SAUL tiedote, päivitys SM- yleisurheiluun

Koronapandemia – SAUL yleisurheilun SM-kilpailu Jyväskylässä 2020

SM-kilpailut pyritään järjestämään 11.-13.9.2020

Koronavirus pandemia on vaikuttanut poikkeuksellisella tavalla kaikkien arkeen, myös SAUL:n toimintaan. Kriisin keskellä on yhteisöllisyys ja lähimmäisistä huolehtiminen ensisijaisen tärkeää. Vaikeissa oloissa oman hyvinvoinnin kannalta liikunta ja konkreettiset tavoitteet auttavat kuitenkin jaksamisessa. Järjestötoiminta tarjoaa ihmisille hyvinvointia ja tietoa. Jatketaan siis liikkumista omien voimavarojen ja toimintaedellytyksien mukaan.

Pandemia tilanteen edistyessä olemme valitettavasti joutuneet siirtämään ja perumaan liiton tapahtumia. Myös Jyväskylän SM-kilpailut siirretään kesäkuulta eteenpäin ja pyritään järjestämään syyskuussa. Tämän hetken tiedon mukaan kilpailut voidaan järjestää 11.-13.9. Täten yleisurheilun lajiväellä on mahdollisuus osallistua Ruotsi-otteluun sekä SM-kilpailuihin. Viime viikolla tiedotimme, että kilpailut olisivat 4.-6.9, joka kuitenkin on yu-klassikon, Ruotsi-maaottelun ajankohta. Siirrämme näin Jyväskylän SM-kilpailut viikolla eteenpäin. SAUL pahoittelee ennenaikaista tiedottamista ja kiittää seuraväkeä ymmärryksestä.

Tuodaan näin esille yleisurheiluväen yhteisöllisyyttä. Yleisurheilun kannalta vuoden Ruotsi-ottelu ja meidän SM- kilpailut ovat elintärkeitä toimintoja. Otetaan kaikki tavoitteeksi osallistua molempiin tapahtumiin ja jakaa yleisurheilun ilosanomaa omilla tavoillamme.

Huomioikaa, että muutokset, joita kukaan ei toivo – ovat, vieläkin mahdollisia Koronavirus pandemian aikana.

Oki Vuonoranta

Toiminnanjohtaja

Suomen Aikuisurheiluliitto ry