Suomen Yleisurheiluarkisto kehittää julkaisutoimintaansa

Vuonna 2004 perustetun Suomen Yleisurheiluarkiston kevätkokous järjestettiin sunnuntaina 27.5. yhdistyksen omissa tiloissa Littoisten verkatehtaan suojellussa kulttuuriympäristössä.

Puheenjohtaja Mikko Nieminen Porvoosta arvioi, että vuonna 2015 suoritettu kiinteistöhankinta on osoittautunut onnistuneeksi valinnaksi ja luonut uusia toimintamahdollisuuksia. Arkisto- ja museotiloissa vieraili vuoden 2017 aikana mm. Euroopan yleisurheiluliiton (EA) puheenjohtaja Svein-Arne Hansen.

– Kevätkokouksessa keskusteltiin runsaasti Yleisurheilu-vuosikirjan markkinoinnista ja sen sisällön uudistamisesta. Haluamme palvella yleisurheilun ystäviä entistäkin paremmin ja vuosikirjan kehitystyötä tullaan tekemään tämän vuoden aikana aiempaa tiiviimmin, Nieminen kertoi.

Suomen Yleisurheiluarkisto -yhdistyksen viime vuoden tase oli 96.132,- ja viime vuoden tulos oli 3.673,- voitollinen.

Vuonna 2017 yhdistys julkaisi kaksi aiempaa runsaammin kuvitettua yleisurheiluaiheista teosta. Keväällä ilmestyi Aulis Tiensuun Lahden piirin yleisurheiluhistoriaa käsittelevä tilastokirja ja syksyllä toinen osa Ari Törmän toimittamasta kansainvälisestä julkaisusarjasta Athletics in the 19th Century.

Molempia em. kirjoja ja yhdistyksen muita julkaisuja voi tiedustella kustantajalta. Yleisurheiluarkiston kaksoiskappalekokoelmia on myös luetteloitu antikvaarista myyntiä varten. Jos olet kiinnostunut esimerkiksi SUL:n tai ATFS:n kotimaisista tai kansainvälisistä yleisurheilun vuosikirjoista tai 2010-luvun uusimmasta yleisurheilukirjallisuudesta, niin vastaa tähän viestiin ja lähetämme sinulle tarjousluettelon. – Sähköposti: MLN@DLC.FI