyrinen jatkaa puheenjohtajana

SAUL:n päivän ohjelmassa oli virallinen vuosikokous, yhteistreenit ja iltagaala.

Syyskokous

Virallisessa osuudessa käsiteltiin liiton sääntöjenmääräiset asiat, joiden lisäksi valittiin puheenjohtaja ja hallituksesta puolet toimintakausille 2024–2025. Ehdolla olleet liiton puheenjohtaja Reijo Häyrinen sekä hallituksen jäsenet Harri Kivikko, Raimo Koskela ja Riitta Koski valittiin jatkamaan.

Kiitos muille ehdokkaille; Jukka Malila pj. ja Kari Hurmerinta hallituksen jäsenehdokas asettautumisesta ehdokkaaksi. Molemmilla ehdokkailla on selkeät näkemykset liiton toiminnan kehittämisestä.

Kuva, Aarto Nevala

Yhteistreenit

Syyskokouksen jälkeen SAUL:n jäsenillä oli mahdollisuus osallistua yhteystreeneihin tai liikkua omatoimisesti urheiluhallissa.

Kuva, Aarto Nevala

Palkitseminen

Palkitsemistilaisuus kruunasi tapahtumapäivän. Palkittavina oli niin menestyneitä urheilijoita, kuin urheiluseuroja. Näiden lisäksi jaettiin SAUL-soihtu tunnustuksena aikuisurheilu eteen tehdystä työstä. Liiton hallituksen esityksestä päätettiin perustaa myös Mestariurheilijat kategoria huomioimaan kansainvälisissä kilpailuissa menestyneet kärkiurheilijat. Aiemmin päivällä liiton syyskokous oli päättänyt kutsua kunniajäseniksi Kauko Höysniemen ja Inkeri Fältin. Liitto kutsuu kunniajäseneksi liiton toimintaa merkittävästi vaikuttaneita henkilöitä. Kauko on toiminut Kunto-Pirkat ry:ssä toimitsijavastaavana neljän vuosikymmenen aikana. Inkeri Fält oli merkittävä vaikuttaja Kuopiossa. Inkerin toimintakauden aikana Kuopion Vipinän naisten aktiivisuus oli merkittävää. Kuopion Vipinä voittikin useaan kertaa Naisten-maljan.

Mielenkiintoiseksi palkitsemistilaisuuden teki useat alueelliset sähkökatkot. Tilaisuus kuitenkin järjestettiin ajoittaisesta valonpuutteesta huolimatta.   

Vuoden 2023 palkitut

Kuva, Aarto Nevala

Vuoden naisurheilija

Senni Sopanen N95, hyppääjä

Saavutukset: Kolme Euroopan mestaruutta Pescara. Euroopan ennätykset – pituus ja kolmiloikka.

Lisäksi Sennistä on tullut kansainvälinen julkisuuden henkilö. Senni hyppysuoritus Pescarassa on levynnyt kansainväliseen mediaan. Mediajulkaisun näyttömäärät ovat satoja tuhansia. Instagram julkaisujen tykkäysmäärät ja kommentit ovat kymmeniä tuhansia. Mm. Ruotsin suurin urheilumedia on jakanut EMA:n alkuperäisen julkaisun.

Miltä tämä median kiinnostus tuntuu? Senni: ”Tähän alkaa jo tottua”. Toimittajien yhteydenottoja on tullut Suomen lisäksi myös Saksasta ja muista Euroopan maista.

Vuoden miesurheilija,

Jukka Kauppila M65, kestävyys

Jukka Kauppila Kuva: Aarto Nevala

Saavutukset: Kolme kultaa MM-halleissa Torunissa Puolassa, pohjoismaiden ennätyksiä, 20 Suomen ennätystä juoksumatkoilla 1500m:stä maratoniin.

Vuoden pikajuoksija, Elisa Valtanen N55

Elisa on kehittynyt viime vuosina huikealla tavalla ja noussut maailman kärkiurheilijaksi. Taustalla on onnistuneet harjoitusvuodet. Viime vuoden Elisa on ollut terveenä ja pystynyt tekemään kaikki suunnitelman mukaiset harjoitukset. Elisa kehui hyvää valmennusta, valmennusohjelmat on tehnyt Lotta Venho.

– Valmennusohjelmissa on huomioitu tosi hyvin huoltavaa treeniä, kuormitus on sopivaa ja tehty oikeita asioita. Elisan mukaan viisikymppisenä tulee huomioida, että harjoitusmäärät ja kuormitus on tasapainossa palautumiseen.

Vuoden kestävyysjuoksija, Jukka Kauppila M65

Jukka Kauppila teki vuoden 2023 aikana peräti 20. Suomen ennätystä. Jukka voitti myös kolme kultaa MM-hallikilpailuissa Torunissa Puolassa.

– Kyllähän se hämmästytti, kun olin toista vuotta kilpailematta, eli tuli pakkolepoa. Kuten Elisa kertoi aiemmin, kun ihminen ikääntyy niin harjoittelun kanssa saa tasapainoilla. Keskusteluissa ammattivalmentajien kanssa asiasta useamman mielestä huippukunnon syys on juuri levon ja rasituksen oikea suhde.

