SAUL SM-viestit 2021 – 12.6 Jyväskylä

Aikuisurheiluliiton SM-viestit juostiin Jyväskylän Harjun stadionilla lauantaina 12.kesäkuuta. Kilpailuinto urheilijoilla oli kova, kun korona oli estänyt lähes kokonaan kilpailut keväällä. Kuuluttaja Kalle Kulmalan kysyessä kuinka moni on innoissaan, nostaa kädet ylös. Kädet nousivat myös innokkailla ja asianosaavilla toimitsijoilla.

Ilmoittautuneita joukkueita oli 258, urheilijamäärä oli 460 urheiljaa.

Kilpailuiden menestyneimmät seurat olivat Helsingin Kisa-Veikot ja Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Sää kesäisen lämmin ja välillä kesäsade kasteli kentän, mutta se ei kilpailuiden kulkua haitannut, raikasti vaan menoa. Joillekin seuroille se tuotti myös mitalisadetta.  

Kilpailuissa tehtiin kahdeksan Suomen ennätystä ja kaksi Pohjoismaiden ennätystä.

Pikaviesteissä nähtiin kolme Suomen ennätystä

Heti ensimmäisessä startissa  tehtiin SE. N70 4×100 metriä Jyväskylän Kenttäurheilijat 73,77 joukkueella Maire Ahonen, Terhi Kokkonen, Liisa Lapinkero ja Anu Mitro. 75-vuotiaiden mestariksi juoksi Kunto-Pirkat ja N65 Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat.

  • SE tuntuu aina hyvältä, vaikka niitä on jo tullut tehtyä uralla aika monta, totesi Terhi Kokkonen
  • Ensimmäinen SE tuntuu hyvälle, totesi 75-vuotias Liisa Lapinkero

Tiukkaa kamppailua nähtiin VSVU:n ja Oulun Ikiliikkujien kesken 75-vuotiaiden pikaviestissä. Heimo Klaukka toi varsinais-suomalaiset 75-vuotiaiden ensimmäisenä maaliin, mutta joukkue hylättiin. Oulun Ikiliikkujat mestariksi ja Kunto-Pirkoille hopeaa. 80-vuotiaat voitti myös Oulun Ikiliikkujat ennen VSVU:ta. Kunto-Pirkat sai SM-hopeaa 75-vuotiaissa.

55-vuotiaiden naisten pikaviestissä nähtiin Suomen ennätys 58,09. Jyväskylän Kenttäurheilijat joukkueella Johanna Kalho, Leena Tenhu, Annikka Savolainen ja Kirsti Siekkinen paransi seurajoukkueiden entistä ennätystä 2,64 sekuntia . Aika oli myös 1,63 sekuntia parempi kuin mihin maajoukkuekaan on koskaan pystynyt. Tulos on myös Pohjoismaiden ennätys, se alittaa Suomen maajoukkueen entisen ennätyksen. JKU juoksi myös ruotsalaisviestissä (100,200,300 ja 400 m) huippuajan jääden niukasti ennätyksistä.

30-vuotiaissa Suomen mestaruuteen ja SE:hen 51,43 juoksi Jyväskylän Kenttäurheilijat. Suomen suvessa juosseessa joukkueessa oli kaksi Suvi-nimistä pikakiituria. Joukkue kokonaisuudessaan Suvi Kuukkanen-Raaska, Reetta Tenhu, Tessa Tillgren ja Suvi-Tuuli Saarnio.

  • Kun äitini Leena Tenhu voitti 55-vuotiaat ennätysajalla, pitää tyttären tehdä myös SE, hymyili Reetta Tenhu kisan jälkeen.

Äiti Leena oli tällä kertaa myös Pohjoismaiden ennätysvauhdissa.  JKU voitti myös saman ikäluokan miesten pikaviestin.

Muut pikaviestien mestari joukkueet: M35 Länsi-Uudenmaan Urheilijat, M40 HKV, M45 VSVU, M50,55 ja 60 HKV, N35 LUU, N40 HKV, N45 JKU,N50 VSVU, N60 JKU, N65 VSVU

1000 metrin viesteissä Pohjoismaiden ennätys

Ruotsalaisviestissä nähtiin mahtava Pohjoismaiden ennätys. Kunto-Pirkat joukkueella Irmeli Mäihäniemi, Tellervo Pihlajamäki, Riitta Rasimus ja Inkeri Janhunen paransi entistä Sporttiveteraanien nimissä ollutta ennätystä yli minuutilla!

Naiset 50 sarjan ruotsalaisviestissä juostiin Suomen ennätys. VSVU joukkueella Virpi Rahikkala, Riikka Honkanen, Elisa Valtanen ja Katrin Mertanen juoksi 2.42,14 ja paransi Kunto-Pirkkojen entistä ennätystä yli kaksi sekuntia.

Mertasella on viestimitaleita kaikilta arvokilpailutasoilta (MM,EM.PM ja SM), mutta yhteishenkeä nostattavat viestit sytyttävät aina. Joukkueen muut viestinviejät olivat varmoja mestaruudesta ja ennätyksestä.

  • SE on siinä, totesivat varsinaissuomaliset yhteen ääneen.

Lahden Ahkera teki 35-vuotiaissa uuden 1000 metrin viestin SE:n. Joukkueen ankkurina juoksi viikolla kolme jänisjuoksua juossut Sanna Erkinheimo. 2.33,05 juosseessa joukkueessa Erkinheimon lisäksi juoksivat Emmi Mustonen, Teija Takala ja Anni Korhonen.

