Pekka Kautto on poistunut keskuudestamme – Kunnia Pekan muistolle

Pekka Kautto oli tärkeä toimija ja vaikuttaja Suomen Veteraaniurheiluliiton (SVU) alkutaipaleella 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa. Pekka toimi liiton hallituksen jäsenenä vuosina 1979-83 sekä osallistui toimikuntien työskentelyyn: kotimaan, ulkomaan, hiihdon ja kunniatoimikunnan osalta.

Pekka Kautolla oli merkittävä rooli myös siinä, että hän johti vuoden 1980 Helsingin veteraanien yleisurheilun EM-kilpailujen järjestelytoimikuntaa. Kisat olivat ensimmäiset Suomessa järjestetyt suuret veteraaniyleisurheilukilpailut. Edellisenä vuonna oli järjestetty veteraanien yleisurheilun ensimmäiset PM-kilpailut Turussa. Kautto oli käynnistämässä ulkomaan toimikunnassa liittomme kansainvälistä toimintaa vuodesta 1978 alkaen.

Aktiivisen veteraaniurheilijauransa lisäksi Pekka Kautto oli liittomme toiminnan alkuaikojen keskeinen järjestöaktiivi, joka kutsuttiin vuonna 2001 SVU:n 30-vuotisjuhlassa liiton kunniajäseneksi.

Pekka Kautto oli aktiivinen keskustelija ja vaikuttaja, jonka kanssa aktiivit ovat käyneet lukuisia keskustelut veteraaniurheilusta ja liittomme toiminnan kehittämisestä. Kautto oli myös kirjoittaja, joka laati esityksiä ja veteraaniurheilua käsitteleviä juttuja.