Aikuisyleisurheilun SM-kisat päättyivät Kuopiossa 18.6.2023

Maija Kumpulan jalat olivat oivassa iskussa ratakierroksella, sillä tuloksena oli uusi Euroopan ennätys.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) Suomenmestaruuskilpailut saatiin päätökseen Kuopiossa. Kisoista jäi sunnuntainkin osalta välitettäväksi upeita tunnelmia ja kisasuorituksia.

Kenraaliharjoituksia

IF Ålandia edustava Henrika Österlund (N35) oli Kuopiossa kenraaliharjoituksissa isompiin kisoihin

Ahvenanmaalta oli tullut Kuopioon muutama edustaja. Juttelimme IF Ålandia edustavan Henrika Österlundin kanssa. Hän oli täällä Kuopiossa työntämässä kuulaa ja heittämässä kiekkoa 35-vuotisten ikäsarjassa. Hän oli oikein ihastunut Väinölänniemen urheilukenttään, joka hänen mielestään sijaitsi erinomaisen hienolla paikalla. Hän kehui SM-kisojen ilmapiiriä ja kilpasiskojen ystävällistä suhtautumista, vaikka hän ei suomea osaakaan. Kuopion kuulakisa toimi kenraaliharjoituksena ennen vielä isompia kisoja. Henrika on nimittäin valittu edustamaan Ahvenanmaata Saarten Kisoihin (Island Games). Tämä kesäurheilutapahtuma ottaa mallia olympialaisista ja järjestetään kahden vuoden välein.

Hyvän kenraaliharjoituksen teki myös Vehkalahden Veikkojen 45-vuotias Simo Piispa. Kunto on vahvassa nousussa ja hän tähtää tosissaan Italian Pescarassa järjestettäviin yleisurheilun EM-kisoihin. Kymmenottelussa on kivikova taso, mutta menestys täällä Kuopiossa lajin erikoismiesten seurassa, antoi vahvoja viitteitä lajisuoritusten erinomaisen hyvästä tasosta jo tällä hetkellä. Hän päätti sunnuntaina 7 eri lajin uurastuksensa seiväshyppyyn, jossa hän paransi omaa ennätystään kahteen kertaan. Kotiin viemisenä on Simolla lajivoitot keihäässä, seipäässä, 400 ja 110 metrin aidoissa sekä 200 metrin juoksussa. Hopeamitali tuli korkeudesta ja 100 metriltä. Erityisen hyviltä tuntuivat lajivoitot 200 metrillä omalla ennätyksellä 24,33 ja seipäässä hän teki yleisön ja kanssakilpailijoiden riemuksi erittäin vahvan kisan jättäen riman kannattimilleen vielä 395 sentin korkeudessa. Tuli peräti 15 sentin parannus ennätykseen ja Simo teki vielä oikein lupaavia yrityksiä 401:stä.

Lajilegendoja sunnuntaina runsain määrin mukana

Saimme nauttia lajilegendojen urheilusuorituksista sunnuntaina Kuopiossa. Tässä pari esimerkkiä. Kovien tuloksien siivittämä aktiiviura saattaa jatkua nuoruudesta vanhuuteen, kuten esimerkiksi kestävyysjuoksija Viljo Kirjavaisella. 65-vuotisissa kisaava Viljo merkitsi pitkään muistiin juoksukilpailujaan, mutta kun niitä oli kertynyt toista tuhatta, hän päätti lopettaa moisen touhun ja vain nauttia kisoista. Täällä Kuopiossa Viljo on taas urakoinut tuttuun tyyliinsä: voitot 800 ja 1500 metrillä sekä hopeaa alimatkallaan 400 metriä. Lyhyitä taukoja lukuun ottamatta on Viljo rataa kiertänyt 400-10 000 metrin verran kisaa kohti jo 32 vuoden ajan.

Jaana Kivistö (N60) on heittänyt kiekkoa hyvin pitkään. Kilon kiekko on lingottu taivasta kohti jo 16-vuoden iässä. Suomen ennätykset Jaana omistaa 45-, 50- ja 55-vuotisten sarjassa. 60-vuotisten Suomen ennätys on Jaanan mielestä niin kivenkova, että sitä hän ei tule saavuttamaan. Kilpasiskot ja haastattelija hänen ympärillään eivät tähän uskoneet, vaan odottavat sitä hetkeä, jolloin Jaana ottaa siinäkin ikäluokassa omansa. Kuopiossa Jaanan kiekko lensi 34,53.

Ennätyksiä

Kolmantena kilpailupäivänä saimme edelleen nauttia uusista ennätyksistä. Spoven Senni Sopasella (N95) oli vuorossa kolmiloikka ja kuula. Kolmiloikassa syntyi tulos 256, joka on uusi Euroopan ennätys. Tulos on täsmälleen sama minkä Sopanen hyppäsi viime vuonna Tampereen MM-kilpailuissa 94-vuotiaana. Hyvin on siis kunto säilynyt. Maailmanennätys on kanadalaisen Olga Kotelkon 337 vuodelta 2014. Kuulantyönnössä Senni työnsi viimeisellä yrityksellään 407, joka on uusi SE ja PE.

Jukka Kauppila (209) sai vetoapua 10000 metrin Suomen ennätykseensä Seppo Kykkäseltä (294)

Limingan Niitto-Miesten Jukka Kauppilan (M65) ilmiömäisen kova juoksuvire jatkui sunnuntaina, sillä 10 000 metrillä hän passitti muistojen arkistoon Erkki Rikkosen entisen ennätyksen vuodelta 1996. Täällä Kuopion kuumuudessa se onnistui Kauppilalta hyvän juoksukaverin (Seppo Kykkänen) tarjotessa oivallista vetoapua. Kauppila iloitsi loppuajasta 37.58,51. Kauppilan ura kestävyysjuoksijana alkoi itse asiassa Seppo Kykkäsen vihjeestä vuonna 2006, kun Sepon mielestä Jukalla saattaisi olla edellytyksiä hyväksi juoksijaksi. Aluksi kävi niin, että Seppo päihitti Jukan juoksutapahtumissa, mutta viimeiset vuodet ovat sujuneet Jukan komennossa. Aikuisurheilun hieno puoli on, että tässä juoksussa toiseksi tullut Seppo Kykkänen vilpittömästi iloitsi Jukan puolesta ja vieläpä toivoi, että kesän edetessä Jukka haastaisi voimassa olevan 65-vuotisten maratonennätyksenkin. Haastattelijan hämmästyksenä oli nimittäin todeta, että oltuaan lähes koko viime vuoden telakalla vaivojen takia, Jukka kertoi tehneensä SE:t tänä vuonna näillä matkoilla: 1500, 3000, 5000 (eilen!), 5 km maantiejuoksu, 10 km maantiejuoksu, puolimaraton ja nyt siis myös 10000 metrillä. Hattu päästä!