  • Kolme vetoa viikolla (PNG ja Motonet GPx2) painoivat jaloissa ja pelkäsin, että loppusuoralla voi kantata. Juoksi kuitenkin rennosti ja hyvin meni.

Erkinheimo täytti keväällä 40 vuotta.

  • En ole vielä päättänyt kisaanko henkilökohtaisissa kilpailuissa.

Pacemakerillekin on kysyntää. Uskon kuitenkin, ettei Sanna malta olla kilpailematta nelikymppisissä. Jokunen SE:kin olisi mahdollista juosta. Erkinheimon osuusaika oli Jyväskylässä 58,2, SE on Katrin Kreenillä (Mertanen) 58,06.

3×400 metrillä 75-vuotiaiden SE

Kunto-Pirkkojen joukkue Riitta Rasimus, Tellervo Pihlajaniemi ja Inkeri Janhunen juoksi toisen SE:n saman päivänä. Jäljellä on vielä 3×800 metriä. Inkeri Janhunen oli joukkueen suosikki haastateltavaksi. On juosuut niin hyvin, totesivat Rasimus ja Pihlajaniemi. Jaksaako vielä 800 metrin viestin.

  • Kyllä, tässähän saa välillä levätä, totesi Inkeri Janhunen

4×400 metrillä ei ennätyksiä juostu, mutta tiukkoja kilpailuja nähtiin

Miesten viesteissä nähtiin sekin, että sama seura valtasi kaksi mestaruutta samassa lähdössä. HKV voitti sekä 50- että 55-vuotiaat. joukkueiden keskinäisen kilpailun suola oli, että 55-vuotiaat voittivat 50-vuotiaat. Joskus kokemus on valttia.

Matkan SE:t ovat kovaa luokkaa niin naisissa kuin miehissäkin, joten SE:t jäivät tällä kertaa näkemättä.

3X800 metrillä Kunto-Pirkoille neljäs mestaruus 75-vuotiaissa

 Kunto-Pirkat juoksi 75-vuotiaiden Suomen mestariksi ja teki SE:n, sillä matkaa ei ollut aiemmin juostu. Hyvin kuitenkin joukkueen kasikymppiset Inkeri Janhunen ja Riitta Rasimus urakoivat kaikki matkat ja vauhti säilyi hyvin loppuun asti.  

Kenttäurheilijat-58 Vantaalta oli kisojen tehokkain seura. Vantaalaiset asettivat kaksi joukkuetta, Suomen mestaruus N45 3×800 metriltä joukkueella Jaana Tilus, Sari Juuti ja Sanna Kullberg ja M60 4×1500 metrillä joukkueella Jari Sainio, Jukka-Pekka Hassinen, Jarmo Viitanen ja Lauri Palva.

KU-58:nJari Sainio palasi SM-viesteihin 42 vuoden tauon jälkeen. Viimeksi hän oli kilpaillut SM-viesteissä vuonna 1979.

Myös 4×1500 metrillä Suomen ennätykset ovat todella kovia, ja niitä ei tällä kertaa hätyytelty.

Jyväskylän Kenttäurhjeilijat järjestivät hyvät viestit. Kiitos JKU!

M30 4 x 100 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                49,31  
        Juhani Lindholm
        Taavi Tenhu
        Markus Pylvänen
        Juha Saarisilta


M30 4 x 400 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              4.10,33  
        Juhani Lindholm
        Markus Pylvänen
        Markus Haaranen
        Taavi Tenhu


M30 4 x 1500 m


  1. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 1              22.46,57  
        Aku Nikander
        Ari-Pekka Julkunen
        Marko Hallanaro
        Mikko Alakurtti


M30 1000 m viesti


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.19,01  
        Markus Pylvänen
        Juha Saarisilta
        Juhani Lindholm
        Taavi Tenhu


M35 4 x 100 m


  1. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 1                 51,27  
        Mikko Uittamo
        Marko Hallanaro
        Jani Kettunen
        Pasi Tupasalo

  2. Hippoksen Maratonkerho                       56,37  
        Rami Sipilä
        Mika Rautiainen
        Jani Maukonen
        Jyri Tiusanen


M35 1000 m viesti


  1. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 1               2.22,96  
        Jani Kettunen
        Mikko Uittamo
        Pasi Tupasalo
        Mikko Alakurtti

  2. Hippoksen Maratonkerho                     2.52,38  
        Jani Maukonen
        Mika Rautiainen
        Tuomo Saloranta
        Kimmo Kaario


M40 4 x 100 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                        47,07  
        Fabian Björk
        Jarkko Pesola
        Sami Krause
        Marko Peltokorpi

  2. LahtiSport                                   51,46  
        Keimo Laakso
        Tuomo Peltola
        Jari Kekki
        Tuomo Nurminen

  3. Hyvinkään Seudun Urheilijat                  52,29  
        Kimmo Haatanen
        Ilkka Hirvelä
        Jukka Jännetyinen
        Juha Jääskeläinen

  4. Lahden Ahkera                                53,70  
        Lauri Karimäki
        Teemu Lehtimäki
        Juri Haverinen
        Markus Anttila

  5. Äänekosken Urheilijat                        56,33  
        Sami Korpilauri
        Perttu Pollari
        Mikko Soiluaho
        Panu Virtanen


M40 4 x 400 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              4.05,45  
        Juha Saarisilta
        Harri Eränen
        Harri Metsäranta
        Jussi Joukainen

  2. Hyvinkään Seudun Urheilijat                4.29,86  
        Petri Ylönen
        Jukka Jännetyinen
        Juha Jääskeläinen
        Markku Jokinen

