SAUL SM-viestit

SAUL:n SM-viestit kilpailtiin lauantaina 22.8 Kuusankoskella, Kouvolassa. Kilpailuun osallistui n. 240 joukkuetta ja n. 450 kilpailijaa. Suurimmat osallistujamäärät olivat keränneet LahtiSport, Jyväskylän Kenttäurheilijat (JKU), Helsingin Kisa-Veikot (HKV), Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat (VSVU) ja Kunto-Pirkat.

Tämän kesän SM-viesteissä silmiin pistävää on liikunnan riemu ja urheilemisen ilo. Ilahduttavaa oli nähdä myös aidot reaktiot onnistumisiin. Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta osallistujamäärä oli kohtuullisen hyvä. Ei historiallisen ennätyshyvä, mutta ei heikoimmasta päästäkään. Sen sijaan tulostaso oli ajoittain jopa erinomainen. Uusia Suomen ennätyksiä tehtiin kahdeksan, joista peräti viisi ennätystä kirjattiin HKV:lle. HKV:n oli tosiaan liikkeellä isolla ja tasokkaalla joukkueella. Myös joukkueiden kannustus oli ensiluokkaista. Kokonaisuudessaan tämän vuoden SM-viestit tullaan muistamaan hyvästä kannustuksesta. Kovaa kannustusta ylläpitävät kilpailuissa HKV:n lisäksi JKU, LahtiSport, Keski-Uudenmaan Urheilijat ja VSVU. Myös Janakkalan Janan hyvä joukkuehenki oli huomion arvoista.

Kouvolan Sanomissa julkaistiin hyvä artikkeli SM-viesteistä lauantaina 22.8. Artikkelissa esillä ovat LahtiSportin naisurheilijat, jotka pohtivat artikkelissa mm. urheilun parhaita puolia ja yhteisöllisyyden merkitystä. Artikkelin otsikko on ” Nuoruuden sporttihenki leimahtaa uudelleen liekkiin – Ennätykset saivat kyytiä Aikuisurheiluliiton SM-viesteissä Kuusankoskella” (Kouvolan Sanomat 2019). ” Aikuisurheilukisoissa kannustetaan reilusti kaikkia, naiset sanoivat”. Artikkeli löytyy Kouvolan Sanomien kotisivuilta https://kouvolansanomat.fi/uutiset/urheilu/feedb9d5-3e66-4eb9-883b-087d089692a8