Anjalan Liiton Kauko Kuningas (M75) juoksi 10000 metrillä Suomen ennätyksen 45.58,08. Näin yksi vanhimmista Suomen ennätyksistä meni rikki. Perttu Toivon vuonna 1991 Turun MM-kisoissa juoksema aika 46.01,74 siirrettiin historian havinoihin. Matkalla toivo ennätyksestä oli murentua, kun vauhti alkoi hiipua. Kuitenkin Kuningas löysin voimia loppuun. Tällaista kertoi Kuningas maalissa kannattajiensa säestämänä. Kuningas palasi radoille tänä vuonna täytettyään 75 vuotta. Maantiejuoksuissakin on jo syntynyt Suomen ennätyksiä.

Spoven Hannele Kivistö juoksi 10000 metrillä uuden 80-vuotiaiden Pohjoismaiden ennätyksen 61.40,5. Kivistö täyttää myöhemmin tänä vuonna 80 vuotta, jolloin hän on ennätyskelpoinen Suomen ennätyksiin.

Oulun Pyrinnön Maija Kumpula juoksi 75-vuotiaiden Euroopan ennätyksen 1.20,49 ratakierroksella. Kumpula sai koko matkan hyvää vetoapua matkalla 70-vuotiaiden mestarilta Raija Hildeniltä. Loppusuoralla Kumpula haastoi nuorempansa ja viiletti ennätykseen. Tuntui oikein hyvältä, ja Raija antoi hyvän haasteen. Maailmaennätys oli tiedossani, mutta Euroopan ennätys tuli mukavana ”yllätyksenä”. Juoksu kulki tänään, jalat olivat oivassa iskussa, iloitsi Kumpula juoksun jälkeen.

Heikki Pesonen juoksi 400 metrin Suomen ennätyksen kotikentällään. Aika 1.09,89 alitti Pauli Ahokkaan entisen SE:n 1.09,99 (2013) kymmenyksellä. Ennätys oli odotettavissa, olin jo aiemmin päässyt varsin lähelle, tasapainoinen juoksu ja loppusuorakin tuli melkein hapottamatta, totesi tyytyväinen Pesonen. Hän kuuluu näiden SM-kisojen järjestelytoimikuntaan ja on ahertanut kilpailusuoritustensa lisäksi kilpailuissa aamusta iltaan. Tämä on todella esimerkillistä toimintaa ja kaverit ovat jopa hätistelleet lepäämään.

HKV:n Anna-Liisa Salminen (N65) oli kolmiloikkakisassa ihan mahtavassa vedossa ja tuloksena oli Suomen ja Pohjoismaiden ennätys

Helsingin Kisa-Veikkojen Anna-Liisa Salminen lämpeni kolmiloikkakisan aikana. Kuudennella hypyllä syntyi mukavaan +0,6 tuuleen uusi Suomen ja Pohjoismaiden ennätys 9,21. Anna-Liisa oli tosi tyytyväinen tulokseen, tekniikka oli kunnossa, ja kannustuskin hyvää.

Aitaa kaatuu ja tanner tömisee

Pika-aidoissa nähtiin kovia tuloksia. Innokkaimmat kaatoivat aitoja urakalla ja monenlaisia kuperkeikkoja ajoittain saatettiin taivastella. Pahemmilta kolhuilta kuitenkin selvittiin. Kunto-Pirkkojen Paulus Makkonen (M85) juoksi mainiosti 21,65. Suomen ennätys on Osmo Villasen 20,37. Yksi horjahdus matkalla taisi viedä Makkoselta SE:n. 70-vuotiset naiset kävivät todella tiukan kamppailun ja V-S Mastersin Marja Metsänkylä ja Kunto-Pirkkojen Toini Nousiainen tulivat rinta rinnan maaliin. Metsänkylä voitti niukasti. V-S Mastersin Elisa Valtanen (N55) pyyhkäisi 80 metrin aidat aikaan 13,60. Juoksu oli rytmikkään sulavaa koko matkan. 60-vuotisten miesten pika-aidoissa nähtiin tiukka taistelu hopeasta. Tapanila Erän Tuomo Vanhanen ja Länsi -Uudenmaan Urheilijoiden Kari Pohjola pullistelivat rintakarvojaan maalissa lähes tasoissa, mutta Oulun Pyrinnön Juha Valta karkasi selvällä erolla Suomen mestariksi. Esbo IF:n Oki Vuonoranta voitti ilahduttavan hyvän esityksen jälkeen 40-vuotisten 110 metrin aidat. 

Lopuksi

Kilpailuissa syntyi 15 Suomen, 8 Pohjoismaiden ja 3 Euroopan ennätystä.

Teksti ja kuvat: SAUL Media

Täydelliset tulokset 18.6.2023

M 30 400 m:  1) Christoffer Envall IKFalken 50,44,  2) Teemu Ruippo JoensKa 52,21.

M 30 1500 m:  1) Joonas Kuisma TeivoSt 4.34,44,  2) Ville Kleemola JyväskKU 4.37,68,

M 30 10000 m:  1) Toni Rydenfelt KuopRei 37.47,27,

M 30 110 m aj: (+0.1):  1) Ville Sirviö PolvijU 18,52.

M 30 Seiväs:  1) Ville Sirviö PolvijU 320.

M 30 Kiekko:  1) Ville Sirviö PolvijU 28,50.

M 35 10000m Kävely:  1) Olli Valkama IisVi 97.35,0h.

M 35 400 m:  1) Jukka Turunen VaajKuo 57,63,  2) Simo Puumalainen JoutsKu 1.05,24,  3) Olli Valkama IisVi 1.05,88.

M 35 1500 m:  1) Heikki Hakkarainen HippMK 4.14,63,  2) Juhani Pietarinen KU-58 4.41,04,  3) Kalle Lotta RunClub 5.02,01,

M 35 10000 m:  1) Ari Toivonen HyvsU 40.13,72,  2) Olli Valkama IisVi 50.48,38,     Kalle Lotta RunClub DNF.