  3. Hippoksen Maratonkerho                     4.51,31  
        Tuomo Saloranta
        Kimmo Kaario
        Rami Sipilä
        Mika Rautiainen


M40 4 x 1500 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                     19.04,68  
        Kim Eiroma
        Ilari Ahokas
        Mikko Pulkkinen
        Jaakko Sohlo

  2. Hyvinkään Seudun Urheilijat               21.29,39  
        Petri Ylönen
        Juha Jääskeläinen
        Ilkka Hirvelä
        Markku Jokinen

  3. Lahden Ahkera                             21.42,92  
        Timo Rikkonen
        Joel Kumpulainen
        Jouni Marttila
        Markus Anttila

  4. Hippoksen Maratonkerho                    22.14,15  
        Tuomo Saloranta
        Mika Rautiainen
        Rami Sipilä
        Kimmo Kaario

  5. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.            22.14,98  
        Ilpo Haalisto
        Esko Tynkkynen
        Janne Salo
        Jukka Uitto

     Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                   DQ  
        Harri Metsäranta
        Harri Eränen
        Timo Saari
        Miika Takala


M40 1000 m viesti


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.19,18  
        Mikko Kinnunen
        Jussi Joukainen
        Harri Eränen
        Harri Metsäranta

  2. Helsingin Kisa-Veikot                      2.20,71  
        Sami Krause
        Marko Peltokorpi
        Jarkko Pesola
        Jari Marjomaa

  3. LahtiSport                                 2.25,44  
        Tuomo Peltola
        Jari Kekki
        Keimo Laakso
        Tuomo Nurminen

  4. Hyvinkään Seudun Urheilijat                2.27,33  
        Kimmo Haatanen
        Ilkka Hirvelä
        Jukka Jännetyinen
        Juha Jääskeläinen

  5. Lahden Ahkera                              2.29,07  
        Markus Anttila
        Juri Haverinen
        Lauri Karimäki
        Teemu Lehtimäki

  6. Äänekosken Urheilijat                      2.40,20  
        Perttu Pollari
        Panu Virtanen
        Sami Korpilauri
        Mikko Soiluaho


M45 4 x 100 m


  1. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.               49,45  
        Krister Laine
        Petri Tauriainen
        Jukka Mertanen
        Jani Kangasniemi

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                51,86  
        Pessi Lyyra
        Mikko Kinnunen
        Mika Huhta
        Ari Ruuti

     LahtiSport                                     DNF  
        Pekka Visuri
        Tomi Himanka
        Jari Karjalainen
        Jouko Tiainen


M45 4 x 400 m


  1. LahtiSport                                 5.05,66  
        Kari Järvenpää
        Tomi Himanka
        Pekka Visuri
        Jouko Tiainen


M45 1000 m viesti


  1. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.             2.19,56  
        Jani Kangasniemi
        Petri Tauriainen
        Jukka Mertanen
        Krister Laine

  2. LahtiSport                                 2.39,31  
        Jari Karjalainen
        Pekka Visuri
        Jouko Tiainen
        Tomi Himanka

  3. Hippoksen Maratonkerho                     2.42,68  
        Mika Hyppönen
        Rami Sipilä
        Harri Hokkanen
        Tero Mähönen

  4. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.53,06  
        Mika Huhta
        Ari Ruuti
        Markku Haaranen
        Jari Muhonen


M50 4 x 100 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                        52,79  
        Jukka Hieta
        Teemu Aaltonen
        Marko Äikäs
        Ari Korolainen


M50 4 x 400 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      4.23,42  
        Teemu Aaltonen
        Marko Äikäs
        Ari Korolainen
        Jukka Hieta

  2. Vaajakosken Kuohu                          4.24,29  
        Juha Toivonen
        Matti Lehtonen
        Seppo Puttonen
        Jukka Eskelinen

  3. Hippoksen Maratonkerho                     4.39,82  
        Jyri Tiusanen
        Mika Hyppönen
        Tero Mähönen
        Harri Hokkanen


M50 4 x 1500 m


  1. Vaajakosken Kuohu                         20.50,38  
        Juha Toivonen
        Seppo Puttonen
        Jukka Eskelinen
        Matti Lehtonen

  2. Hippoksen Maratonkerho                    22.11,18  
        Tero Mähönen
        Arto Pasanen
        Mika Hyppönen
        Harri Hokkanen


M50 1000 m viesti


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      2.41,84  
        Jarkko Lampén
        Teemu Aaltonen
        Jukka Hieta
        Ari Korolainen


M55 4 x 100 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                        51,28  
        Jukka Hannula
        Jan Särömaa
        Petteri Sahakangas
        Taisto Miettinen

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                53,37  
        Markus Linna
        Jari Jaatinen
        Harri Alatupa
        Hannu Timonen-Nissi

  3. Kuopion Reipas                               55,18  
        Heikki Savolainen
        Jukka Kaukola
        Pentti Hiltunen
        Arto Tapaninen


M55 4 x 400 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      4.17,21  
        Jukka Hannula
        Jan Särömaa
        Petteri Sahakangas
        Taisto Miettinen

  2. Porvoon Urheilijat                         4.56,07  
        Niko Lindberg
        Juha Heininen
        Jari Uusitalo
        Jari Pekonen

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              5.01,70  
        Harri Alatupa
        Jari Muhonen
        Tapio Savolainen
        Hannu Timonen-Nissi


M55 4 x 1500 m


  1. Porvoon Urheilijat                        22.06,25  
        Niko Lindberg
        Juha Heininen
        Jari Uusitalo
        Jari Pekonen

