TIEDOTE: Keravalla ”hippohiihtoa” myös aikuisille

Keravan Urheilijat kokeilee tänä talvena, kiinnostaako kuntoilevia aikuisia hiihtää kilpaa samalla tavalla, jolla suunnistajat kuntorasteilla mittaavat omaa vauhtiaan toisia vastaan. Keinukalliossa järjestettävien lasten OP-Cupin yhteydessä on tarjolla kuntosarja myös aikuisille.

”Idea kehiteltiin suunnistuksen kuntorasteilta, jotka ovat suosittu liikuntamuoto Suomessa. Samalla tiedettiin, että Norjassa aikuisten kunto- ja yrityshiihdoissa on huikeat määrät osallistujia”, kertoo Keravan Urheilijoiden hiihtojaoston puheenjohtaja Tuomas Turunen.

Turusen tiedossa ei ole, että vastaavia ”aikuisten hippohiihtoja” olisi tarjolla ainakaan lähiseudulla. Hän kannustaa mukaan sekä iltahiihtoihin osallistuvien lasten vanhempia että tavallisia hiihdon harrastajia.

”Osallistuminen ei vaadi kilpailulisenssiä tai hiihtourheilijan taustaa. Riittää, kun haluaa haastaa itsensä ja ehkä kaverinsa. Kuntosarjat hiihdetään yhteislähdöllä. Kuntoilijankin kannattaa tulla kokeilemaan, miten kutkuttava tunne on seistä numerolappu rinnassa lähtöviivalla”, Turunen sanoo.

Lyhyt kisavauhtinen hiihto palvelee myös niitä tavoitteellisesti harjoittelevia aktiivikuntohiihtäjiä, jotka suunnittelevat osallistumista kevättalven pitkiin hiihtoihin. Moniin maratonhiihtojen harjoitusohjelmiin kuuluu kisavauhtinen veto, joka on kivampi tehdä porukassa kuin yksin.

Keravan Urheilijoiden järjestämillä lasten iltahiihdoilla on 40 vuoden perinteet. Kaikki lasten sarjojen osallistujat palkitaan ja pyritään huomioimaan kilpailukuulutuksessa.

”Osallistumismaksu kuuluu lasten hiihtokoulun hintaan ja muutoinkin maksut on pyritty pitämään kohtuullisina. Aikuisten kuntosarjan maksu on 7 euroa eli kuntorastien tasoa”, Turunen kertoo.

Seuraavat iltahiihdot ovat 6. ja 27. helmikuuta. Lisätiedot: www.keravanurheilijat.fi/hiihto/kilpailut

 

Keravan Urheilijat ry / hiihtojaosto
Puheenjohtaja Tuomas Turunen: (041 434 9332)
Sihteeri Antti Pylkkänen (040 544 2904)
Talous Markus Airila (050 365 8905)
 
www.keravanurheilijat.fi/hiihto