SAUL juttusararja ”Henkilökuvassa” Jukka Pesola

Juttu julkaistu Ikiliikkujassa 5/2019

Pikajuoksija ja herrasmies

Ollaan Jesolon kentällä Italiassa ja on syyskuun viides päivä. Käynnissä aikuisurheilijoiden EM-kilpailut. Takana juuri juostu M40-sarjan satasen finaali.  Maalissa puuskuttaa tyytyväisen näköinen mies.

Tämä pikamenijä on suomalainen HKV:tä edustava Jarkko Pesola. Jarkon sijoitus oli lopulta kuudes kovatasoisessa kilpailuissa.

Yleisössä myhäillään tyytyväisenä. ”Oli se hienoa, että Jarkko pääsi finaaliin. Eikä muuten ole aivan jokapäiväistä, että suomalainen mies juoksee EM-finaalissa”, huikkaa joku katsoja osuvasti Suomen murteella.  

Myöhemmin viikolla sovimme Jarkon ja muutaman muun kanssa yhteisestä illanvietosta Suomi-Italia -jalkapallo-ottelun merkeissä. Illan aikana minulle käy selväksi, että Jarkko on erinomainen esimerkki ihmisestä, jonka elämänilo ja innostus tarttuu myös muihin.

Aiemmin kesällä

Muutama viikko aiemmin olemme olleet Tukholmassa Ruotsi-ottelun viestijuoksun 4x100m kutsukilpailussa. Kutsu kilpailuun tuli vain kuusi viikkoa ennen tapahtumaa, joka aiheutti omat haasteensa. Kutsuttuina oli M/N 40 ja M50 sekä M60. Ajatuksen idean takana oli Ruotsin M40 sarjan puuhamiehet Mattias Sunneborn, Robert Kronberg, Lion Martinez ja Andreas Logg. Ruotsin nimivahva joukkue oli ennakkoon suuri ennakkosuosikki, joka konkretisoitui myöhemmin pikaviestikultana EM-kilpailuissa.

Suomen joukkueiden kokoaminen ajatuksena vaikutti alkuun haastavalta, mutta lopulta joukkueet saatiin kasaan ja varsinkin M40-sarjan miesjoukkueen yhteistyö sujui saumattomasti. Tämä siitäkin syystä, että monilla urheilijoilla oli työkiireitä.

Ruotsi-ottelussa M-40 sarjan viesti pysyi kuitenkin ennakko-odotuksiin nähden hyvin tasaisena viimeiseen vaihtoon asti, jossa Heikki Leppänen toi kapulan Jarkolle. Jarkko lähti kuin raketti liikkeelle, eikä Heikki saanut kapulaa perille asti. Tämä oli selkeästi kova pala Jarkolle. Onnistuneella vaihdolla maaliin juostessaan Suomen joukkue olisi parantanut M40-sarjan Suomen ennätystä toista sekuntia. Lisää maaottelusta on Ikiliikkujan maaotteluraportissa.

Pattijoelta Helsinkiin

Mutta mikä on miehiään Jarkko Pesola?  

Jarkko on 40-vuotias pikajuoksija Helsingistä. Parhaimmiksi saavutuksikseen mies kirjaa Suomen mestaruudet ja tässä jutussa mainitun EM-kisojen kuudennen sijan Venetsiasta 2019.

Miehen pikajuoksijan ura alkoi Pohjois-Pohjanmaalla Pattijoella. ”Perheessäni kannustettiin jo pienestä pitäen liikkumaan. Lapsuudessa liikunta olikin hyvin monipuolista. Ennen murrosikää olin ehtinyt harrastaa jääkiekkoa, pesäpalloa, koripalloa, hiihtoa ja yleisurheilua”, Jarkko muistelee.

Lukioiässä b-juniorina pesäpallosta tuli pääharrastus, kun Jarkko pääsi mukaan Pattijoen Urheilijoiden Superpesisrinkiin. Vuosituhannen taitteessa Jarkon kotipaikaksi muuttui Joensuu paikallisen seuran, Joensuun Mailan hankkiessa pelaajan vuokrasopimuksella. Pelaaminen sopi hyvin Joensuussa, jossa Jarkko alkoi myös opiskelemaan samaan aikaan.