  2. Helsingin Kisa-Veikot                     22.41,06  
        Jukka Hannula
        Pekka Hälinen
        Jari Marjomaa
        Heikki Närhinen

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1             25.39,94  
        Antti Kyrö
        Markku Haaranen
        Tero Sillanpää
        Jari Muhonen


M55 1000 m viesti


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      2.25,63  
        Jukka Hannula
        Petteri Sahakangas
        Taisto Miettinen
        Jan Särömaa

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.34,50  
        Markus Linna
        Jari Jaatinen
        Harri Alatupa
        Hannu Timonen-Nissi

  3. Kuopion Reipas                             2.34,98  
        Pentti Hiltunen
        Arto Tapaninen
        Heikki Savolainen
        Jukka Kaukola


M60 4 x 100 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                        54,31  
        Jari Pantzar
        Esa Salminen
        Veijo Kylmäpuro
        Veijo Rytkönen

  2. LahtiSport                                 1.01,55  
        Risto Vaahtiala
        Jarkko Haarnio
        Kari Järvenpää
        Taisto Pöyry


M60 4 x 400 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      4.45,66  
        Jari Pantzar
        Veijo Rytkönen
        Veijo Kylmäpuro
        Esa Salminen

     Kymen Urheiluveteraanit                        DNS  
        Seppo Häkkinen
        Veijo Jääskeläinen
        Jouni Salojärvi
        Pekka Tommola

     Mäntylahden Veto                                DQ  
        Hannu Kuosmanen
        Ossi Manninen
        Ilpo Rönkkö
        Kari Partanen


M60 4 x 1500 m


  1. Kenttäurheilijat -58                      23.19,92  
        Jari Sainio
        Jukka-Pekka Hassinen
        Jarmo Viitanen
        Lauri Palva

  2. Mäntylahden Veto                          23.20,58  
        Kari Partanen
        Ossi Manninen
        Hannu Kuosmanen
        Ilpo Rönkkö

  3. Vaajakosken Kuohu                         23.40,55  
        Seppo Veid
        Aimo Mäkinen
        Mauno Vehviläinen
        Matti Ahonen

  4. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.            24.24,20  
        Eero Hämäläinen
        Markku Virta
        Pekka Leppänen
        Erkki Intovuori


M60 1000 m viesti


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      2.36,28  
        Veijo Kylmäpuro
        Esa Salminen
        Veijo Rytkönen
        Jari Pantzar

  2. LahtiSport                                 2.52,13  
        Jarkko Haarnio
        Risto Vaahtiala
        Kari Järvenpää
        Taisto Pöyry

  3. Kymen Urheiluveteraanit                    3.01,04  
        Pekka Tommola
        Jouni Salojärvi
        Seppo Häkkinen
        Veijo Jääskeläinen

  4. Mäntylahden Veto                           3.02,54  
        Ossi Manninen
        Kari Partanen
        Hannu Kuosmanen
        Ilpo Rönkkö


M65 4 x 100 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                58,63  
        Jukka Järvenpää
        Tapio Savolainen
        Antti Mero
        Jaakko Hanhinen

  2. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.               59,17  
        Esko Tynkkynen
        Pentti Karppinen
        Jorma Kilkki
        Risto Aho

  3. Kymen Urheiluveteraanit                    1.03,28  
        Antti Aaltonen
        Seppo Putkinen
        Matti Marttila
        Auvo Kouvo


M65 4 x 400 m


  1. Kymen Urheiluveteraanit                    5.20,23  
        Lasse Kokko
        Matti Marttila
        Antti Aaltonen
        Auvo Kouvo

  2. Spove 1                                    5.21,89  
        Jussi Mikkola
        Rauno Silvennoinen
        Kyösti Lehto
        Taisto Lehtinen


M65 4 x 1500 m


  1. Kunto-Pirkat                              24.48,44  
        Antti Ojala
        Ensio Lehtonen
        Jorma Ojen
        Leo Ukkonen

  2. Spove 1                                   25.27,09  
        Jussi Miikkola
        Rauno Silvennoinen
        Kyösti Lehto
        Taisto Lehtinen

  3. Kymen Urheiluveteraanit                   26.55,95  
        Lasse Kokko
        Matti Marttila
        Antti Aaltonen
        Auvo Kouvo


M65 1000 m viesti


  1. Kymen Urheiluveteraanit                    2.57,40  
        Matti Marttila
        Seppo Putkinen
        Antti Aaltonen
        Auvo Kouvo

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.57,99  
        Seppo Ahonen
        Jukka Järvenpää
        Jaakko Hanhinen
        Tapio Savolainen


M70 4 x 100 m


  1. Porin Urheiluveteraanit                      59,93  
        Pentti Vanhatalo
        Pertti Ahomäki
        Jari Pykilä
        Jouko Kirstilä

  2. Kunto-Pirkat                               1.00,66  
        Esko Ahonen
        Taisto Pietilä
        Ahti Finning
        Esko Huttunen

  3. Kuopion Reipas                             1.01,56  
        Antero Markunsalo
        Heikki Pesonen
        Mikko Häiväläinen
        Olavi Miettinen

  4. Oulun Ikiliikkujat                         1.04,54  
        Veikko Virkkunen
        Juhani Lumpus
        Lauri Malm
        Aarne Tolonen

  5. LahtiSport                                 1.07,35  
        Matti Koljonen
        Harri Silkosuo
        Tapio Heinonen
        Mauri Forsberg

  6. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              1.09,33  
        Seppo Ahonen
        Kullervo Niiniketo
        Reijo Tanttinen
        Alpo Pirttinen

