”Ravinto & Terveys” Christer Sundqvist

Juttu julkaistu Ikiliikkujassa 5_2018

Voittoisaa aikuisurheilua

Christer Sundqvist

Aikuisurheiluun liittyy paljon mielenkiintoisia asioita, jotka lisäävät motivaatiota ylläpitää terveyttä ja erityisesti liikuntaviettiä. Aivan kuin luonnostaan ja lähes itsestään osaamme haastaa itseämme sopivin välein elämäämme koskevissa monenlaisissa terveyshaasteissa. Moni pyrkii ajoittamaan huippukuntonsa viiden vuoden välein, kun siirrytään uuteen ikäsarjaan kaikkein nuorimpana ja silloin tavoitellen mahdollisesti parhainta urheilumenestystä. Vaikka menestystä ei silloin tulisikaan, ollaan kuitenkin matkalla kohti selkeää tavoitetta ja se on ehkä kuitenkin tärkeämpää kuin mitalit ja ennätykset. Ajattelin avata hieman tätä aikuisurheiluteemaa menestyksen näkökulmasta.

Unelma voitosta

Kun seuraa lasta, huomaa miten vilpitön ja horjumaton hänen uskonsa onnistumiseen on. Lapselle kaikki on mahdollista. Hän näkee vanhempien kävelevän ja isosiskon pyöräilevän. Hän yrittää sinnikkäästi samaa kunnes onnistuu saavuttamaan samat taidot. Unelma kävelemisestä ja pyöräilystä on niin vahva, ettei hän luovuta monien vastoinkäymistenkään edessä. Laastaria polveen ja uudelleen yrittämään kunnes hän osaa, kunnes hän voittaa!

Fyysistä ja henkistä laastaria moni aikuisurheilija kaipaa epäonnistumisten hetkillä. Olen kohdannut useita aikuisurheilijoita, jotka elämänhaasteiden ja vastoinkäymisten keskellä eivät karsikaan unelmiaan, vaan pitävät yllä haavetta itsestään onnellisena hymyilemässä maalissa tai unelmoiden ennätyskorkealla killuvan riman ylityksestä tai näkevät itsensä ilakoimassa kuin pikkulapsi tosi pitkälle lentäneestä heittovälineestä. He eivät tyydy harmaaseen arkeen, vaan panostavat värikkääseen urheiluelämään. He eivät välttämättä saa nimeään valtakunnalliseen lehteen, mutta eivät ehkä sitä osaa edes kaivata. Sillä he ovat oppineet jotain aivan ainutlaatuista elämässään. He ovat voittaneet jopa itsensä unelmiensa kautta ja saavuttaneet sellaisen olotilan, että kiitoksen aiheita piisaa elämässä yllin kyllin.

Voitko sinäkin voittaa?

Joo, kyllä ne jotkut onnistuvat, mutta entäs minä, saatat tuhahtaa koko ajatusrakennelmalle. Otit juuri ratkaisevan askeleen kohti unelmaa voitosta, jos harmistuit, sillä sinulle saattaa syttyä juuri nyt voimakas halu suunnitella miten saavuttaisit voiton. Jos suunnitelma voitosta on riittävän vahva se kestää mahdollisen häviönkin, sillä matkalla kohti unelmoimaasi voittoa olet ratkaissut monia pulmia ja elänyt värikästä urheilijan elämää koko ajan.

Sinä voit yrittää voittoa, ennätystä tai huippusuoritusta suunnittelemalla väyläsi sinne mahdollisimman hyvin. Katsos, ei monikaan menestynyt urheilija saavuta voittoa umpimähkään, tuurilla, vaan suunnitellen ja sitten eläen elämäänsä sellaisella tavalla, että hän voi voittaa.

Ei saa lannistua, jos tavoitteesta ei pystykään pitämään kiinni tai tahdonvoima loppuu kesken. Se on elämää, ja siihenkin pitää tottua. Ole itsellesi armollinen ja anna virheesi anteeksi! Edistyt kyllä vähä vähältä, kunhan et luovuta. Jos tavoite ei jostain syystä toteudu, tee niin, että ryhdistäydyt ja kysyt rehellisesti itseltäsi mikä meni vikaan. Opit sitten virheistä ja asetat uuden tavoitteen. Luovuttaminen on aina pahin virhe. Miten voit koskaan saavuttaa mitään, mikäli aina kaaduttuasi lyöt hanskat tiskiin?

Mitään rakettitiedettä menestyminen ei ole. Sen voi oppia kuka tahansa ja aiheesta on kirjoitettu lukuisia oppaita. Minäkin olen niitä muutamia satoja lukenut ainakin vähäsen. Yhteistä näille menestykseen tähtääville oppaille on muutaman tavoitteen asettaminen ja eläminen sen tavoitteen mukaisesti. Jos tavoitteita on liikaa elämässä, silloin voi käydä niin, ettei mikään tavoite toteudu. Poimin sinulle epäilevälle Tuomaalle, Harrille, Liisalle jne. muutamia tavoitteita kohti sitä suurta voittoa. Oletko valmis? Nyt se alkaa!

