EM-kilpailujen viimeinen kilpailupäivä

Yleisurheilun aikuisurheilijoiden EM-kilpailujen viimeinen kilpailupäivä urheiltiin sunnuntaina 15.9 hienossa säässä ja mukavassa tunnelmassa. Viimeisen päivän lajiohjelmassa on naisten korkeushyppyjä, heitto5otteluja ja pitkät viestit 4x400m.

Päivän menestyjiä olivat kultaa voittanut Sami Siren M45 heitto5ottelussa, hopeaa saavuttanut Hannele Kivistö N75 sarjan puolimaratonilla, prossia otellut Antti Miihkinen M35 sekä M70 ja N60 sarjan viestijoukkueet. N60 sarjan 4x400m joukkueessa juoksivat Ulla Teittinen, Tuula Siekkinen, Annika Savolainen ja Leena Tenhu. M70 sarjan joukkueen kokoonpano oli Markku Juopperi, Ahti Finning, Taisto Pietilä, Esko Huttunen.

EM-kisat sujuivat kokonaisuutena suomalaisittain hienosti. Mitaleita tuli päivittäin tasaisena virtana ja melkein kaikista ikäluokista. Suomi oli jopa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen mitalitilaston kärjessä.

Urheilijat säilyivät myös terveenä koko kilpailun ajan, eikä suurempia loukkaantumisia tullut. Joukkueenjohtajien tietoon ei edes tullut tietoa pienemmistä vammoista, kuten krampit tai revähdyksiä. Kilpailuun osallistui kuitenkin n. 150 suomalaista urheilijaa.

Kilpailut olivat joukkueenjohdon kannalta haastavat. Tämä johtui siitä, että talialaisten toiminnan organisointi ja kommunikointi oli ajoittain hyvinkin sekavaa.

Seuraavat EM-kilpailut järjestetään Suomessa Tampereella 2021.