M 35 Seiväs:  1) Pekka Heikkinen HKV 270,  2) Olli Valkama IisVi 210.

M 35 Kolmiloikka:  1) Daniel Sjölind IFÅsar 13,52,  2) Olli Valkama IisVi 8,92,     Antti Takala SPOVE DNS.

M 35 Kiekko:  1) Jussi Tukeva JalasjJa 38,01,  2) Juha Martinmäki MikkKV 36,75,  3) Olli Juvonen JanJa 34,40,  4) Ville Siiskonen KangasnKa 32,12.

M 40 400 m:  1) Kalle Sipilä HKV 54,88,  2) Aleksi Rantonen HKV 55,82,  3) Pekka Autere EspTa 56,56,  4) Henri Heikkinen PaimU 57,15,  5) Antti Lindqvist HKV 1.03,06,

M 40 1500 m:  1) Jan Kaas GamlakIF 4.21,68,  2) Henri Heikkinen PaimU 4.27,59,  3) Ilkka Iisakka EsboIF 5.00,03,  4) Eetu Hiltunen HippMK 7.08,91.

M 40 10000 m:  1) Jan Kaas GamlakIF 33.48,97,  2) Jani Tulppo LimNM 33.58,89,  3) Marko Palohuhta UllKi 35.47,23,

M 40 110 m aj: (-1.0):  1) Oki Vuonoranta EsboIF 16,42,  2) Ville Ryhänen EsboIF 21,28,  3) Lari Vesander EsboIF 26,84.

M 40 Seiväs:  1) Eerikki Hietikko KeskiUYU 340,  2) Antti Miihkinen VIUVET 320.

M 40 Kolmiloikka:  1) Pasi Tupasalo LänsiUU 10,05,  2) Lari Vesander EsboIF 8,92,  3) Tommy Lahti IFFemman 8,67.

M 40 Kiekko:  1) Juuso Sillanpää JyväskKU 46,14,  2) Aki Nurminen SiikSi 36,73,  3) Petri Jauhiainen KiuruvU 34,98,  4) Jukka Saaranen PyhäjPo 33,08,     Taisto Ryynänen IisVi DNS.

M 45 400 m:  1) Petteri Uusitalo TuUL 54,13,  2) Aku Kallio LempKiYU 56,00,  3) Tuomo Nurminen LahtiSp 57,63,  4) Janne Kuusela TammRy 58,97,  5) Jani Huovinen JoensKa 59,24,  6) Kai Rasmus JyväskKU 1.13,16,

M 45 1500 m:  1) Teppo Syrjälä TampPy 4.25,69,  2) Vesa Lindberg Downt 4.28,09,  3) Jari Huovinen JoensKa 4.41,75,  4) Thomas Sandberg ÅIFK 4.46,62,  5) Antti Henriksson OULIKI 4.59,88,  6) Timo Rikkonen LahdA 5.13,90,  7) Tero Siltala Koivisto LahdA 5.34,66,  8) Jorma Puurunen PudasjU 6.09,15,

M 45 10000 m:  1) Christian Grannas VasaIS 33.48,33,  2) Harri Parkkonen RauhalRR 34.46,75,  3) Petri Juuti KU-58 36.26,55,  4) Jorma Puurunen PudasjU 50.04,69,     Timo Rikkonen LahdA DNF,

M 45 110 m aj: (-1.0):  1) Simo Piispa VehkVei 17,71,  2) Simo Paavola LohtVei 20,35,  3) Tomi Ryynänen KUNPIR 21,98.

M 45 Seiväs:  1) Simo Piispa VehkVei 395,  2) Tomi Ryynänen KUNPIR 230.

M 45 Kolmiloikka:  1) Kimmo Mäkeläinen RaumTU 11,09,  2) Pauli Laitinen HKV 10,66,  3) Jarkko Lassila JyväskKU 10,59,  4) Keimo Laakso LahtiSp 10,47,  5) Tomi Ryynänen KUNPIR 9,98.

M 45 Kuula:  1) Jani Seppälä KerU 12,18,  2) Petri Ukonsaari YppU 11,91,  3) Tomi Malkamäki JyväskKU 11,65,  4) Tomi Nissinen LaukU 10,04,     Juha-Pekka Kumpulainen IisVi NM.

M 45 Kiekko:  1) Jani Seppälä KerU 41,31,  2) Mika Loikkanen KeskiUYU 37,82,  3) Janne Vartiainen EspTa 37,11,     Sami Kilpeläinen SotkJy DNS.

M 50 400 m:  1) Jani-Vesa Viljola HKV 57,67,  2) Arvi Kolehmainen AlatPi 59,14,  3) Seppo Appelqvist GamlakIF 1.00,93,  4) Tuomas Nupponen KU-58 1.07,10,

M 50 1500 m:  1) Arvi Kolehmainen AlatPi 4.35,20,  2) Rami Urho TuUL 4.36,28,  3) Jukka Eskelinen VaajKuo 4.36,34,  4) Niklas Wikblom IFNykn 5.01,45,

M 50 10000 m:  1) Tuomas Nupponen KU-58 39.36,58,  2) Pasi Ala-Korpi UllKi 39.39,18,  3) Niklas Wikblom IFNykn 39.52,34,  4) Timo Kokkonen RauhalRR 40.16,79,  5) Jukka Ahokas KU-58 40.43,32,

M 50 Seiväs:  1) Jani Kangasniemi VSMSTR 290.

M 50 Kolmiloikka:  1) Tuukka Vuorinen ÄänekU 10,74,  2) Jani Kangasniemi VSMSTR 10,27,  3) Asko Murtomäki HKV 9,69,  4) Tero Willamo HKV 9,34,  5) Jussi Ahomaa IisVi 8,86.

M 50 Kiekko:  1) Tom Tommiska IFÅland 41,12,  2) Jarkko Karstila LahtiSp 40,92,  3) Petri Satto JanJa 36,71,  4) Sami Jämsen JyväskKU 36,60,  5) Asko Murtomäki HKV 33,37,  6) Rauno Haapalainen OulTaru 30,26.