Voittoresepti

  1. Opi tekemään asiat oikein. Ratkaisevaa menestyksesi tiellä on se, että teet asiat oikein ja vältät virheellisiä toimintamalleja. Hyvät rutiinit vievät hyviin tuloksiin ja huonot tavat, huonoihin tuloksiin. Urheilija saattaa päivästä toiseen toistaa treenejään väärällä tavalla. Käy valmennusleireillä tai seuraa miten menestynyt urheilija harjoittaa lajiaan ja mieti teetkö jotain väärin. Pyydä rohkeasti apua osaavilta. Urheilijan vatsa saattaa olla sekaisin aina kisapäivänä. Jotain tehdään silloin mahdollisesti väärin ja teet silloin oikein kun asiantuntijan avulla selvität missä teet virheitä. Opi siis tekemään asiat oikein, mutta älä lankea siihen toiseen syntiin, eli täydellisyyteen pyrkimiseen. Löydä tasapaino!
  2. Hae menestystä! Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, moni saattaa olla tietämätön miten voi urheilulajissa ja elämässä menestyä. Liian moni uskoo, että menestyä voi vain jos on riittävän lahjakas. Tämä on vain osatotuus. Lahjakkuus toki ruokkii menestystä, mutta ilman kovaa treeniä ei lahjakaskaan menesty. Olisikohan kaikkein lahjakkain sellainen urheilija, jolla on oikein treenaamisen lahja? Menestystä pitää siis tavoitella ja harjoitella sitä urheilulajiaan tosi paljon, muuten ei voi menestyä. Pitää olla menestyksen nälkä, sillä se auttaa urheilijaa saavuttamaan asettamansa tavoitteet. Menestys rakentuu usein pienistä arkisista asioista. Opit ehkä kuormittamaan elimistöäsi sopivasti, opit oikeat aamurutiinit, ymmärrät unen merkityksen, osaat oikealla tavalla rentoutua, olet kiitollinen joka päivästä. Kun näissä arkisissa asioissa menestyt, on menestys kilpakentällä myös paljon todennäköisempää.
  3. Ole kiitollinen elämästä. Menestyksen tietä on helpompi kulkea kun oppii olemaan kiitollinen kaikista pienistäkin edistysaskelista. Kysy usein itseltäsi mistä asioista olet kiitollinen ja miten se näkyy arjessa. Moni huippumenestyjä tekee kiitollisuusharjoituksia, eli varaavat päivästä tai illasta lyhyen hetken ja pohtivat mitä hyvää heille on tapahtunut päivän mittaan. He tulevat silloin tietoisiksi siitä mitä hyvää heidän elämässään on.
  4. Hyvinvointi on kaiken perusta. Vain terve urheilija voi kehittyä. Hyvinvointi on valtavan haastellinen kokonaisuus, jonka jokainen osa-alue tulee ottaa huomioon. Aikuisurheilijalle on tärkeää syödä hyvin, liikkua sopivalla tasolla, panostaa palautumiseen ja ottaa huomioon päivän kokonaisrasitus. Jos on liikaa stressiä elämässä, jos olet jatkuvasti väsynyt, hae sillon apua ammattilaisilta. Akkuja pitää ladata, muuten treeneissä ei kulje.
  5. Pidä unelmistasi kiinni. On unelmasi mikä tahansa, pidä siitä kiinni kynsin hampain. Unelmat antavat meille uskoa ja voimaa. Älä anna kenenkään ihmisen tai tapahtuman sammuttaa unelmaasi. Päinvastoin, jos kohtaat vastoinkäymisiä, unelma pitää sinut kiinni tavoitteessasi, voitossasi. Kun unelma on kirkkaana mielessäsi, tiedät mitä suuntaa kohti sinun pitää kulkea, mitä ongelmia sinun pitää ratkaista ja mitä asioita säännöllisesti tekemällä saavutat sen mitä tavoittelet. Kurota rohkeasti kohti unelmaasi, on se sitten miten hassu tahansa. Olipa tavoitteesi sitten millainen tahansa, se voi toteutua vasta, kun päätät aloittaa. Ole ylpeä itsestäsi, kun olet nyt päättänyt ryhtyä toimeen. Älä ahdistu, jos tavoite ei toteudukaan halutussa aikataulussa, olet kuitenkin tavoitellut jotain arvokasta. Itse aiheutettu stressi tavoitteen karkaamisesta aiheuttaa paljon mielipahaa ja myös vaikeuttaa tavoitteen toteuttamista. Katso itseäsi peilistä ja kysy mitä haluat tehdä joka päivä loppuelämäsi ja sitten tee sitä!
  6. Löydä omat vahvuutesi. Jokainen meistä on hyvä jossakin. Se asia missä olet hyvä, siinä sinun pitää tulla vielä paremmaksi. Se voi olla se ratkaiseva ero mikä tekee sinusta tasaisessa osanottajajoukossa sen voittajan. Kun työskentelet vahvuuksiesi kanssa, siinä on se etu, että samalla voit itse paremmin, etkä ehkä harmittele heikkouksiasi niin paljon. Vaikka tänään epäonnistuit, voit huomenna jälleen onnistua.
  7. Muutos on uusi mukavuusalue. Vanhoista tavoista on vaikea irrottaa otetta, mutta jos menestys antaa odottaa itseään, voi olla pakko tehdä muutoksia elämään. Tuoko onnea, että jokainen päivä, kuukausi, vuosi toistaa samaa kaavaa? Rutiineista saa toki turvaa, mutta rutiinien vangiksi ei pidä jäädä. Mieti mitä voisit muuttaa, ettei elämä olisi niin kaavamaista? Tavoitteiden on syytä olla realistisia, mutta välillä on hyvä myös haastaa itsensä. Joku viisas on joskus sanonut: ”Ainoa tapa päästä elämässä eteenpäin on mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle.” Lähde mukaan muutoksiin avoimin mielin, mutta muista vanha viisaus: nuku yön yli jos on jotain suurta tapahtumassa. Lepuuta keho ja mieli. Aamulla voit sitten katsoa uusin, virkein silmin minne päin olet menossa.