     Muuramen Yritys                                 DQ  
        Pentti Tarvainen
        Reijo Vauhkonen
        Ilmo Viitanen
        Pertti Härkönen


M70 3 x 400 m


  1. Muuramen Yritys                            3.43,89  
        Ilmo Viitanen
        Pertti Härkönen
        Reijo Vauhkonen

  2. Kunto-Pirkat                               3.47,90  
        Ahti Finning
        Esko Huttunen
        Taisto Pietilä

  3. Kuopion Reipas                             3.55,50  
        Heikki Pesonen
        Mikko Häiväläinen
        Olavi Miettinen

  4. Spove 1                                    4.06,97  
        Markku Pääkkö
        Vilho Kauppinen
        Jouko Rytkönen

  5. Oulun Ikiliikkujat                         4.30,93  
        Tauno Talonen
        Lauri Malm
        Aarno Talonen

  6. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.             4.32,95  
        Erkki Intovuori
        Leo Koistinen
        Hannu Penttilä

  7. Harjun Urheilijat -82                      4.38,90  
        Olavi Ohranen
        Olavi Hintikka
        Toivo Vainio

  8. Spove 2                                    4.45,22  
        Visa Turunen
        Raimo Hartonen
        Auvo Nevalainen

     LahtiSport                                     DNS  
        Mauri Forsberg
        Matti Koljonen
        Harri Silkosuo


M70 3 x 800 m


  1. Spove 1                                    9.25,91  
        Vilho Kauppinen
        Raimo Hartonen
        Jouko Rytkönen

  2. Kunto-Pirkat                               9.51,20  
        Väinö Pääkkö
        Erkki Ylikoski
        Juhani Kortelahti

  3. Spove 2                                   10.42,83  
        Visa Turunen
        Markku Pääkkö
        Auvo Nevalainen

  4. Oulun Ikiliikkujat                        11.20,09  
        Tauno Talonen
        Lauri Malm
        Aarne Tolonen


M70 1000 m viesti


  1. Kunto-Pirkat                               2.53,02  
        Esko Ahonen
        Esko Huttunen
        Taisto Pietilä
        Ahti Finning

  2. Muuramen Yritys                            2.56,95  
        Pentti Tarvainen
        Ilmo Viitanen
        Pertti Härkönen
        Reijo Vauhkonen

  3. Kuopion Reipas                             2.57,86  
        Antero Markunsalo
        Mikko Häiväläinen
        Heikki Pesonen
        Olavi Miettinen

  4. Oulun Ikiliikkujat                         3.10,97  
        Veikko Virkkunen
        Juhani Lumpus
        Lauri Malm
        Aarne Tolonen

  5. LahtiSport                                 3.12,69  
        Tapio Heinonen
        Mauri Forsberg
        Matti Koljonen
        Harri Silkosuo

     Porin Urheiluveteraanit                        DNS  
        Pentti Vanhatalo
        Pertti Ahomäki
        Jouko Kirstilä
        Jari Pykilä


M75 4 x 100 m


  1. Oulun Ikiliikkujat                         1.10,86  
        Pentti Hänninen
        Matti Pohjosenperä
        Simo Perkkiö
        Timo Turpeinen

  2. Kunto-Pirkat                               1.18,59  
        Eero Mustonen
        Pentti Sillanpää
        Matti Kuosmanen
        Tapio Rajamäki

     LahtiSport                                     DNF  
        Lauri Stöd
        Risto Mattila
        Seppo Ollinen
        Esa Saukkola

     Varsinais-Suomen Veteraaniurh.                  DQ  
        Jouko Teinilä
        Hannu Penttilä
        Jukka Helkama
        Heimo Klaukka


M75 3 x 400 m


  1. Spove 1                                    4.17,54  
        Heikki Räsänen
        Reijo Montonen
        Markku Juopperi

  2. Oulun Ikiliikkujat                         4.24,91  
        Pentti Hänninen
        Timo Turpeinen
        Simo Perkkiö

  3. Kunto-Pirkat                               4.39,53  
        Matti Kuosmanen
        Reijo Kauppila
        Tapio Rajamäki

  4. LahtiSport                                 5.01,78  
        Lauri Stöd
        Risto Mattila
        Seppo Ollinen


M75 3 x 800 m


  1. Spove 1                                   10.31,45  
        Veli Arminen
        Reijo Montonen
        Markku Juopperi

  2. Oulun Ikiliikkujat                        10.56,30  
        Pentti Hänninen
        Timo Turpeinen
        Simo Perkkiö

  3. Kunto-Pirkat                              11.04,28  
        Matti Kuosmanen
        Reijo Kauppila
        Tapio Rajamäki


M75 1000 m viesti


  1. Spove 1                                    3.27,99  
        Heikki Räsänen
        Veli Arminen
        Reijo Montonen
        Markku Juopperi

  2. Oulun Ikiliikkujat                         3.42,42  
        Matti Pohjosenperä
        Pentti Hänninen
        Timo Turpeinen
        Simo Perkkiö

  3. LahtiSport                                 3.45,00  
        Juhani Haurunen
        Lauri Stöd
        Risto Mattila
        Seppo Ollinen

  4. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.             3.49,44  
        Jukka Helkama
        Jouko Teinilä
        Heimo Klaukka
        Hannu Penttilä

  5. Kunto-Pirkat                               3.51,64  
        Pentti Sillanpää
        Eero Mustonen
        Tapio Rajamäki
        Reijo Kauppila