Opiskelun lisäksi myös pelit kulkivat hyvin seuran juhliessa nousua Superpesikseen. Joensuun Mailan Superpesisjoukkueessa Jarkko ehti pelata ensimmäisen kauden, jonka jälkeen hän siirtyi takaisin kasvattiseuraansa Pattijoen Urheilijoihin. Pesisuransa aikana Jarkko ehti myös pelata neljä kautta Helsingin Puna-Mustissa kausina 2010-2014. Sivulajeina Jarkko ehti harrastaa myös salibandyä ja koripalloa alasarjoissa. Viimeisellä pesiskaudellaan Jarkko päätti kokeilla myös 100 metrin juoksua kansallisissa kilpailuissa. Satanen kulkikin hienosti aikaan 11.36.

Aikuisurheilijan ura liikkeelle

Vuodesta 2014 lähtien Jarkko on harrastanut pikajuoksua. Seurana on ollut Helsingin Kisa-Veikot, jossa valmennusta ja harjoituskavereita on ollut hyvin tarjolla. Aluksi Jarkko urheili Ari Pelanderin ja Pekka Mäen ryhmässä, joka koostui useamman laji- ja ikäryhmän urheilijoista. Ryhmässä harjoittelivat mm. Virpi Råman, Jonathan Hyvärinen, Tommi Mäkinen ja Oona Hujanen.

Jarkon oma kiinnostus lajia kohtaan on ollut suurta ja hän onkin ottanut paljon selkoa valmennuksesta mm. internetistä, josta tietoa on paljon saatavana niin tekstinä kuin videona.

Jarkko on selvittänyt mm. Markus Pöyhösen ja Tommi Hartosen ohjelmointia sekä tutustunut kansainväliseen materiaaliin. Tänä päivänä mies tekee itse harjoitusohjelmat ja valmentaa kahta urheilijaa itsensä lisäksi.

Mikä saa lähtemään kansainvälisiin kilpailuihin?

Jarkon kansainvälinen ura alkoi EM-halleissa Anconassa, Italiassa vuonna 2016. Muut kansainväliset kilpailut ovat olleet MM-kisat Malagassa 2018, MM-hallit Torunissa 2019 ja EM-kisat Venetsiassa 2019.

Kimmokkeena Jarkon osallistumiseen kansainvälisiin kilpailuihin on ollut kansainvälisten arvokilpailuiden kova tulostaso.

Kovatasoisten kilpailujen lisäksi Jarkko kehuu arvokilpailujen tunnelmaa, jonka pystyy kokemaan vain lähtemällä kisoihin. ”Kilpailuissa on hyvä fiilis ja reilun pelin henki. Kilpailu ei kuitenkaan ole liian vakavaa. Kisoissa oppii myös tuntemaan urheilijoita, näkee miten muut tekevät ja saa kavereita. Sosiaalinen puoli onkin tärkeä osa aikuisurheilua”, Jarkko kiittelee.

Tavoitteet jatkossa?

Miehen seuraavat tavoitteet ovat ensi vuoden EM-hallit Bragassa. ”Bragaan mennään, jos saan lomat järjestymään”, Jarkko miettii.

Tavoitteena on myös MM-kisat Torontossa 2020 ja tietenkin kotikisat 2021 Tampereella.

”Odotukset kotikisoja kohtaan ovat suuret”, pikamenijä kiteyttää arvoituksellisesti ja jättää lukijan arvattavaksi, mitä hän tällä tarkkaan ottaen tarkoittaa.

Muista lähimmistä vuosista Jarkko on vielä vaitonainen. ”Tämän pidemmälle en osaa sanoa, mutta urheileminen jatkuu kyllä”, Jarkko toteaa painokkaasti.

Pikakiiturin vastauksista voi tulkita ja ennakoida, että liikunta tulee olemaan oleellinen osa miehen elämää jatkossakin.

Ikiliikkujan toimituksen ja koko suomalaisen aikuisurheilevan kansan yhteinen toive on, että voimme jatkossakin nauttia Jarkon edesottamuksista radoilla vielä monta, monta vuotta.

Teksti: Oki Vuonoranta ja Jukka Malila

Kuvat: Jarkko Pesola