14 mitalin päivä (03.08.2017)

Seitsemäs kilpailupäivä toi Suomelle peräti 15 mitalia, kolme kultaa ja pronssia sekä seitsemän hopeaa. Mitalitilastossa Ranska pujahti Suomen edelle kultamitaliensa ansiosta. Me emme vielä luovuta, jäljellä on kolme tiukkaa kilpailupäivää. Suomen mitalisaalis on 86 (29 - 31 - 26).

Naisten moukarinheitossa tuli kolme hopeaa. Eila Mikola, N80, kiskaisi kahden kilon rautapalloa 20.80. Liisa Mäkitörmä, N60, heitti uuden SE-tuloksen 35.15 kolmen kilon moukarilla. Kirsi Koro, N40, heitti neljän kilon moukaria 48.50. Mahtavia tuloksia kaikki!

Miesten seiväshypyssä saimme värisuoran, jokaista mitalia yksi. Eero Väyrynen, M70, taivutti Euroopan mestariksi tuloksella 2.90. Jarmo Lipasti, M65, otti hopeaa tuloksella 3.20 ja Veikko Mäkelä, M70, pronssia tuloksella 2.60. Miesten 75-sarjassa käytiin hieman outo kilpailu. Se alkoi ajallaan, mutta sade tuli riesaksi. Ennen sadetta Kyösti Poutiainen oli ylittänyt ainoana aloituskorkeuden 2.20. Tauon jälkeen jatkettiin samasta mihin jäätiin, mutta sillä tuloksella että kukaan muu ei ylittänyt uutta korkeutta 240. Tekninen delegaatti päätti kilpailun sanomalla, että kilpailu käydään iltapäivällä uudestaan kun kultamitalia ei ole hyvä antaa tuloksella 220, jonka Kyösti oli ainoana ylittänyt. No, kisaa jatkettiin ja se aloitettiin alusta eikä siitä mihin kilpailu päättyi. Näin uudessa kilpailussa Kyösti sai tuloksen 230 ja oli neljäs. Ihmeellisiä ovat välillä nämä tulkinnat!

Miesten 5000 metrillä Raimo Hartonen, M70, osoitti erittäin hyvää kuntoa ja juoksi pronssia ajalla 21.08.75. 70-vuotiaalle erittäin hyvä tulos!

Vanhempien miesten kuulantyöntö oli meidän miesten käsissä. M85 sarjassa Leo Saarinen teki jälleen vahvaa työtä. Tänään tulos 10.42 kolmen kilon kuulalla oli yli kaksi metriä parempi kuin toiseksi tulleen! Lauri Helle, M90, teki samoin. Hän otti kultaa tuloksella 7.48.

Maantiekävelystä neljä mitalia

Päivän ehdottomia yllättäjiä olivat meidän kävelijät, naiset 10 km ja miehet 20 km matkoilla. Maija-Liisa Mertanen, N55, käveli SE:tä sivuavan ajan 1.00.33. Martti Valonen, M75, antoi lähes kaikkensa ja oli maalissa lähes uupunut, mutta onnellinen pronssimitalisti ajalla 2.29.59. Matti Tamminen, M85, muisti nyt käydä varmistamassa osallistumisensa ja käveli hopealle sarjan aloittavalla SE-ajalla 3.09.01. Ne kaksi muuta mitalia tuli joukkueille.

Meidän kilpailuissa niin maantiekävelyssä kuin puolimaratonilla on joukkuekilpailut. Joukkueet ovat joko luonnollisia joukkueita (kaikki kolme samasta ikäryhmästä) tai niin sanottu koottu joukkue (ylemmästä ikäryhmästä otettu urheilija alempaan ikäryhmää). Suomi käytti tätä viimeksi mainittua mahdollisuutta. Kokosimme joukkueen N45 sarjaan, jossa kävelivät Ursula Koivunen, N45, Minna Suominen, N50 ja Maija-Liisa Mertanen, N55. Joukkue käveli yhteisajan 3.04.19.00 ja sai pronssia.

Miesten puolella teimme joukkueen M55 sarjaan. Kauko Pekkarinen, M55, Martti Valonen, M75 ja Matti Tamminen, M85, tekivät miehen työn ja toivat hopeaa ajalla 7.38.21.00. Näin 85-vuotias Matti Tamminen pääsi juhlimaan M55 sarjan mitalista. Aitoa urheilua tämäkin!

Ei ollut ihme, että Suomen joukkueen tapaamisessa mieli oli korkealla ja katseet luottavaisesti tulevaisuuteen. Jäljellä on kolme kisapäivää ja sataan mitaliin on matkaa enää neljätoista! Sadan mitalin ylitys olisi myös historiallinen. Aikaisemmin Suomen joukkue ei ole voittanut yli sataa mitalia Suomen ulkopuolella järjestetyissä EM tai MM-kilpailuissa. Nyt se on lähellä!