M80 4 x 100 m


  1. Oulun Ikiliikkujat                         1.15,01  
        Paavo Hanhela
        Jarmo Peltokangas
        Eero Mikkonen
        Martti Kaleva

     Varsinais-Suomen Veteraaniurh.                  DQ  
        Ermo Kalevo
        Eero Penttilä
        Jaska Koivumäki
        Jorma Nieminen


M80 3 x 400 m


  1. Kunto-Pirkat                               5.16,74  
        Eino Järvelä
        Kauko Höysniemi
        Yrjö Kerttula

  2. Spove 1                                    5.20,70  
        Sulo Kiirla
        Veijo Kemppainen
        Viljo Komulainen

     Oulun Ikiliikkujat                             DNS  

M80 3 x 800 m


  1. Spove 1                                   12.46,26  
        Kauko Lindberg
        Veijo Kemppainen
        Viljo Komulainen


M80 1000 m viesti


  1. Oulun Ikiliikkujat                         3.58,71  
        Jarmo Peltokangas
        Paavo Hanhela
        Eero Mikkonen
        Martti Kaleva

  2. Spove 1                                    3.59,02  
        Kauko Lindberg
        Sulo Kiirla
        Veijo Kemppainen
        Viljo Komulainen

  3. Kunto-Pirkat                               3.59,07  
        Jukka Sarkkinen
        Kauko Höysniemi
        Yrjö Kerttula
        Eino Järvelä


N30 4 x 100 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                51,43  
        Suvi Kuukkanen-Raaska
        Reetta Tenhu
        Tessa Tillgren
        Suvi-Tuuli Saarnio

  2. Helsingin Kisa-Veikot                        53,67  
        Sonja Hakala
        Johanna Alaraasakka
        Minna Heimonen
        Anniina Laitinen

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 2                53,71  
        Sonja Alasalmi
        Pia Haarma
        Anni Kauppinen
        Camilla Kirsilä

  4. Keski-Uudenmaan Yleisurheilu                 55,14  
        Päivi Pietarinen
        Tiina Helminen
        Anna Hiilinen
        Piia Jäntti

  5. Tampereen Pyrintö                            56,45  
        Tanja Komulainen
        Anne Huiko
        Kati Riihimäki
        Elina Paukkunen


N30 3 x 400 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      3.17,24  
        Sonja Hakala
        Johanna Alaraasakka
        Anniina Laitinen

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              3.18,39  
        Reetta Tenhu
        Katja Lindeman
        Heini Rytkönen


N30 3 x 800 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      7.54,77  
        Missu Eskola
        Alexandra Aaltonen
        Anniina Laitinen

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              8.31,13  
        Marianne Turunen
        Katja Lindeman
        Heini Rytkönen


N30 1000 m viesti


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      2.31,39  
        Minna Heimonen
        Johanna Alaraasakka
        Sonja Hakala
        Anniina Laitinen

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.32,68  
        Suvi Kuukkanen-Raaska
        Suvi-Tuuli Saarnio
        Pia Haarma
        Reetta Tenhu

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 2              2.45,99  
        Sonja Alasalmi
        Anni Kauppinen
        Reeta Jääskeläinen
        Heini Rytkönen


N35 4 x 100 m


  1. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 1                 54,17  
        Sanna Westerberg
        Tanja Liski
        Sara Lehtovuori
        Ida Hellman

  2. Helsingin Kisa-Veikot                        55,45  
        Iida Ylinen
        Veera Malmivaara
        Alexandra Aaltonen
        Taisia Gluschkoff

  3. Janakkalan Jana                              55,69  
        Taru Viiru
        Sari Pikkarainen
        Saana Topp
        Maria Torttila

  4. LahtiSport                                   56,07  
        Henna Mäkäläinen
        Ella Eskelinen
        Sini Lindqvist
        Tiia Taponen

  5. Lahden Ahkera                                57,00  
        Teija Takala
        Sanna Mantere
        Jenni Ketto
        Emmi Mustonen

  6. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                58,67  
        Reeta Jääskeläinen
        Susanna Riekkinen
        Suvi Puttonen
        Alina Kinnunen

  7. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 2               1.03,47  
        Tuija Varsala
        Marju Kiri
        Inca Viljakainen
        Heidi Tuomisto


N35 3 x 400 m


  1. Lahden Ahkera                              3.15,60  
        Jenni Ketto
        Anni Korhonen
        Sanna Erkinheimo

  2. Helsingin Kisa-Veikot                      3.21,10  
        Iida Ylinen
        Alexandra Aaltonen
        Veera Malmivaara

  3. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 1               3.29,62  
        Ida Hellman
        Sara Lehtovuori
        Tanja Liski

  4. LahtiSport                                 3.45,93  
        Sini Lindqvist
        Tiia Taponen
        Ella Eskelinen


N35 1000 m viesti


  1. Lahden Ahkera                              2.23,05  
        Emmi Mustonen
        Teija Takala
        Anni Korhonen
        Sanna Erkinheimo

  2. LahtiSport                                 2.37,76  
        Henna Mäkäläinen
        Sini Lindqvist
        Ella Eskelinen
        Tiia Taponen

  3. Helsingin Kisa-Veikot                      2.40,28  
        Iida Ylinen
        Taisia Gluschkoff
        Veera Malmivaara
        Alexandra Aaltonen

  4. Keski-Uudenmaan Yleisurheilu               2.47,63  
        Päivi Pietarinen
        Saija Sitolahti
        Anna Hiilinen
        Jonna-Carita Kanninen

  5. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.48,27  
        Anne Virtanen
        Tessa Tillgren
        Alina Kinnunen
        Susanna Riekkinen