M 55 400 m:  1) Jarmo Nissilä HKV 58,72,  2) Kaj Sandell IKFalken 59,72,  3) Jukka Hieta HKV 1.05,74,  4) Mika Airola KUNPIR 1.06,04,  5) Jyri Huppunen KokemKV 1.07,65,

M 55 1500 m:  1) Ilpo Huolman HelsJuo 4.49,21,  2) Juha Hytönen VarkKV 5.11,30,  3) Pekka Kuokkanen IinY 5.28,49,

M 55 10000 m:  1) Matti Lehtonen VaajKuo 38.07,78,  2) Hannu Laurila RovanRR 39.50,97,  3) Jouko Behm LappUM 40.30,15,

M 55 100 m aj: (-1.8):  1) Esa Paukku VSMSTR 19,28,  2) Jukka Hannula HKV 19,71,  3) Mika Pasanen KeskiUYU 20,68,     Juha Multanen HKV DNF,

M 55 Seiväs:  1) Antti Kois HimU 380,  2) Jukka Hannula HKV 290,  3) Heikki Savolainen KuopRei 280,     Petri Laitinen KangasnKa NH,

M 55 Kolmiloikka:  1) Jukka Hannula HKV 10,39,  2) Esa Paukku VSMSTR 10,17,  3) Jouni Torasvirta HKV 9,13,  4) Heikki Savolainen KuopRei 8,65,     Paavo Reilson LänsiUU DNS.

M 55 Kiekko:  1) Petri Mäntynen PyhäjPo 39,25,  2) Mika Parkkali PorinYU 37,43,  3) Vesa Merinen HKV 37,07,  4) Ilpo Haapea MikkKV 36,24,  5) Timo Riikonen LappUM 33,76,  6) Ilkka Kontinaho RaahVe 33,12,  7) Mikko Malmivuo HKV 30,29,     Antti Silvamaa LimNM DNS,     Jari Järvenpää OrivPo DNS.

M 60 400 m:  1) Christer Strömberg HKV 1.01,50,  2) Tuomo Vanhanen TapE 1.06,63,  3) Heikki Lähdekorpi ForssSa 1.09,20,  4) Pekka Suoniemi JyväskKU 1.10,95.

M 60 1500 m:  1) Esko Heinola KauhajKa 4.56,25,  2) Jari Mäkelä VSMSTR 5.10,01,  3) Jukka-Pekka Hassinen KU-58 5.30,95,  4) Kari Partanen VierKoi 5.53,61,

M 60 10000 m:  1) Stefan Storvall IFÅsar 40.45,55,  2) Antti Maisi VIUVET 42.06,04,  3) Jukka-Pekka Hassinen KU-58 46.12,70.

M 60 100 m aj: (-0.6):  1) Juha Valta OulPy 16,96,  2) Tuomo Vanhanen TapE 19,65,  3) Kari Pohjola LänsiUU 19,75,     Juhani Ryynänen JuuanU DNS,

M 60 Kolmiloikka:  1) Arto Rautio HimU 10,45,  2) Reijo Erkkilä KangasnKa 9,82,  3) Atte Lähdekorpi ForssSa 9,48,  4) Kari Pohjola LänsiUU 9,39,  5) Petri Korander VIUVET 9,35.

M 60 Kuula:  1) Kari Väisänen TyrnTe 12,73,  2) Ari Kittilä VSMSTR 12,57,  3) Juha Kaaro VehkVei 11,56,  4) Jari Lindberg KUNPIR 11,35,  5) Ari Kela HämeenlTa 10,87,  6) Tapio Rajantaus OrivPo 10,80,  7) Juhani Andersin KuopRei 10,73,  8) Esa Dufva MikkKV 10,71,  9) Jarmo Matilainen MikkKV 10,44, 10) Anssi Rask MikkKV 9,70, 11) Hemmo Suontakanen ReisjPi 8,19,     Timo Summa VIUVET DNS.

M 60 Kiekko:  1) Pekka Jaakkola NoormNo 50,53,  2) Ari Kittilä VSMSTR 42,68,  3) Jari Lindberg KUNPIR 41,08,  4) Matti Saaranen PyhäjPo 37,86,  5) Pekka Heiskanen RauhalRR 36,07,  6) Tero Lehtiö KU-58 34,11,  7) Ari Kela HämeenlTa 33,66,  8) Juhani Pehkonen KuivAu 33,11,  9) Petri Korander VIUVET 31,41, 10) Esa Dufva MikkKV 30,40, 11) Tapio Rajantaus OrivPo 28,43, 12) Urpo Hekkala YliINa 27,51, 13) Seppo Kangas LimNM 26,96, 14) Hemmo Suontakanen ReisjPi 23,02,     Jarmo Matilainen MikkKV NM,     Esa Kohtala KauhajKa .

M 65 400 m:  1) Jari Pantzar HKV 1.03,50,  2) Viljo Kirjavainen HämeenlKi 1.07,10,  3) Aimo Määttä RovanRR 1.08,29,  4) Tuomo Olin LahdA 1.09,83,

M 65 1500 m:  1) Viljo Kirjavainen HämeenlKi 5.17,52,  2) Aimo Mäkinen VaajKuo 5.33,55,  3) Heimo Springare RovanRR 5.35,66,  4) Klaus Sjöblom LahdA 6.36,52,

M 65 10000 m:  1) Jukka Kauppila LimNM 37.58,51,  2) Seppo Kykkänen KUNPIR 38.38,47,  3) Pertti Lapinkangas OulNMKY 40.32,96,  4) Esko Suomalainen LahdA 41.40,46,  5) Markku Haaranen JyväskKU 42.22,09,  6) Eki Laitila TmRaju 43.48,79,  7) Leo Ukkonen KUNPIR 44.14,05,  8) Hannu Kauppinen RauhalRR 44.15,38,

M 65 100 m aj: (-1.4):  1) Juhani Savolainen IisVi 22,17,  2) Kyösti Säkkinen KajU 22,90,  3) Tuomo Olin LahdA 22,91,

M 65 Kolmiloikka:  1) Juhani Savolainen IisVi 9,74,  2) Jouko Nikula KUNPIR 9,33,  3) Mauri Merikanto HelsKT 8,88,  4) Hannu Ranta TammRy 7,77,     Reijo Häyrinen JyväskKU DNS,     Pauli Jokinen EPUVET DNS.

M 65 Kuula:  1) Jukka Järvinen LielKi 11,73,  2) Markku Rautasalo KangasnKa 11,25,  3) Hannu Ranta TammRy 10,69,  4) Reino Korpelainen KuortKu 9,65,  5) Jouni Kylliäinen MikkKV 8,14,     Markku Savola SulkU DNS.

