Mertanen ja Valtanen Pohjoismaiden ennätykseen Salossa

Elisa Valtanen ja Katrin Mertanen Kuva: Aarto Nevala

Salo-hallin kansallisissa nähtiin äärimmäisen tiukka ja kovatasoinen 60 metrin aitajuoksu lauantaina. Seurakaverukset jakavat nyt Pohjoismaiden ennätyksen.

Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden Katrin Mertanen ja Elisa Valtanen tulivat maaliin rintarinnan ja maalikamerakuvastakin tuli todella haaastava. Aluksi juoksijoille saatiin eroa kahden sadasosan verran. Kun kuvaa tarkastettiin uudelleen todettiin molemmille sama aika 10,08. Tulos mitataan torsosta, joten tulkinta on täysin oikea. Tuhannesosilla Mertanen todettiin kilpailun voittajaksi.

Maalikamerakuva

Aika on uusi 55-vuotiaiden Pohjoismaiden ennätys. Entinen ennätys oli Valtasen tänä vuonna Liikuntamyllyssä juoksema 10,38. Nyt ennätys siis kirjataan kahdelle suomalaiselle ja vielä saman seuran edustajille.

Aika on myös uusi Suomen ennätys, joka kirjataan jo 55-vuotta täyttäneelle Mertaselle. Entinen Suomen ennätys oli Kirsti Siekkisen viime vuonna EM-halleissa juoksema 10,51. Valtanen täyttää myöhemmin tässä kuussa 55 vuotta. Valtanen osallistuu Torunin MM-halleihin, jolloin hän on ”täysi-ikäinen”.

Mertanen oli yllättynyt jo viime viikolla Tallinnassa juoksemastaan 200 metrin halli-SE:stä.

– Jaloissa oli vähän tuntemuksia siinäkin juoksussa, jännittää tämän päivän aidat, Mertanen totesi ennen Salon kisaa lauantaina

– On tämä rankka matka. Aina aitajuoksun jälkeen täytyy olla tyytyväinen, että pysyy pystyssä ja on ehjä maalissa. Olen todella iloinen ajastani, kolme kymmenystä ennätystään parantanut Valtanen totesi kisan jälkeen

Elisa Valtanen ja Katrin Mertanen Kuva: Aarto Nevala

Salo-hallin nopea sininen Mondo ”Ilmarin Suora” tarjosi jälleen urheilijoille nopeat olosuhteet.

Juoksusuora on nimetty Ilmari Koppisen mukaan viisi vuotta sitten kun Suomen vanhimmalle urheilijalla tuli 100 vuotta täyteen.

Onnittelut Elisa ja Katrin!

Teksti: Juha Kylänpää

Kuvat: Aarto Nevala