  6. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 1               3.00,13  
        Ida Hellman
        Sara Lehtovuori
        Tanja Liski
        Heidi Tuomisto

     Janakkalan Jana                                DNS  
        Taru Viiru
        Sari Pikkarainen
        Maria Torttila
        Saana Topp


N40 4 x 100 m


  1. Helsingin Kisa-Veikot                        53,94  
        Missu Eskola
        Nelli Nikula
        Minna Varpiola
        Johanna Haikonen

  2. Nurmijärven Yleisurheilu                     56,72  
        Laura Anttolainen
        Sirpa Malmström
        Mirva Koivisto
        Riitta Rahkila

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              1.03,30  
        Anna Lee
        Jaana Saarisilta
        Ilona Markkanen
        Virpi Kämäräinen


N40 3 x 400 m


  1. Äänekosken Urheilijat                      3.40,62  
        Anu Pietiläinen
        Johanna Soiluaho
        Marja Kankainen

  2. Nurmijärven Yleisurheilu                   3.40,67  
        Riitta Rahkila
        Laura Anttolainen
        Sirpa Malmström

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              3.43,30  
        Reeta Jääskeläinen
        Virpi Kämäräinen
        Ilona Markkanen

  4. Jyväskylän Kenttäurheilijat 2              3.48,70  
        Susanna Riekkinen
        Anne Virtanen
        Suvi Puttonen


N40 3 x 800 m


  1. Nurmijärven Yleisurheilu                   8.29,19  
        Anna-Mari Himanen
        Jaana Korhonen
        Mirva Koivisto

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              8.40,46  
        Suvi Puttonen
        Katja Järvelä
        Mari Hyyppä

  3. Äänekosken Urheilijat                      9.05,02  
        Johanna Soiluaho
        Anu Pietiläinen
        Marja Kankainen

  4. Jyväskylän Kenttäurheilijat 2              9.34,41  
        Ilona Markkanen
        Virpi Kämäräinen
        Anette Mehtälä


N40 1000 m viesti


  1. Helsingin Kisa-Veikot                      2.35,47  
        Nelli Nikula
        Minna Varpiola
        Johanna Haikonen
        Missu Eskola

  2. Nurmijärven Yleisurheilu                   2.44,44  
        Laura Anttolainen
        Sirpa Malmström
        Mirva Koivisto
        Riitta Rahkila

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.47,43  
        Anna Lee
        Virpi Kämäräinen
        Jaana Saarisilta
        Ilona Markkanen

  4. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 1               2.59,34  
        Marju Kiri
        Tuija Varsala
        Sanna Westerberg
        Inca Viljakainen


N45 4 x 100 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                55,05  
        Anne Yli-Olli
        Anette Mehtälä
        Tuire Mäki
        Johanna Herveli-Saarukka

  2. LahtiSport                                   57,63  
        Jonna Holkeri
        Johanna Haverinen
        Päivi Salovaara
        Johanna Kasslin

  3. Kunto-Pirkat                                 59,88  
        Virpi Hannuksela
        Annika Viilo
        Johanna Kankaanpää
        Tiina Hautala


N45 3 x 400 m


  1. Nurmijärven Yleisurheilu                   3.41,49  
        Anna-Mari Himanen
        Maarit Vaittinen
        Jaana Korhonen

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              3.44,09  
        Anne Yli-Olli
        Tuire Mäki
        Anette Mehtälä

  3. LahtiSport                                 3.44,20  
        Jonna Holkeri
        Johanna Haverinen
        Johanna Kasslin

  4. Jyväskylän Kenttäurheilijat 2              4.18,22  
        Nina Linden
        Mari Hyyppä
        Maarit Valtonen


N45 3 x 800 m


  1. Kenttäurheilijat -58                       8.09,00  
        Jaana Tilus
        Sari Juuti
        Sanna Kullberg

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              9.47,29  
        Paula Mäkinen
        Maarit Valtonen
        Nina Linden


N45 1000 m viesti


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              2.40,52  
        Anne Yli-Olli
        Anette Mehtälä
        Johanna Herveli-Saarukka
        Tuire Mäki

  2. Kunto-Pirkat                               2.42,59  
        Johanna Kankaanpää
        Virpi Hannuksela
        Annika Viilo
        Tia Hautala

  3. LahtiSport                                 2.48,86  
        Päivi Salovaara
        Johanna Haverinen
        Jonna Holkeri
        Johanna Kasslin


N50 4 x 100 m


  1. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.               56,55  
        Virpi Rahikkala
        Riikka Honkanen
        Elisa Valtanen
        Katrin Mertanen

  2. Helsingin Kisa-Veikot                      1.01,10  
        Anne Nurmi
        Anne Korpijaakko
        Tuula Vorselman
        Kati Oikarinen

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              1.02,96  
        Jaana Kiminkinen
        Satu Matilainen
        Nina Linden
        Mari Kyrönlahti


N50 3 x 400 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              3.59,05  
        Satu Matilainen
        Kirsi Yijälä
        Kirsti Siekkinen

  2. Helsingin Kisa-Veikot                      4.01,57  
        Tuula Vorselman
        Mari Tirkkonen
        Eerika Lipsanen


N50 3 x 800 m


  1. Lahden Ahkera                              9.22,22  
        Jaana Metsänen
        Päivi Joentausta
        Sari Hautala

  2. Helsingin Kisa-Veikot                      9.47,15  
        Tuula Vorselman
        Mari Tirkkonen
        Eerika Lipsanen