M 65 Kiekko:  1) Juha Hietala YppU 44,07,  2) Hannu Raskinen AnjLi 43,86,  3) Harri Suoknuuti HeinI 37,04,  4) Jouni Kultalahti EvijU 35,93,  5) Jukka Järvinen LielKi 34,04,  6) Ahti Honkanen JoensKa 32,82,  7) Hannu Heino POUVET 32,66,  8) Jouko Nikula KUNPIR 30,22,  9) Reino Korpelainen KuortKu 30,10, 10) Rauno Kujala JalasjJa 21,21,     Markku Kause NurmijYU ,     Hannu Ranta TammRy DNS.

M 70 400 m:  1) Taisto Pöyry LahtiSp 1.08,77,  2) Börje Riska GamlakIF 1.12,45,  3) Veijo Leiviskä OULIKI 1.13,41,  4) Mikko Santaniemi OULIKI 1.17,46,  5) Taisto Lehtinen SPOVE 1.18,37,  6) Harri Silkosuo LahtiSp 1.19,74,

M 70 1500 m:  1) Veijo Leiviskä OULIKI 6.15,06,  2) Harri Silkosuo LahtiSp 6.20,34,  3) Taisto Lehtinen SPOVE 6.20,92,  4) Mikko Santaniemi OULIKI 6.22,64,  5) Esko Tynkkynen VSMSTR 6.33,68,  6) Antti Kyrö JyväskKU 8.01,37,     Taisto Pöyry LahtiSp DNS.

M 70 10000 m:  1) Jorma Ojen KUNPIR 45.00,47,  2) Heimo Kärkkäinen LahdA 48.51,09,  3) Vilho Kauppinen SPOVE 50.18,84,  4) Juhani Kortelahti KUNPIR 54.55,28,

M 70 80 m aj: (-1.4):  1) Seppo Sovio HämeenlTa 15,86,  2) Kalevi Kytölä KUNPIR 17,61,  3) Pertti Nousiainen KUNPIR 21,35,

M 70 Kolmiloikka:  1) Ari Aartola HKV 9,18,  2) Tapio Hakakari HyvsU 9,09,  3) Kalevi Kytölä KUNPIR 8,47,  4) Juhani Tikkalahti LappVei 7,51.

M 70 Kuula:  1) Tauno Malmelin VIUVET 12,81,  2) Reima Oinaanoja HKV 11,74,  3) Hannu Kortesluoma KUNPIR 11,57,  4) Seppo Laikari TyrnTe 11,22,  5) Urpo Kuronen KuopRei 11,21,  6) Tapani Leppälä KUNPIR 11,16,  7) Raimo Majuri SPOVE 10,86,  8) Leo Lahtinen JyväskKU 10,86,  9) Seppo Gavrilov JoensKa 10,79, 10) Jouko Miihkinen VIUVET 10,58, 11) Tapani Kananen PyhäjPo 10,57, 12) Jorma Liikala LopVK 9,96, 13) Erkki Tanttu IkaalU 9,32, 14) Pertti Nousiainen KUNPIR 9,25.

M 70 Kiekko:  1) Keijo Aaltonen KiimU 40,64,  2) Heikki Myllykangas KuortKu 36,24,  3) Jorma Liikala LopVK 36,09,  4) Raimo Majuri SPOVE 35,61,  5) Reima Oinaanoja HKV 34,38,  6) Heino Heikkilä AlahKi 33,63,  7) Raimo Jyrkilä KURHVE 33,41,  8) Tapani Kananen PyhäjPo 30,62,  9) Mauri Matilainen VilppVei 29,63, 10) Urpo Kuronen KuopRei 29,13, 11) Seppo Laikari TyrnTe 28,92, 12) Pertti Nousiainen KUNPIR 25,84, 13) Erkki Tanttu IkaalU 25,33,     Hannu Kemppainen KajKi NM,     Jouko Miihkinen VIUVET DNS,     Rainer Lahtinen VSMSTR NM,     Reijo Vanhaviitakoski KauhajKa DNS,     Reijo Väisänen KuopRei DNS.

M 75 400 m:  1) Heikki Pesonen KuopRei 1.09,89,  2) Ahti Finning KUNPIR 1.16,15,  3) Pertti Härkönen MuurY 1.20,99,  4) Erkki Intovuori VSMSTR 1.26,79,     Markku Juopperi Spove DNS,     Taisto Pietilä KUNPIR DNF,

M 75 1500 m:  1) Ahti Finning KUNPIR 6.50,33,  2) Aarno Tolonen OULIKI 6.52,63,  3) Markku Juopperi Spove 6.59,92,  4) Leo Koistinen VSMSTR 7.00,34,

M 75 10000 m:  1) Kauko Kuningas AnjLi 45.58,08,  2) Raimo Niemi SPOVE 51.55,13,

M 75 80 m aj: (-1.4):  1) Vesa Mäki LänsiUU 19,52,  2) Arvi Kangastie LappVei 25,40.

M 75 Kolmiloikka:  1) Vesa Mäki LänsiUU 8,16,  2) Arvi Kangastie LappVei 6,66.

M 75 Kuula:  1) Seppo Hjelm LohjLou 11,26,  2) Reijo Pynnönen KangasnKa 11,06,  3) Tauno Talonen OULIKI 10,75,  4) Esa Rekikoski VSMSTR 8,84,  5) Mauri Laaksonen KuopRei 8,36,

M 75 Kiekko:  1) Seppo Hjelm LohjLou 37,26,  2) Timo Korpi-Kokko JalasjJa 32,02,  3) Kalevi Karmitsa SaarijPu 31,74,  4) Pentti Montonen MikkKV 30,56,  5) Tauno Talonen OULIKI 28,71,  6) Mauno Mikkonen KajKi 26,07,     Mauri Laaksonen KuopRei DNS.

M 80 400 m:  1) Sten Haglund IFDrott 1.22,43,  2) Lauri Kiviniemi KankU 1.33,45,  3) Reijo Kauppila KUNPIR 1.34,41.

M 80 1500 m:  1) Sten Haglund IFDrott 6.58,01,  2) Risto Räty VSVetU 7.03,11,     Heikki Paukkeri KempMK DNS.

M 80 10000 m:  1) Heikki Paukkeri KempMK 62.48,21,

M 80 80 m aj: (-0.6):  1) Sten Haglund IFDrott 19,75,  2) Kunto Viiru KajKi 28,30.

M 80 Kolmiloikka:  1) Antero Markunsalo JyväskKU 7,25,  2) Heimo Klaukka VSMSTR 5,95.

M 80 Kuula:  1) Martti Jaatinen SPOVE 11,26,  2) Vesa Berg ReisjPi 11,25,  3) Timo Kopakkala KiimU 10,27,     Eero Järvenpää KangU .