Tavoitteen asettelusta Jukka kertoi, ”että pitää keksiä itselle hyvä tavoite, jolla narrata itsensä liikkumaan”. Yksi näistä tavoitteista on ollut maratonin juokseminen alle kolme mahdollisimman monen vuoden ajan. Jukka on juossut maratonin alle kolme tuntia 42-vuoden aikana.

Kilpailullisten tavoitteiden lisäksi Jukka toi esille urheilun sosiaalisen puolen. Tapahtumissa on mukava tavata ihmisiä.

Vuoden kävelijä, Veli-Matti (Aku) Partanen M30

Saavutukset: Yleisen sarjan MM- Budapest kuudes sija, yleisen sarjan Suomen ennätys.

Aku ei ollut paikalla palkitsemistilaisuudessa.

Vuoden hyppääjä, Miia Lindholm N35

Saavutukset: Kolme kultaa EM-kilpailuissa Pescara, Italiassa.

– Tosi hyvät fiilikset tulla mukaan Masters yleisurheiluun ja kansainvälisiin kilpailuihin. Tuntuu aina hienolta seistä ykköspallilla ja kuulla maammelaulua.

– Aion tulla jatkossakin mukaan, mikäli paikat kestävät – Göteborgissa jatketaan.

Vuoden heittäjä, Kirsti Viitanen N80

Kirti Viitanen Kuva Aarto Nevala

Saavutukset: MM-hallien Torunissa Puolassa menestynein urheilija seitsemällä kullalla.

–  Minä tykkään harjoitella, varsinkin lajiharjoittelua. Yleisurheilun heittolajien lisäksi pelaan lentopalloa neljä kertaa viikossa. Lentopallosta saa voimaa jalkoihin ja ylävartaloon.  

Vuoden ottelija, Paulus Makkonen M85

Paulus Makkonen Kuva: SAUL Media

Saavutukset: Maailmanmestaruus ja ennätys MM-halleissa Torunissa Puolassa.

Vuoden hiihtäjä, Merja Teräväinen N65

Saavutukset: SAUL SM-kilpailujen mestaruudet.  

Vuoden yllättäjä, Tarmo Tupala juoksulajit 400- 1500m, M70

Tarmo Tupla osallistui ensimmäistä kertaa Masters yleisurheilun arvokilpailuihin Pescarassa Italiassa. Tarmo saavutti kilpailuissa kolme mitalia, joista kaksi henkilökohtaista mitalia mm. hopeaa  800m:llä ja 400m:llä pronssia.

Tarmo on ollut 42-vuotta juoksematta. Kaksi vuotta sitten hän aloitti kilpailujuoksun uudestaan.

– Ensimmäisessä kilpailussa repesi vasen takareisi, josta tuli 8.kuukauden tauko. Tauon jälkeen aloitin harjoittelun pääsiäisenä. Juoksin Kuopion SM-kilpailuissa 100m alkuerissä, jossa minulta repisi 60m kohdalla toinen reisi.

Tästä huolimatta Tarmo oli suunnitellut lähtevänsä kokeilemaan EM-kilpailuihin Italiaan 400m, 800m matkoille. Haasteet eivät loppuneet siihen sillä, viikko ennen EM-kilpailua sairastui kuumeeseen. Tarmo päätti kuitenkin lähteä matkalle ja loppu on historiaa.

Vuoden tiedottaja, Karita Soukko

Uudet ideat ja toimintatavat arvokilpailun tiedottamisessa.

– On ollut hienoa tiedottaa kuntia ja paikallismedioita meidän upeista urheilijoistamme ja viedä aikuisurheilun ilosanomaa eteenpäin.

SAUL media haluaa antaa erityskiitokset Karitalle hyvästä ja onnistuneesta yhteistyöstä.

Vuoden vapaaehtoinen, Kari Hurmerinta

Palkinto on kunnianosoitus kansalaistoiminnan aktiiveja kohtaan. SAUL gaalassa jaettiin tämä huomionosoitus ensimmäistä kertaa. Ilman vapaaehtoisia ei ole toimintaa. Vapaaehtoiset ovat koko suomalaisen urheiluyhteisön kivijalka.

Kari Hurmerinta on koulutusvaliokunnan aktiivinen jäsen. Karilla on aina rento ja energinen asenne. Kari on aina hyvällä tuulella, joka luo hyvä ilmapiirin koulutusasioiden edistämiseen. Kari tuo hyviä ideoita esille jatkuvasti. Kari myös toteuttaa käytännössä itse ja yhteistyössä ideoita.

Kari oli hyvin yllättynyt, mutta iloinen ja kiitollinen muistamisesta.

SAUL henkilöpistekilpailu

SAUL-soihtu

Alpo Pirttinen, valmentaja seuravaikuttaja, aikuisurheiluvaikuttaja

Kuva, Aarto Nevala

Yleisurheilumalja

Helsingin Kisa-Veikot

SAUL-malja

Kunto-Pirkat

Naisten-malja

Jyväskylä Kenttäurheilijat

Mestariurheilijat

Kuva, Aarto Nevala

Lauri Helle M95, heitot

Esa Kiuru M75, heitot

Terhi Kokkonen N75, pikajuoksu

Marja Metsänkylä N70, ottelut ja pikajuoksu

Kirsti Viitanen N80, ottelut ja heitot

Kunniajäsenet

Kauko Höysniemi

ja Inkeri Fält

Tapahtuman kuvagalleria: TÄÄLLÄ

Kuvagallerian toteuttaja on Aarto Nevala.