N50 1000 m viesti


  1. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.             2.42,14  
        Virpi Rahikkala
        Riikka Honkanen
        Elisa Valtanen
        Katrin Mertanen

  2. Helsingin Kisa-Veikot                      2.58,73  
        Anne Nurmi
        Anne Korpijaakko
        Kati Oikarinen
        Eerika Lipsanen

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              3.01,45  
        Mari Kyrönlahti
        Johanna Kalho
        Satu Matilainen
        Kirsi Yijälä


N55 4 x 100 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1                58,09  
        Johanna Kalho
        Leena Tenhu
        Annika Savolainen
        Kirsti Siekkinen

  2. LahtiSport                                 1.02,55  
        Merja Myllymäki
        Tarja Kummelus
        Sari Willman-Tuominen
        Marita Rajala

  3. Jyväskylän Kenttäurheilijat 2              1.07,38  
        Sisko Rauhala
        Jaana Saarinen
        Tuula Ahonen
        Anne Virkalahti

  4. Mikkelin Kilpa-Veikot                      1.16,77  
        Leena Marttinen
        Vuokko Kolehmainen
        Marita Piiroinen
        Satu Auvinen


N55 3 x 400 m


  1. LahtiSport                                 4.08,43  
        Tarja Huttunen
        Sari Willman-Tuominen
        Marita Rajala

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              4.19,71  
        Jaana Kiminkinen
        Annika Savolainen
        Leena Tenhu

  3. Mikkelin Kilpa-Veikot                      4.35,18  
        Leena Marttinen
        Vuokko Kolehmainen
        Satu Soivanen


N55 3 x 800 m


  1. Mikkelin Kilpa-Veikot                     10.48,61  
        Leena Marttinen
        Vuokko Kolehmainen
        Satu Soivanen


N55 1000 m viesti


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              3.03,78  
        Anne Virkalahti
        Jaana Saarinen
        Kirsti Siekkinen
        Jaana Kiminkinen

  2. LahtiSport                                 3.04,84  
        Merja Myllymäki
        Tarja Kummelus
        Sari Willman-Tuominen
        Marita Rajala

  3. Mikkelin Kilpa-Veikot                      3.40,12  
        Leena Marttinen
        Marita Piiroinen
        Satu Auvinen
        Vuokko Kolehmainen


N60 3 x 400 m


  1. Kunto-Pirkat                               4.36,03  
        Ritva Patomäki
        Toini Nousiainen
        Päivi Mäkelä


N60 3 x 800 m


  1. Kunto-Pirkat                              10.53,80  
        Ritva Patomäki
        Toini Nousiainen
        Päivi Mäkelä


N60 1000 m viesti


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              3.17,30  
        Tuula Ahonen
        Sisko Rauhala
        Annika Savolainen
        Leena Tenhu


N65 4 x 100 m


  1. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.             1.13,37  
        Marja-Terttu Airas
        Marja Metsänkylä
        Merja Teräväinen
        Pirjo Ailanto


N65 3 x 400 m


  1. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.             4.46,67  
        Pirjo Ailanto
        Merja Teräväinen
        Marja Metsänkylä

  2. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              5.15,01  
        Sisko Rauhala
        Tuula Ahonen
        Pirjo Karetie

  3. Kunto-Pirkat                               5.24,67  
        Sinikka Salo
        Aino Berg
        Anja Rovio


N65 3 x 800 m


  1. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.            10.52,46  
        Mirjam Tynkkynen
        Merja Teräväinen
        Marja Metsänkylä

  2. Kunto-Pirkat                              12.55,64  
        Sinikka Salo
        Aino Berg
        Anja Rovio


N65 1000 m viesti


  1. Varsinais-Suomen Veteraaniurh.             3.39,08  
        Marja-Terttu Airas
        Marja Metsänkylä
        Pirjo Ailanto
        Mirjam Tynkkynen


N70 4 x 100 m


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              1.17,13  
        Maire Ahonen
        Terhi Kokkonen
        Liisa Lapinkero
        Anu Mitro

  2. LahtiSport                                 1.27,81  
        Marjatta Saimovaara
        Ulla Sepponen
        Marja Maksimainen
        Arja Ahola


N70 3 x 400 m


  1. LahtiSport                                 6.10,38  
        Leena Kaartinen
        Ulla Sepponen
        Marjatta Saimovaara


N70 3 x 800 m


  1. LahtiSport                                13.50,58  
        Leena Kaartinen
        Marjatta Saimovaara
        Ulla Sepponen


N70 1000 m viesti


  1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 1              4.07,58  
        Liisa Lapinkero
        Terhi Kokkonen
        Maire Ahonen
        Pirjo Karetie

  2. LahtiSport                                 4.33,80  
        Marja Maksimainen
        Leena Kaartinen
        Marjatta Saimovaara
        Ulla Sepponen


N75 4 x 100 m


  1. Kunto-Pirkat                               1.37,01  
        Irmeli Mäihäniemi
        Riitta Rasimus
        Tellervo Pihlajaniemi
        Inkeri Janhunen


N75 3 x 400 m


  1. Kunto-Pirkat                               6.00,11  
        Riitta Rasimus
        Tellervo Pihlajaniemi
        Inkeri Janhunen


N75 3 x 800 m


  1. Kunto-Pirkat                              13.52,64  
        Inkeri Janhunen
        Riitta Rasimus
        Tellervo Pihlajaniemi


N75 1000 m viesti


  1. Kunto-Pirkat                               4.37,28  
        Irmeli Mäihäniemi
        Tellervo Pihlajaniemi
        Riitta Rasimus
        Inkeri Janhunen

Juha Kylänpää