M 80 Kiekko:  1) Timo Kopakkala KiimU 30,76,  2) Martti Jaatinen SPOVE 30,70,  3) Vesa Berg ReisjPi 26,00,  4) Eero Järvenpää KangU 18,92.

M 85 400 m:  1) Eino Manninen SaarijPu 1.49,41,  2) Sulo Kiirla SPOVE 1.55,59,     Kauko Lindberg SPOVE DNS,     Pär Granbacka IFDrott DNS,     Eero Mikkonen KiimU DNS.

M 85 80 m aj: (-0.6):  1) Paulus Makkonen KUNPIR 21,65,  2) Pär Granbacka IFDrott 41,80.

M 85 Kuula:  1) Aaro Nokela KuopRei 9,38,  2) Paulus Makkonen KUNPIR 9,05,  3) Tauno Tukkinen LänsiUU 8,75,  4) Pekka Oinonen KivijKi 8,68.

M 85 Kiekko:  1) Tauno Tukkinen LänsiUU 26,74,  2) Kaarle Tuovinen KuopRei 22,67,  3) Aulis Savola LappVei 22,34,  4) Aaro Nokela KuopRei 20,34,  5) Aarne Haapala LaihLu 18,19,     Pekka Oinonen KivijKi .

M 90 Kuula:  1) Osmo Jukarainen PieksVe 5,36,  2) Aaro Pylkkänen MikkKV 4,07.

M 90 Kiekko:  1) Osmo Jukarainen PieksVe 12,71,  2) Aaro Pylkkänen MikkKV 9,16.

N 30 400 m:  1) Rosa Lindfors KeskiUYU 1.07,95,  2) Johanna Ruupunen JyväskKU 1.12,98.

N 30 1500 m:  1) Laura Karkkulainen PyhäsU 5.07,40,  2) Saara Kauranen HämeenlTa 5.37,85,

N 30 10000 m:  1) Laura Karkkulainen PyhäsU 39.09,78,  2) Reetta Tenhu JyväskKU 41.35,16,  3) Saara Kauranen HämeenlTa 42.49,93,

N 30 Kolmiloikka:  1) Janika Heikkinen VarkKV 10,45,  2) Pia Haarma JyväskKU 10,33.

N 30 Kuula:  1) Minna-Marjatta Liimatainen HimU 13,20,  2) Maria Pulkkinen VehmU 11,05,  3) Pia Haarma JyväskKU 10,08,  4) Rosa Lindfors KeskiUYU 9,76,  5) Marika Lähteenmäki IkaalU 8,09.

N 30 Kiekko:  1) Heli Kortesmäki TeuvRi 36,97,  2) Marika Lähteenmäki IkaalU 24,00.

N 35 400 m:  1) Tiia Taponen LahtiSp 1.03,47,  2) Ida Hellman LänsiUU 1.03,67,  3) Veronica Gillberg IFRaseb 1.11,42.

N 35 1500 m:  1) Veronica Gillberg IFRaseb 5.53,28.

N 35 10000 m:  1) Mari Ulkuniemi RunClub 39.16,63,  2) Heidi Horttanainen ImU 40.45,66,  3) Leena Mäkäräinen KU-58 42.09,75,  4) Marjo Vesala PudasjU 44.26,16,

N 35 100 m aj: (-0.7):  1) Rosa Hemming LahdA 20,33,     Piia Koskinen KarvKi DNS.

N 35 Kolmiloikka:  1) Marjukka Tuominen RaisKu 9,66.

N 35 Kuula:  1) Cecilia Österlund IFNykn 10,11,  2) Piia Koskinen KarvKi 9,50,  3) Tiina Riutta KeskiUYU 9,29,  4) Henrika Österlund IFÅland 9,09,  5) Tuisku-Tuulia Leinonen TampPy 7,78,  6) Rosa Hemming LahdA 7,74.

N 35 Kiekko:  1) Tiina Riutta KeskiUYU 34,10,  2) Cecilia Österlund IFNykn 29,35,  3) Henrika Österlund IFÅland 29,26,  4) Piia Koskinen KarvKi 25,40.

N 40 400 m:  1) Katja Larinen OulPy 1.03,06,  2) Alexandra Aaltonen HKV 1.06,39,  3) Missu Eskola HKV 1.06,66,  4) Suvi Puttonen JyväskKU 1.16,29,

N 40 1500 m:  1) Anu Pitkänen HelsJuo 6.00,46,  2) Suvi Puttonen JyväskKU 6.09,61.

N 40 10000 m:  1) Maya Kopra TuUL 45.55,69,  2) Anu Pitkänen HelsJuo 48.02,10.

N 40 80 m aj: (-1.3):  1) Tiina Helminen KeskiUYU 13,78,  2) Riikka Huuskonen HKV 15,44,  3) Anne-Mari Vallioniemi JanJa 15,61,  4) Satu Santaholma OulPy 15,94,  5) Alexandra Aaltonen HKV 18,07,     Kirsi Helén KU-58 DNS,     Tia Kraft KarvKi DNF.

N 40 Kolmiloikka:  1) Satu Santaholma OulPy 8,97,  2) Riikka Huuskonen HKV 8,33,     Anni Kekolahti OulPy DNS,     Anniina Kovalenko HKV DNS.

N 40 Kuula:  1) Pauliina Aalto UudKK 11,33,  2) Tiina Helminen KeskiUYU 9,22,  3) Eini Vasu OulPy 8,59,  4) Johanna Makkonen ÄänekU 8,47,     Tia Kraft KarvKi DNS,     Henna Mäkäläinen LahtiSp DNS,     Laura Lassila KU-58 DNS.

N 40 Kiekko:  1) Pauliina Aalto UudKK 50,10,  2) Sini Haapalainen OulTaru 29,62,  3) Hanna Parkkonen JyväskKU 24,20,  4) Johanna Makkonen ÄänekU 22,07,  5) Eini Vasu OulPy 21,15,  6) Mirja Puhakka KeskiUYU 17,27,     Henna Mäkäläinen LahtiSp DNS.

N 45 400 m:  1) Päivi Knutar KälvTa 1.06,34,  2) Sara Lehtovuori LänsiUU 1.07,92,  3) Nelli Nikula HKV 1.08,17,  4) Riitta Sallinen HKV 1.08,35,  5) Minna Varpiola HKV 1.10,02,  6) Minna Sääskilahti KuivAu 1.14,85.

N 45 1500 m:  1) Henna Vanhanen PudasjU 5.06,43,  2) Päivi Knutar KälvTa 5.35,11,  3) Paula Kauppinen-Roivainen IisVi 11.52,27,

N 45 10000 m:  1) Henna Vanhanen PudasjU 40.07,24,  2) Pia Siltala LaihLu 41.36,75,  3) Minna Mäkitalo RaisKu 48.15,24,

N 45 80 m aj: (-0.5):  1) Tuire Mäki JyväskKU 13,63,  2) Nelli Nikula HKV 14,31,  3) Minna Varpiola HKV 14,77.

N 45 Kolmiloikka:  1) Ella Eskelinen LahtiSp 10,53,  2) Tuire Mäki JyväskKU 10,31,  3) Anu Kangasniemi VSMSTR 8,19.

N 45 Kuula:  1) Minna Henttonen MäntsU 11,39,  2) Kirsi Koro VirtU 9,49,  3) Tuire Mäki JyväskKU 9,28,  4) Johanna Ranta TuUL 7,08,  5) Paula Kauppinen-Roivainen IisVi 5,11,     Katja Kärkkäinen IisVi DNS.

N 45 Kiekko:  1) Minna Henttonen MäntsU 31,92,  2) Kirsi Koro VirtU 28,46,  3) Anu Virtanen JanJa 23,69,  4) Johanna Ranta TuUL 21,56,  5) Hanna-Leena Matinmikko HKV 21,10,  6) Ella Eskelinen LahtiSp 20,62,  7) Päivi Pietarinen KeskiUYU 19,17.

N 50 400 m:  1) Johanna Haikonen HKV 1.08,25,  2) Johanna Lindholm LovTor 1.15,43,  3) Päivi Lassila RauhalRR 1.19,29,  4) Mari Tirkkonen HKV 1.21,32.

N 50 1500 m:  1) Johanna Lindholm LovTor 5.22,84,  2) Niina Halonen VarpVi 5.25,53,  3) Sari Juuti KU-58 5.39,94,  4) Tarja Viertorinne KiuruvU 5.48,96,  5) Ritva Mäki-Mantila-Pasanen SeinäjSU 6.06,34,     Eva-Lena Wikström IFDrott DNS.

N 50 10000 m:  1) Niina Halonen VarpVi 40.18,07,  2) Sari Juuti KU-58 42.21,25,  3) Tarja Viertorinne KiuruvU 45.22,20,  4) Jatta Seppälä AlatPi 46.05,60,     Rosemarie Iire RauhalRR DNS,

N 50 80 m aj: (-1.1):  1) Sanna Westerberg LänsiUU 14,95,  2) Anne Yli-Olli JyväskKU 16,49,     Virpi Hannuksela KUNPIR DNS.

N 50 Kolmiloikka:  1) Sanna Westerberg LänsiUU 9,02.

N 50 Kuula:  1) Minna Lankinen NurmijYU 12,44,  2) Marja Eskelinen VetU 11,89,  3) Teija Aho PulkkPo 9,79,  4) Heli Lehtinen JyväskKU 8,70,  5) Susanna Vuori RaisKu 8,40,  6) Nina Linnakylä JanJa 7,67,  7) Inka Juvonen JanJa 7,09,

N 50 Kiekko:  1) Minna Lankinen NurmijYU 29,87,  2) Teija Aho PulkkPo 25,64,  3) Susanna Vuori RaisKu 23,76,  4) Sari Pikkarainen JanJa 23,58,  5) Riikka Honkanen TuUL 23,55,  6) Nina Linnakylä JanJa 23,21,  7) Tiina Lompolojärvi HKV 20,68,  8) Heli Lehtinen JyväskKU 17,75.

N 55 400 m:  1) Tarja Salmela MerijKe 1.12,30,  2) Elina Laitinen RauhalRR 1.32,49,

N 55 1500 m:  1) Tuula Antikainen PolvijVau 6.41,45,

N 55 10000 m:  1) Elina Laitinen RauhalRR 49.16,40,     Pia Ross RauhalRR DNS.

N 55 80 m aj: (-1.1):  1) Elisa Valtanen VSMSTR 13,60,

N 55 Kolmiloikka:  1) Kirsi Spoof-Tuomi VasaIS 9,32,  2) Ingela Nygård Jungar EsboIF 8,77,  3) Tuula Vorselman HKV 7,83,  4) Minna-Maria Holkkola HKV 6,72.

N 55 Kuula:  1) Kristiina Peltola KeurKi 10,80,  2) Tarja Salmela MerijKe 9,28,  3) Paula Collan Andersin KuopRei 8,89,  4) Marjo Sjögren HaukVei 8,81,  5) Minna-Maria Holkkola HKV 8,07,     Jaana Siekkinen JyväskKU DNS,     Anne-Maria Vesalainen LänsiUU DNS.

N 55 Kiekko:  1) Jaana Siekkinen JyväskKU 28,92,  2) Anne-Maria Vesalainen LänsiUU 27,98,  3) Kristiina Peltola KeurKi 22,75,  4) Minna-Maria Holkkola HKV 20,74,  5) Paula Collan Andersin KuopRei 17,82,  6) Marjo Sjögren HaukVei 16,75,     Mari Kyrönlahti JyväskKU DNS.

N 60 400 m:  1) Annika Savolainen JyväskKU 1.23,05,  2) Ritva Oikarinen KajU 1.27,59,  3) Arja Hirvelä JämsI 1.31,39.

N 60 1500 m:  1) Eeva Romppainen SuomRa 6.42,16,  2) Päivi Mäkelä KUNPIR 6.57,77,  3) Elli-Tarja Hallikainen-Ranta AlatPi 7.11,46,

N 60 10000 m:  1) Kariina Kauppinen OulNMKY 46.58,43,  2) Eeva Romppainen SuomRa 50.57,81,  3) Päivi Mäkelä KUNPIR 51.31,07,     Elli-Tarja Hallikainen-Ranta AlatPi DNF.

N 60 Kolmiloikka:  1) Annika Savolainen JyväskKU 8,55.

N 60 Kuula:  1) Kaisa Valtonen ImU 7,37,  2) Erja Rinne HKV 7,37,  3) Päivi Sirviö PolvijU 6,25,  4) Kirsi Haapea KajKi 5,33,  5) Leena Hietanen VSMSTR 4,25,     Leila Hellström KasköIK DNS.

N 60 Kiekko:  1) Jaana Kivistö TeuvRi 34,53,  2) Erja Rinne HKV 22,76,  3) Kaisa Valtonen ImU 19,43,  4) Päivi Sirviö PolvijU 15,94,  5) Leena Hietanen VSMSTR 9,70,     Leila Hellström KasköIK DNS.

N 65 400 m:  1) Ulla Teittinen ValkKa 1.34,34,  2) Eeva Palomäki KUNPIR 1.39,43,  3) Anne Mäkelä ToijVau 1.44,48,

N 65 1500 m:  1) Sirpa Pääkkönen SotkJy 6.11,04,  2) Elina Mykkänen RauhalRR 7.20,20,  3) Anne Mäkelä ToijVau 8.06,18.

N 65 10000 m:  1) Marjatta Räsänen RauhalRR 57.13,68.

N 65 80 m aj: (-0.4):  1) Ulla Teittinen ValkKa 20,96,     Seija Hellman VSMSTR DNS.

N 65 Kolmiloikka:  1) Anna-Liisa Salminen HKV 9,21,  2) Tuula Siekkinen KuivAu 7,21,  3) Ulla Teittinen ValkKa 6,19,     Seija Hellman VSMSTR DNS.

N 65 Moukari:  1) Liisa Mäkitörmä VarpVi 34,55,  2) Leena Tenhu JyväskKU 30,41,  3) Eila Huuskonen KiuruvU 26,89,  4) Virve Lännistö VSMSTR 24,94,  5) Eeva Palomäki KUNPIR 20,42,  6) Eila Seppänen VSMSTR 18,64.

N 65 Kuula:  1) Siv Karlström EsboIF 9,68,  2) Virve Lännistö VSMSTR 9,42,  3) Eeva Palomäki KUNPIR 8,65,  4) Seija Hellman VSMSTR 6,94,  5) Raili Nevalainen JuuanU 6,87,  6) Eila Seppänen VSMSTR 6,38.

N 65 Kiekko:  1) Siv Karlström EsboIF 23,43,  2) Eeva Palomäki KUNPIR 21,63,  3) Raili Nevalainen JuuanU 18,64,  4) Virve Lännistö VSMSTR 18,56,  5) Seija Hellman VSMSTR 18,28,  6) Eila Seppänen VSMSTR 13,37.

N 70 400 m:  1) Raija Hilden PosPy 1.19,52,  2) Marja Metsänkylä VSMSTR 1.34,94,

N 70 1500 m:  1) Mirjam Tynkkynen VSMSTR 6.29,67,  2) Eliisa Reijonen KUNPIR 7.04,95,  3) Helena Rantakari RSPVet 7.11,58,  4) Marja Metsänkylä VSMSTR 8.00,62.

N 70 80 m aj: (-0.4):  1) Marja Metsänkylä VSMSTR 18,26,  2) Toini Nousiainen KUNPIR 18,33.

N 70 Kolmiloikka:  1) Toini Nousiainen KUNPIR 7,67,     Terttu Tuunanen EPUVET DNS.

N 70 Kuula:  1) Maire Ahonen JyväskKU 8,23,  2) Elisa Yli-Hallila HKV 7,69,  3) Riitta Rajamäki VirtU 7,48,  4) Sirpa Vahtera VSMSTR 6,59,  5) Kirsti Reuhkala HaukVei 6,56,  6) Raija Mäkipää HelsTa 5,81,  7) Kirsti Piipari MikkKV 5,54,     Maire Sundell VIUVET DNS.

N 70 Kiekko:  1) Toini Nousiainen KUNPIR 21,89,  2) Maire Ahonen JyväskKU 19,32,  3) Riitta Rajamäki VirtU 18,44,  4) Leena Scheerer JämsI 18,35,  5) Marketta Västi KuoVi 17,78,  6) Elisa Yli-Hallila HKV 16,73,  7) Raija Mäkipää HelsTa 14,56,  8) Kirsti Reuhkala HaukVei 14,53,  9) Kirsti Piipari MikkKV 13,40.

N 75 400 m:  1) Maija Kumpula OulPy 1.20,49,  2) Sinikka Salo KUNPIR 1.55,31.

N 75 1500 m:  1) Sinikka Salo KUNPIR 8.45,38.

N 75 80 m aj: (-0.4):  1) Terhi Kokkonen JyväskKU 22,95.

N 75 Kolmiloikka:  1) Terhi Kokkonen JyväskKU 6,97,  2) Liisa Lapinkero JyväskKU 665,  3) Marja Maksimainen LahtiSp 4,32,     Riitta Leppämäki KuoVi DNS.

N 75 Kuula:  1) Rauha Ervalahti KUNPIR 9,18,  2) Liisa Lapinkero JyväskKU 7,75,  3) Helinä Pihlaja EPUVET 7,24,  4) Liisa Niekka HKV 5,43.

N 75 Kiekko:  1) Rauha Ervalahti KUNPIR 20,47,  2) Marja Maksimainen LahtiSp 18,12,  3) Helinä Pihlaja EPUVET 14,36,  4) Liisa Niekka HKV 12,08.

N 80 200 m: (-0.9):  1) Kirsti Viitanen VSMSTR 49,41,  2) Leena Kaartinen LahtiSp 52,38,  3) Satu Hietaneva KuoVi 59,80,

N 80 400 m:  1) Riitta Rasimus KUNPIR 2.08,45,  2) Leena Kaartinen LahtiSp 2.08,54,  3) Tellervo Pihlajaniemi KUNPIR 2.15,20,

N 80 1500 m:  1) Aino-Hannele Kivistö SPOVE 8.46,70,  2) Riitta Rasimus KUNPIR 9.28,04.

N 80 10000 m:  1) Aino-Hannele Kivistö SPOVE 61.40,45.

N 80 Kolmiloikka:  1) Varpu Holmberg HKV 5,43,  2) Kirsti Viitanen VSMSTR 5,27,     Satu Hietaneva KuoVi .

N 80 Kuula:  1) Kirsti Viitanen VSMSTR 8,23,  2) Satu Hietaneva KuoVi 6,48,  3) Varpu Holmberg HKV 6,46.

N 80 Kiekko:  1) Kirsti Viitanen VSMSTR 20,29,  2) Varpu Holmberg HKV 16,64.

N 95 Kolmiloikka:  1) Senni Sopanen SPOVE 2,56.

N 95 Kuula:  1) Senni Sopanen SPOVE 4,07.